Atletico Cupin lohkojako ja otteluohjelma

Vajaan kahden viikon päässä kuun viimeisenä päivänä häämöttävän Atletico Cupin 2019 lohkojako ja otteluohjelma on saatu työstettyä valmiiksi.

Viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä mukaan kekkereihin liittyi yhteensä 26 joukkuetta, joista 10 ottelee kaksilohkoisessa harrastesarjassa ja loput 16 neljän lohkon höntsäsarjassa. Viime vuonna mukana oli 27 joukkuetta, eli kokonaismäärän osalta heittoa edelliseen ei siis varsinaisesti tullut.

Turnauksen pelitapa on kokenut viime kesästä oleellisen muutoksen jatkopeliformaatin osalta. Koska pääpaino on hauskanpidossa pelaamisen merkeissä, pääsevät myös alkulohkoissa heikommin sijoittuneet jatkamaan turnauspäiväänsä kentän puolella loppuun asti miteltävien sijoitusotteluiden muodossa.

Harrastesarja – lohkojako ja otteluohjelma

Harrastesarjassa välierävaiheeseen ja mestaruudesta ottelemaan etenevät kummankin lohkon top-2-sijoittuneet; lohkojen sijoille 3 ja 4 päätyneet vääntävät samaten kahden jatkokierroksen myötä selville loppusijoitukset 5-8; ja myös lohkojen viimeisiksi tulleet pääsevät vielä kilvoittelemaan keskenään jumbofinaalissa.

Höntsäsarja – lohkojako ja otteluohjelma

Höntsäsarjassa mestaruuden ratkovat niin ikään lohkojen top-2-sijoittuneet – kärkikahdeksikon marssijärjestys otellaan selville kolmella jatkokierroksella. Lohkokolmoset pelaavat keskenään kaksivaiheisessa jatkokaaviossa sijoista 9-12 ja neloset samaan malliin sijoista 13-16.

Jokainen joukkue pääsee näin pelaamaan päivän aikana 5-6 ottelua sarjasta riippumatta.

Lisätietoja turnaussivustolta.

HUOM! Höntsäsarjaan on vapautunut yksi peruutuspaikka. Jos joukkueesi pääsisi mukaan, pistä viestiä asap osoitteeseen janne.vottonen (at) gmail.com