Koronatauko jatkuu helmikuulle – Treenipelit kuitenkin julki

Atleticon preseasonin oli määrä pyörähtää käyntiin tällä päivämäärällä, mutta niin vaan tauko jatkuu. Etelä-Suomen aluehallintovirasto pidensi nimittäin alkujaan 30.11.2020 käynnistyneitä rajoituksia tammikuun loppuun. Siten esimerkiksi Helsingin alueella kaikki organisoitu harrastustoiminta on keskeytetty sisätiloissa ja yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta myös ulkona. Atletico kunnioittaa luonnollisesti viranomaissäädöksiä ja palaa treenikentille heti, kun se vaan rajoitusten puitteissa on mahdollista.

Korona teki myös omat muutoksensa Atleticon treenipeliohjelmaan, jonka myötä pelit oli tarkoitus startata jo 23.1. Uuden aikataulun mukaisesti treenit käynnistyvät nyt maanantaina 1.2. ja ensimmäinen treenipeli olisi vuorossa 12.2. perjantaina, kun joukkue matkaa Kaakon Kolmosta pelaavan Union Plaanin vieraaksi Lahteen. Lisäksi Atletico kohtaa helmikuussa vielä viime preseasoniltakin tutut Pöxyt ja Nummelan Palloseuran sekä maaliskuun alussa EsPan.

Näiden lisäksi maaliskuussa käynnistyy näillä näkymin Regions’ Cup ja kuun loppupuolella edessä on vielä yksi treenipeli ennen huhtikuulla siintävää Mosa Cuppia, Regions’ Cupin mahdollista jatkopeliä ja sarjakauden starttia viikolla 16 (todennäköisimmin 24.4. lauantaina).

Atletico pidättää kuitenkin oikeuden kaikkiin muutoksiin ja koronatilanteen kehittymistä seurataan tarkasti luonnollisesti myös malmilaisleirissä.

Vahvistetut treenipelit

pe 12.2. klo 21:00 Union Plaani @ Mukkulan palloiluhalli, Lahti
la 20.2. klo 14:00 Pöxyt @ Kartano tn
pe 26.2. klo 19:00 NuPS @ Certos Areena, Nummela
la 6.3. klo 17:00 EsPa @ Matinkylä tn, Espoo