Naisten harrastesarjaan valmistautuva Atletica Malmi etsii uusia pelaajia tositarkoituksella
Vuosi 2019 jäi historiaan merkkipaaluna, jolloin Atletico laajensi viimein myös naisfutiksen puolelle. Tico-sateenvarjon alle syntynyt harrasteporukka keskittyi ensimmäisen toimintavuotensa aikana toimintansa vakinaistamisen lisäksi harjoitteluun ja kentän ulkopuolisiin tapahtumiin, mutta ennätti hankkia myös pelikokemusta mm. kesän Atletico Cupista.
Nyt tekemistä olisi kuitenkin tarkoitus viedä vielä pykälä pidemmälle ja joukkue on suunnitellut ilmoittautuvansa kesäksi pienen kentän harrastesarjaan sekä harjoittelevansa aktiivisesti kerta viikkoon -tahdilla – Tico-jengeille ominaiseen tapaan risteilyjä ja illanistujaisia unohtamatta.

Lisäpelaajille tarvetta
Aktiivirinkiin kuuluu tällä hetkellä 10+ innokasta pelaajaa, mutta enemmänkin saisi olla. Joukkue päättikin julkaista avoimen ilmoituksen, jonka tavoitteena on löytää uusia jäseniä rentoon ja hyvähenkiseen rinkiinsä. Tasona on harrastesarja, joten myöskään ikä- tai pelaajataustavaatimuksia ei ole. Mukana on tällä hetkellä niin aktiivisemmin futista pelanneita kuin myös täysin vasta-alkajia.
– Kaikki, joita vähääkään kiinnostaa pelailla, niin rohkeasti vaan kokeilemaan. Aiempaa pelitaustaa ei tarvitse vaan riittää, että haluaa tulla hyvään porukkaan pitämään hauskaa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi joukkueen kapteenistoon ja puuhanaisiin kuuluva Pauliina Rantamäki.

Atletica harjoittelee talvikuukauden Suutarinkylän peruskoululla aina maanantaisin klo 20-21, mutta siirtyy huhtikuussa ulkokentille. Valmennuksesta vastaa Atleticon pitkäaikaisena kapteeninakin tunnettu Timo Kinnunen ja kabineteissa pelaajiston tukena häärivät tuttuun tyyliinsä parivaljakko, V-P Liimatainen ja Janne Vottonen.
– Mimmit rakentavat tässä omanlaistaan Atletico-tarinaa ja meidän tehtävänä on tarjota tukea ja asiantuntemusta silloin, kun sille tarvetta on. Vaikka ollaankin vasta alkutaipaleella, on rakennuspalikat hyvin kasassa: innokas ja innostunut ydinporukka, sopivaa pilkettä silmäkulmassa ja joukkueurheilun perusarvot kohdillaan, eli treenataan kunnolla, mutta pidetään myös hauskaa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi Vottonen.
Haluaisitko sinä osaksi Atleticaa? Tai tunnetko jonkun, jota toimnta voisi kiinnostaa? Vinkkaa uutisesta eteenpäin tai ota suoraan yhteyttä Pauliinaan (040 570 9504, pauliina_rantamaki@hotmail.com).
Joukkueen edesottamuksia voi seurata myös Instagramissa.