25 tarinaa Atleticosta – RiRa-peli ja säilyminen Kolmosessa (14/25)
Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.
Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.
—
Atleticon värikkään neljännesvuosisadan varrelle on mahtunut merkkitapahtuma jos toinenkin sarjanousujen, isojen cup-koitosten ja kalkkien ulkopuolella toteutettujen projektien muodossa. Yksittäistä, määrittävää kohokohtaa haeskellessa luuppi suuntautuu kuitenkin nopeasti kuluvan vuosikymmenen alkuun ja aikaan, jolloin ruusunlehtien sijasta tanssialustana olivatkin terävät okaat; yhteen otteluun, jonka perintöä ovat edellisten viiden vuoden sarjasijoitukset Kolmosen kärjessä – ja jonka jälkeen ihmeisiin ei ole Malmilla enää suhtauduttu varauksella.
“RiRa-peli on taatusti ottelu, jonka jokainen paikalla ollut muistaa.”
– Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–
Vuoristoradan vuodet
Alustukseksi on syytä vielä luoda silmäys Kolmosen sarjapaikan tunnusteluun ja vakiinnuttamiseen käytettyjen “oppivuosien” kulkuun.
Debyyttikausi 2010 oli päättynyt putoamiseen kierrosta ennen sarjan loppua, kun sesongin mittaan vaivaisen neljän voitetun ottelun myötä joukkue ei vielä selvästikään ollut valmis haasteeseen. Otteet herättivät silti jo ajoittain lupauksia, ja lopulliset marginaalit olivat tilastollisesti pienet: seitsemän tasapeliä ja peräti yhdeksän yhden maalin tappiota! Vain kahdesti häviö koitti kahdella tai useammalla maalilla, ja maalieroksi jäikin “standardeihin” nähden Kolmosen putoajalle poikkeuksellisen mieto -6.
Paluukyyti bumerangina Nelosesta seuraavan vuoden riemumarssin tuloksena valoi uutta pontta ja uskoa uuteen valloitusyritykseen Kolmosessa, mutta pilvilinnat sortuivat nopeasti; kauden 2012 ensimmäiseltä puolikkaalta Tico saalisti 11 ottelusta tahmeat neljä sarjapistettä tehden samassa ajassa vain 10 maalia. Elokuun lopullekin pistetili oli karttunut yhdellä, maalisaldo ei lainkaan. Sitten, hämmentävää 4-4-tasapeliä AC Vantaan kanssa seurasi äkkiä neljän voiton suora, ja noiden viiden ottelun puitteissa oli tehtyjä maaleja yhtäkkiä syntynytkin 24 lisää. Kaksi välitöntä murskatappiota heti perään sarjakierroksilta 20 ja 21 kuitenkin johtivat siihen, että kauden viimeisen, 22:nnen pelipäivän valjetessa Atleetit tarkastelivat näkymiä jälleen sarjataulukon putoamisviivan alapuolelta.
“Kirkkaimpana mielessä on lähinnä se, miten vaikea kaudesta lopulta tuli. Meitä oli aivan liian vähän, eikä se vähäkään pystynyt sitoutumaan kunnolla. Osittain vaikeudet johtuivat tietysti myös vastustajista. Sen vuoden lohko oli moniin myöhempiin verrattuna kovatasoinen.”
– Timo Kinnunen, Atleticon pelaaja vuodesta 2009– ja valmentaja vuodesta 2012–
Totuuden hetki
Tukalasta tilanteesta huolimatta toivo pysyi silti elossa viimeiseen asti kuin sattuman kaupalla. Kevätkauden viimeinen ottelu Riipilän Raketin vieraana oli päättynyt vantaalaisten voittoon, ja nyt sama nippu oli vastassa sarjan päätöspäivänä Tapanilassa. RiRa päivysti otteluun lähdettäessä yhden ottelun enemmän voittaneena kolme pistettä Ticon yläpuolella ensimmäisen säilyjän paikalla. Voitto riittäisi siis nostamaan malmilaiset tasapisteisiin isännöitäviensä kanssa, missä tapauksessa lopullisen eron tekisi joukkueiden maalisuhteiden vertailu; molempien saldot olivat reilusti pakkasella, Atleeteilla -25 maalia ja RiRalla -29. Elo-syyskuun maalihurjastelu pisteputken ohessa tulikin jälkikäteen ajatellen todella tarpeeseen, sillä päätöspeliä edeltävät selkäsaunat Hikkenin (0-6) ja Pöxyjen (0-4) käsittelyssä olivat rokottaneet lukemia yhteensä kymmenellä maalilla. RiRalla oli pistejohdon myötä tietysti lisäksi vielä tasapeli-oljenkorsikin puolellaan.
Varmaa oli täten joka tapauksessa vain, että ottelun voittaja jatkaisi Kolmosessa seuraavalla kaudella häviäjän hakiessa vauhtia sarjatasoa alempaa. Vastikään Nelosesta ponnistaneena ajatus uudesta “välivuodesta” ja paluusta lähemmäs hiekkakenttiä oli malmilaisittain suorastaan vastenmielinen, eikä kaupan päälle “krooniseksi hissijoukkueeksi” profiloituminenkaan houkutellut. Hyvällä syyllä kohtaamista saattoi siis kutsua todelliseksi kuolemanotteluksi.
Molemmat joukkueet jalkautuivat taistoon vahvoilla ja leveillä kokoonpanoilla, ja mittavat panokset näkyivät ässäkortteina, joista isoimman iski heti kättelyssä pöytään valkopaitainen vierasjoukkue; FutisForumilla puolivillaiset huutelut ennen peliä hyökkääjä Simon Söderlundin kaivamisesta “naftaliinista” osoittautuivatkin paikkansapitäviksi joukkueiden astellessa areenalle. Erittäin lupaavana jalkapalloilijana nuorempana pidetty Söderlund oli 2010 pommittanut Nelosessa yksin käsittämättömät 47 osumaa ja seuraavalla kaudellakin pitänyt Raketin kuivilla Kolmosessa maalitehtailullaan. Nyt Söderlundilla oli kuitenkin kaudelta vyöllään vain yksi ainoa ottelu – jossa mies oli toki onnistunut maalinteossa.
The Game
Ottelu starttasi Mosan tekonurmella sunnuntaina 07.10. poikkeuksellisesti alkuiltapäivästä klo 13. Ykköslohkon ottelut oli aseteltu käynnistymään klo 15, mutta kentän käyttöaikataulujen johdosta Ticon ottelu siirtyi alkamaan ja päättymään ennen lohkon muita koitoksia. Kilpailullisia esteitä tälle ei löytynyt, sillä lohkon muut kriittiset sijoitukset eli nousija (KäPa) ja toinen putoaja (HDS/Mondial) olivat olleet saleteissa jo hyvän aikaa.
Avausjaksoa hallinnut RiRa löi painetta Ticon päätyyn puolustusvelvoitteista täysin vapautettua Söderlundia haeskellen, mutta maalinteossa onnistui kuitenkin ensin kotijoukkue. Jani Putkosen kulmapotku vasemmalta tavoitti maalinedustalta kapteeni Timo Kinnusen pään ja hyvät vibat täyttivät Mosan häkin 19. peliminuutilla pallon painuessa Timon puskusta ensimmäistä kertaa maaliin. Juhlinta tyssäsi kuitenkin lyhyeen, kun RiRan toinen profiilipelaaja Tommi Toivanen kuittasi joukkueensa tasoihin vain parissa minuutissa avausosumasta.
Tasoitus antoi vieraille lisää virtaa ja Tico jatkoi oman tekemisensä sakatessa edelleen ottavana osapuolena. Viisi minuuttia ennen taukovihellystä pahimmat painajaiset näyttivät toteutuvan, kun Söderlund lakaisi pallon luukulta maalivahti Niko Lempisen selän taakse. Silmukka Ticon kaulalla alkoi jälleen kummasti kiristää lisää, mutta vastustajan häijysti ajoittamasta “pukukoppimaalista” huolimatta epätoivo ei silti hiipinyt keltaisen nutun sisään toiselle jaksolle valmistautuessa.
Atletico teki kerralla kolme vaihtoa ensimmäiseltä puoliajalta, mm. molempia takaiskuja aitiopaikalta todistamaan joutunut Toni Valido siirtyi puolustuslinjasta penkin puolelle, ja Jaakko “Jasu” Peltonen hyppäsi askiin keskikentälle ja erikoistilanteisiin laatua tuomaan. Jälkimmäinen veto palkitsikin odotukset lähes välittömästi, kun kolme minuuttia kick-offista Jasun antamasta kulmapotkusta Timo oli jälleen päineen oikeassa paikassa jatkamassa pallon verkkoon ja pelin tasoihin! Ennen päivän ottelua Timo oli osunut kauden sarjapeleissä maalipuiden väliin vain kertaalleen – nyt jo kahdesti saman iltapuhteen aikana.
“Pelokkuuden sijaan tauolla kopissa näkyi tappioasemasta huolimatta vahva usko omaan tekemiseen ja ehkä se toisen puoliajan tasoitus sai aikaan melkoisen draivin. Noin kymppiä myöhemmin kolmas kulma ja penkillä jo naureskeltiin, että Timo iskee tästä saletisti hatun. Kentällä joku RiRa-pelureista raivosi, että pitäkää se kapteeni nyt oikeasti kiinni.”
– Janne Vottonen
Ja koska kyseessä oli täysin erityinen ottelu joka tavalla, vaati se ratkaisukseenkin jotain yhtä erityistä. Kun hätä on suurin niin suuret pelaajat nousevat esiin massasta – kirjaimellisesti; erotuomarin kello näytti 57. minuuttia, kun Jasu linkosi seuraavan kulmapotkun lipulta vaaravyöhykkeelle, jossa RiRan miesvartioinnin petettyä pahan kerran Timo kohosi kolmannen kerran omiin korkeuksiinsa ja junttasi pallon päällään hattutemppunsa merkiksi maaliviivan yli. Epäusko tuntui valtaavan niin molemmat joukkueet kuin valtavaan riemuun räjähtäneen katsomonkin: oliko tämä enää edes mahdollista?
Toinen puoliaika oli pelillisestikin alkanut kallistua Ticon eduksi, ja tappiolle kellahdettuaan RiRa oli pakotettu nostamaan pakkaansa yhä enemmän hyökkäyskannalle, mikä toisaalta laittoi keltapaitojen puolustuksen ahtaalle, mutta vastaavasti avasi myös rakoja vastaiskuihin. Kaksi väsymykseen asti kaikkensa antanutta joukkuetta eivät muutamista maalipaikoista huolimatta saaneet enempää maaleja aikaiseksi, ja kun erotuomarin pilli lauloi kauden viimeiset nuottinsa 90 minuutin täytyttyä, ei kotijoukkueen ja kannattajien riemulla ollut enää mitään rajaa!
“Timon kolmannen maalin jälkeinen epäusko ja innostus on varmaan yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Loppu oli tottakai melkoista puolustustaistelua ja uskon, että kentällä jokainen jätkä antoi kaikkensa, jotta sarjapaikka – meidän oma henkinen mestaruus – saavutettaisiin. Ja kun loppuvihellys kuului, v***u sitä euforian määrää! Aivan järjettömän hyvä fiilis, vaikka muuten tapahtumat ovat jo aika pahasti sumussa. Väitän, että tuo on siistein matsi, jota olen seurannut koskaan millään tasolla.”
– Janne Vottonen
“Luultavasti Atletico-urani suurin peli ja hienoin yksittäinen muisto. Pelistä itsestään on hyvin hajanaiset muistikuvat ehkä sen takia, että tunnelataus oli valtava ja viimeiset 15 minuuttia muistan vetäneeni täysin piipussa väkisin taistellen. Ratkaisumaalin jälkeen sitä vain teki kaikkensa, että homma klaarattaisiin. Ja tunne oli vahva siitä, että lähdemme voittajina kotiin. Peliä oli Tapanilan tekonurmella seuraamassa melkoisen iso yleisö ja pelin jälkeen joku katsoja kuvasi sitä uskomattomimmaksi jalkapallo-otteluksi, jonka on koskaan nähnyt.”
– Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-
Ottelun statukselle sopivasti aurinko paistoi kauniisti syksyisessä Tapanilassa ja siirrettävät putkikatsomot kentän laidalla täyttyivät hyvissä ajoin. Lopulta “Mosan ihmettä” todistamasta laskettiin yhteensä toistasataa silmäparia! Mutta ottelun tapahtumia seurattiin herkeämättä myös etänä:
“Jouduin ikäväkseni olemaan töissä juuri tämän sunnuntain ja velvoitin kaverini pitämään tulospalvelua tekstiviestitse. Aina kun tajusin puhelimeni värisevän tiesin jotain merkittävää tapahtuneen. Joka toinen näistä viesteistä oli onneksi seurausta Timon dominoinnista ja ilokseni seitsemäs viesti kertoi pelin päättyneen voittoon. Harvoin on töissä niin hyvällä tuulella kuin silloin. Töistä lähdettyäni menin suoraan Puksun Pubiin juhlistamaan säilymistä joukkueen kanssa ja sain parkkisakot. Ei haitannut.”
– Ari Oksanen, Atleticon kannattaja
Jälkimainingit
Kuten aikalaisten muistelotkin vahvistavat, unohtumattomasta päivästä ovat pienet yksityiskohdat reilussa viidessä vuodessa jo haalistuneet niiden kolmen tärkeimmän hetken varjoon – nimittäin kolmen maalin, joilla capitano eterno Timo Kinnunen joukkueineen raapusti nimensä Hollywood-kyltin kokoisilla kirjaimilla koillishelsinkiläiseen futishistoriaan.
Säilyminen sarjassa osui moneltakin kantilta oleelliseen saumaan. Kokonainen kausi Nelosessa olisi jo itsessään ollut pitkä polku soramontuilta takaisin kohti Kolmosen nurmikenttiä, mutta vieläkin tärkeämpi aspekti oli sarjatason merkitys seuraavan kauden pelaajarekrytoinneissa; “Atleticon 3. dynastiaa” käsittelevässä tekstissä mainitun “junnumobin” liittyminen joukkueeseen oli vahvasti kytköksissä tuon sunnuntaipäivän lopputulemaan.
“Kurvattiin Risen (Miro Rissanen) kanssa Mosan pyhättöön väijymään Ticon viimeistä matsia. Agenda oli selvä: jos Tico säilyy, hypätään jengiin mukaan; jos ei niin sitten mietittäisiin jotain muuta. Pitkään näytti pahalta, mutta onneksi ainakin itselleni se kaikkien aikojen kusenkeltaisiin pukeutunut pelaaja, MVP Timo Kinnunen, hoiti silloin homman pakettiin ajoissa. Upea matsi sekä fiilikset meikällä ja Risellä. Missähän sitä olisi itse tällä hetkellä ilman Timon maaleja?”
– Akan Okomoh, Atleticon pelaaja vuosina 2013-2017
“Muistan Akanin ja Risen tuulettaneen ottelun jälkeen kuin Juti Globenissa -95.”
– Aku Vapaa, Atleticon pelaaja vuodesta 2014-
Atleettien hetkellinen ahdinko yhdisti myös seurarajoja, sillä rakkaan vihollisen, Puistolan Urheilijoiden edustusjoukkue oli aamulla palannut kaudenpäätösreissultaan ja saapuikin nyt hyvässä kisakunnossa äänekkäästi kannustamaan naapuriaan. Tähän elementtiin sisältyi myös odottamaton riski, joka valkeni monille vasta jälkikäteen.
“Kausi oli omalta osaltani käytännössä viimeiseni pelaajana, ja pitkin vuotta olikin tuntemuksia, että pitäisikö heittää nappulakengät naulaan. Paljoa en ehtinyt treenaamaan valmennuksieni ja muun elämän takia. Kun tavoitteellinen urheileminen oli loppunut tai ainakin katkolla hetkellisesti niin viikonloput pyhittyivät tuohon aikaan yleensä huonoille elämäntavoille. RiRa-peli muistuu sitäkin kautta hyvinkin mieliin ja sinetöi lopulta pelaajaurani – mutta toimi toisaalta myös hyvänä herätyksenä itselle. Vietin samaisen vuoden huoltajana Puistolan Urheilijoiden miesten joukkueessa, jonka sarjakausi päättyi RiRa-peliä edeltävänä päivänä. Päädyin jostain syystä PuiUn kauden päätösjuhliin 12 tunnin yöristeilylle. Laiva saapui sunnuntaina kympiltä aamulla satamaan, josta siirryinkin suoraan taksilla pienoisessa laskujohteisessa olotilassa Tapanilaan valmistautumaan tärkeään RiRa-peliin. Olotila oli vielä tuossa vaiheessa kuitenkin ilmeisen siedettävä, sillä astelin avauskokoonpanossa tutulle oikean pakin tontille. Ensimmäisen nelivitosen jälkeen pääsin ansaitusti vaihtoon, kun olin ehtinyt jo kompastelemaan omiin kenkiini puoliajan verran. Illalla kotiin päästessä olin helpottunut sarjapaikan säilymisestä, mutta samalla erittäin häpeissäni.”
– Toni Valido, Atleticon pelaaja vuosina 2012-2013
“Erityismaininta MPS-legendalle, yhdelle maailman parhaista joukkuekavereista, puolisokealle futaajalle, tasaisesti käyvälle dieselkoneelle, espanjalaiselle herrasmiehelle – Toni Validolle. Tais olla aika vikoja kausia, kun sai Validon kanssa pelata yhdessä. Mun aikuisuran tärkeimpiä pelaajia ja joukkuekavereita. No Validohan tuli tähän matsiin suoraan laivalta pikku kännissä avaukseen. Ei saatana naurattanut silloin. Pelin jälkeen kyllä. Kuvastaa hyvin sitä, että puolet Tico-historiaan kirjoitetuista jutuista tapahtuu kentällä, puolet sen ulkopuolella.”
– Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010-
Yhtä kaikki, iltapäivästä Mosassa muodostui vaikeuksienkin kautta Atleticon aikakirjoihin epätodellisen ikimuistoinen klassikko. Jos jalkapalloromantikko työstäisi elokuvaa, olisi tässä ottelussa jo maukkaan dramaattinen käsikirjoituksen aihio valmiina kaikkine pikku nyansseineen. Trillerin lopputulemana Tico onnistui toisella yrittämällä säilyttämään ensimmäistä kertaa sarjapaikkansa Kolmosessa rimaa hipoen maalieron turvin – ja loppu onkin historiaa.
“Pelikunto oli selän takia pitkin kautta vähän niin ja näin, mutta oli se helvetin hienoa, että pystyin silloin nostamaan omaa tasoani ja auttamaan joukkuetta.”
– Timo Kinnunen
“Kapteeni-valmentaja säilyttää käytännössä yksin joukkueen Kolmosessa, ja se taisi olla alku sille, että siitä lähtien hätyyteltiin ennemminkin kärkisijoja kuin putoamisviivaa.”
– Masi Mailammi, Atleticon pelaaja vuodesta 2010-
“Parhaita muistoja Mosan kentältä. RiRa-matsin voitto oli tolle kaudelle Ticon oma mestaruus.”
– Henri Mattsson
Teksti: Ville-Pekka Liimatainen
Kuvat: Sami Koskinen