Atletico hankki uuden maalivahdin – Kaapo Sinervo palaa Malmille

tammikuu 24, 2019

Atletico ilmoitti tehneensä preseasonin toisen pelaajahankintansa, kun malmilaistaustainen Kaapo Sinervo (s. 1998) palaa keltapaitaan parin PKKU:ssa vietetyn kauden jälkeen!

Lahden Kuusysissä varhaisimmat futisoppinsa saanut Sinervo laskee kasvattajaseurakseen Korson Palloseuran, josta tie vei junioriaikoina Malmin Palloseuraan ja sitä kautta aina miesten joukkueeseen saakka. Toistaiseksi viimeinen kausi (2016) kului pääasiassa A-junioreissa, mutta miesten mukana saatu arvokas treenikokemus täydentyi myös kahdella Kakkosen ottelulla.

Malmilta Kaapon tie vei Tuusulaan ja niin ikään Kakkosta tahkonneen PKKU:n riveihin, jossa kertyi viime kauden rikkonaisesta armeijavuodesta huolimatta kymmenkunta virallista peliä ja tukku arvokasta oppia ykkösveskarin paikasta taistellen. Syyskierrokselle mahtui myös lyhyt lainastintti FC Lahden A-junioreiden maalilla, mikä palkittiin ASM:n kultamitalilla.

Täysin uusi joukkue ei Atletico Kaapolle ole, sillä intohimoisimmat Tico-fanit muistavat miehen varmasti jo kausilta 2014 ja 2016. Ensimmäisellä kaudella vasta B-ikäinen Sinervo kävi nollaamassa EBK:n 0-9-murskajaisissa ja kahta kautta myöhemmin pelasi viimeisimmän malmilaispelinsä Atleticon paidassa voitokkaalla 0-4-vierailulla PKKU/Allianssin kestittävänä.

Kaapon hankinta tuli ajankohtaiseksi Elis Rintalan siirryttyä viime kauden päätteeksi Kakkoseen nousseen VJS:n riveihin. Erkka Niini jatkaa aiempien vuosien tapaan Tico-maalilla, joten Kaapo tulee muodostamaan Erkan kanssa pelaavan kaksikon Akatemia-veskareilla täydennettynä.

Eddie Finch on siis syystäkin tyytyväinen joukkueen tuoreimpaan hankintaan:

– Kaapo on ollut meidän tutkassa koko valmennuspestini ajan, joten olen ilahtunut saadessani tuoda hänet takaisin Koillis-Helsinkiin ja tähän seuraan kahden vuoden korpikomennuksen jälkeen.
Ei ole mitään epäselvyyttä, etteikö hän jatkaisi laadukkaiden Tico-veskareiden jatkumoa kentällä. Hän on yksi niistä maalivahdeista, joka ei ainoastaan tiedä, miten oma tehtävä tulisi hoitaa vaan myös sen, miten muun kymmenikön tulisi toimia. Kaapon äänekäs, johtava olemus treeneissä on ollut yksi preseasonin parhaita juttuja toistaiseksi. Viime kauden vuoden fani ei tule varmasti pettymään ja Kaapon uusi veskaripari nauttii jo nyt yhteistyöstä. Hän totesi faktana, että Kaapo tulee varmasti kehittymään.
Ja yleisemmin, valmennustiimi on erityisen tyytyväinen, että olemme saaneet lisättyä jälleen yhden nuoremman pelaajan rosteriin, ja ennen kaikkea sellaisen, joka on enemmän kuin valmis voittamaan matseja Kolmosessa ja kirjoittamaan samalla seuraavan luvun Atletico-saagaan.

Myös Sinervo iloitsee paluusta Malmille:

– Tosi mukava palata takaisin Malmille! Jo useamman vuoden on tullut seurattua Ticon menoa enimmäkseen ulkopuolelta ja nyt myös treenien perusteella kyseessä on todella yhteneväinen ja tiivis remmi. Elis jätti lähtiessään suuret saappaat ja niitä lähdetään nyt innolla täyttämään. Tavoitteena on pelata mahdollisimman ehjä ja tasainen kausi ja antaa joukkueelle mahdollisuus voittaa viikosta toiseen. Tietysti mahtavaa päästä mukaan kesän kohokohtina Koillis-Helsingin derbyihin. Lisäksi pari ottelua Ticossa pelanneena vielä yhtään maalia ei ole selän taakse mennyt, toivottavasti taika säilyy mahdollisimman pitkälle myös tulevalla kaudella.

Kaapo on mahdollista toivottaa tervetulleeksi jo tulevana lauantaina, kun Atletico matkaa PKKU/2:n vieraaksi Tuusulaan ja avaa treenipelikauden klo 15:00 paikallisella tekonurmella. Lisätiedot ja preseasonin otteluaikataulut löydät täältä.