Kolmonen: Atlantis FC / Akatemia – Atletico Malmi 3-1 (2-0)

Kolmonen: Atlantis FC / Akatemia – Atletico Malmi 3-1 (2-0)

Syyskierros starttasi muutamaa päivää tavanomaista myöhemmin Atlantis FC / Akatemian vieraana, kun alunperin ensimmäiseksi peliksi merkitty LPS-ottelu oli siirretty laajasalolaisten toiveesta syyskuulle. Muutaman viikon sarjataukoa seuranneen ottelun teki mielenkiintoiseksi se seikka, että kamppailu pelattiin molempien joukkueiden kotibaanalla, Pukinmäen nurmella. Näin Atletico pääsi kertaalleen myös vierasjoukkueen statuksessa tutuksi tulleelle kotikentälleen.

Kolmonen: Atletico Malmi – TuPS 4-1 (1-1)

Kolmonen: Atletico Malmi – TuPS 4-1 (1-1)

Kesäkuu oli ennättänyt jo loppupuolelleen ja luvassa oli kevätkierroksen viimeinen kotiottelu, kun TuPS saapui Atleticon vieraaksi Pukinmäkeen. Panokset peliin olivat merkittävät, sillä TuPS löytyi pisteen verran malmilaisia edellä, kaksi sijaa ylempänä. Kuntopuntarit osoittivat kuitenkin eri suuntiin; tuusulalaiset olivat keränneet vain yhden pisteen viimeisestä kolmesta ottelustaan Atleticon voitettua kaksi ja pelattua tasan TiPSiä vastaan. Huomionarvoista oli myös se, että Atleticon viimeisimmästä päästetystä maalista oli ehtinyt kulua jo lähemmäs 380 minuuttia.

Kolmonen: Atletico Malmi – TiPS 0-0

Kolmonen: Atletico Malmi – TiPS 0-0

Alkukauden kompuroinnistaan selvästi virettään parantanut Tico pääsi kaksi peräkkäistä voittoa vyöllään haastamaan Pukinmäessä lohkokolmosta, etukäteenkin yhdeksi ennakkosuosikeista povattua Tikkurilan Palloseuraa. TiPS oli takonut vastustajan päätyyn palloja aiemmissa peleissään yhteensä jo 27 eli tasan kolminkertaisesti sen mitä Atleetit, mutta toisaalta taas keltapaitojen pääty oli pysynyt maalivahti Kaapo Sinervon johdolla koskemattomana jo yli kolme kokonaista ottelua.

Kolmonen: HooGee – Atletico Malmi 0-2 (0-2)

Kolmonen: HooGee – Atletico Malmi 0-2 (0-2)

Hyvän tovin odoteltu paluu voittokantaan tapahtui viimein onnistuneesti paikallispelissä PuiUa vastaan, ja derbyvoittoa putkeksi venyttämään Atleetit suuntasivat Espoon puolelle Matinkylään parin kauden takaa tutun HooGeen vieraaksi. Haukilahtelaiset olivat jumittuneet lohkon hännänhuipuksi vain yhden tasapelipisteen turvin.

Kolmonen: Atletico Malmi – PuiU 2-0 (0-0)

Kolmonen: Atletico Malmi – PuiU 2-0 (0-0)

Helteinen kesälauantai toivotti futisväen tervetulleeksi Pukinmäen nurmelle, kun Tico kohtasi yhdessä kauden odotetuimmista peleistään derbykilpurinsa, Puistolan Urheilijat. Molemmat joukkueet olivat aloittaneet kautensa vaisuhkosti, Tico yhdellä voitolla ja kahdella tasurilla, PuiU taas kaksi peliä voittaneena. Sarjasijoituksia katsellessa oli siis selvää, että lisäpisteille oli suurta tarvetta kummassakin leirissä.

Kolmonen: LePa – Atletico Malmi 0-0

Kolmonen: LePa – Atletico Malmi 0-0

Sarjakauden hiipiessä vaivihkaa jo toiselle neljännekselleen vuorossa oli helatorstain myötä harvinaisempaa herkkua, sillä alkuiltapäivän kick-offeista ei arkipyhien ulkopuolella pääsekään juuri nauttimaan. Samalla vastassa oli tyystin uusi tuttavuus, nousijatulokas Leppävaaran Pallo, joka isännöi Atleetteja Lepuskin urheilupuiston “takamuovilla” eli kakkostekonurmella.

Kolmonen: Atletico Malmi – Ponnistajat 2-2 (2-0)

Kolmonen: Atletico Malmi – Ponnistajat 2-2 (2-0)

Derbyissä ja paikallispeleissä on useimmiten sellainen hieno aspekti, että mittakaavan pienentyessä kovuus kasvaa. Kaupunkien välisistä peleistä päästään kaupunginosien välisiin ja lopulta kaupunginosien sisäisiin – näistä Koillisessa kuninkuusluokkaa edustaa tietysti Malmin Derby!

Isäntiään pirteämmän startin kauteen saanut Ponnistajat saapui vierailulle Pukinmäkeen, jossa käyty ottelu oli molemmille kauden nurmiavaus. Neljän edellisen kohtaamisen päätyttyä vähämaalisiin tasapeleihin odotukset puolsivat tasaväkisen väännön jatkumista, mutta erityisesti Ticolle kolmen pisteen potti tulisi jo tarpeeseen.

Kolmonen: CLE – Atletico Malmi 2-1 (2-0)

Kolmonen: CLE – Atletico Malmi 2-1 (2-0)

Aurinkoinen perjantai-ilta saatteli Atleticon nauttimaan Talin hallin seesteisyydestä, kun vastaan asettui hieman turhankin tutuksi viime vuosina tullut Club Latino Espanol. Tuttavallisemmin CLE:nä tunnettu latinoryhmä osui jo neljättä vuotta putkeen Atleticon kanssa samaan lohkoon ja mielessä olivat vielä viime vuosien kuumat kohtaamiset, joissa oltiin nähty niin vauhdikasta futista kuin myös koiruuksia kentillä ja niiden ulkopuolella. Sylki oli lentänyt ja jopa Tico-taustatiimikin saanut osansa CLE:n fyysisyydestä ja herjoista aina koppikäytävällä saakka.

Kolmonen: PK-35 – Atletico Malmi 1-0 (1-0)

Kolmonen: PK-35 – Atletico Malmi 1-0 (1-0)

Kolmosen kausi eteni jo kolmanteen otteluunsa, kun Atletico matkasi PK-35:n vieraaksi Kehä 1:n toiselle puolelle. Vantaallakin piipahtanut viipurilaisseura teki jo ties kuinka monetta nousuaan Kolmosesta, jälleen viime vuosien henkisestä kodistaan, Pihlajamäestä. Alkukausi olikin startannut lupauksia herättävästi, sillä kahdesta avausottelusta saldona oli kaksi tyylipuhdasta voittoa 9-0-maalierolla. Kovin odotuksin kauteen lähteneet pihlajamäkeläiset näyttivät vielä alkutalvesta tavallisen kuolevaisilta, mutta loppukevään muskelipullistelut siirtomarkkinoilla ja toinen toistaan kovemmat pelaajahankinnat toivat mukanaan liki kokoonpanollisen verran uusia, kovasti meritoituneita pelimiehiä sekä ansaitusti myös lohkon selvimmät nousupaineet.