25 tarinaa Atleticosta – Mosa Cup (6/25)

Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.

Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.

Vuoden kiintopisteet

Yksi Atleticon toimintaa leimaavista piirteistä on ollut perinteet ja pyrkimys toistaa hyväksi havaittuja kaavoja, jolloin niin pelaajisto kuin Ticon ystävätkin ovat osanneet odottaa tiettyjä tapahtumia tiettyihin aikoihin vuodesta. Joukkueenjohtajana se on helpottanut tekemisen suunnittelua ja aikatauluttamista, mutta taustalla on ollut myös ajatus monistaa tuttuja, onnistuneita kokemuksia. Sillä viime kädessä perinteet, yhteiset tapahtumat ja jaetut kokemukset ovat niitä, jotka tekevät brändin näkyväksi ja toimivat kiintopisteinä, kun kysytään, mistä esimerkiksi Atletico Malmissa kyse.

Urheilullisen menestyksen ja taustalla vaikuttaneiden henkilöiden lisäksi kolmas tarkastelunäkökulma Atleticon historiaan liittyykin erilaisiin tapahtumiin ja kiintopisteisiin. Vaikka käsittelymme etenee eräänlaisessa kronologisessa järjestyksessä, näkyy pääsiäisen jälkeen lähestyvä Mosa Cup myös tässä juttusarjassa pienenä poikkeuksena. Siksipä käsittelemme tällä kertaa huhtikuun alkuun paikkansa muurannutta paikallisturnausta, josta on muodostunut oleellinen osa koillishelsinkiläistä futis-skeneä.

Mosa Cupin kansikuva

Mosa Cupin historia ja taustat

Mosa Cup on huhtikuinen, aikuisjoukkueille suunnattu kutsuturnaus, joka pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Tavoitteena oli alusta saakka lisätä merkityksellisiä pelejä pre-seasonin loppuun ja mahdollistaa tuttujen joukkueen kohtaamisia sekä tuoda lähialueiden kiinnostavimmat joukkueet näytille maratonhenkisessä jalkapallotapahtumassa.

Turnaus on pelattu alusta saakka yksipäiväisenä ja cup-muotoisena kahdessa sarjassa niin, että ”Kilpasarjassa” on nähty lähinnä Kolmosen ja Nelosen joukkueita ja ”Harrastepuolella” puolestaan divaritasot siitä alaspäin. Järjestäjätahoina ovat toimineet alusta saakka Atletico Malmi ja Puistolan Urheilijat sekä tarkemmin sanottuna puuhamiehet joukkueiden taustalla, eli allekirjoittanut (Janne Vottonen), V-P Liimatainen ja Maxim Poljakov.

Reilun kymmenen tunnin aikana on pelattu aina kahdeksan ottelua (nykyisin 2 x 35 min), eli kaksi peliä per joukkue. Ensin välierät ja tämän jälkeen sijoitusottelut niin, että voittaja on pokannut himoitun kiertopalkinnon. Kaikilla kerroilla mukana ovat olleet Atletico Malmi ja Atletico Akatemia, PuiU:n edustusjoukkue sekä siltamäkeläinen FC KaKe. Lisäksi mukana on nähty yhden tai useamman kerran AC Balls, FC Hieho, Ponnistajat, Ponnistajat/2, PuiU/86, PuiU/2, SUMU, SUMU/77, SUMU/7-7, TiPS ja Töölön Taisto.

Käytännössä jokainen osallistujajoukkue ystävyysseura TöTaa lukuun ottamatta on löytynyt muutaman kilometrin säteellä turnauksen jokavuotisesta sijainnista, Tapanilan tekonurmesta, josta myös nimi Mosa Cup tulee; Mosabacka on ruotsia ja kääntyy Tapanilaksi, kenttä taas on kääntynyt kansan kielellä ”Mosan tekikseksi”.

Yhteisöllisyyttä vaalimassa

Mistä kaikki sai sitten alkunsa? Ajatus Mosa Cuppiin kypsyi kaikessa hiljaisuudessa vuoden 2011 aikana ja lähti alun perin keskusteluista Maxim Poljakovin kanssa. Tunsimme toisemme vuosien takaa samoilta lapsuuden pihoilta, joissa jo nappulaikäisenä järjestimme esim. sulkapallo- ja salibandy-turnauksia omille pihakavereille. Vanhemmalla iällä hakeuduimme puolestaan omien joukkueidemme ”johtotehtäviin” ja aina silloin tällöin tuli puheeksi, että pitäisi pelata enemmän treenimatseja vastakkain, kun Atletico oli noussut vuosien myötä Kolmoseen ja alkoi lähestyä PuiUn tasoa. Samalla Atletico Akatemia pelasi puolestaan ensimmäisiä kausiaan divareissa ja ehti luoda jo positiivista kilpailuasetelmaa muiden paikallisjoukkueiden, kuten FC KaKen ja PuiU/86:n kanssa.

Lapsuudesta oli puolestaan hyviä muistoja erilaisista turnauksista ja niitä aikoja kohtaan ehkä jonkinlainen kaipuukin, joten saimme sitä kautta ajatuksen oman turnauksen järjestämisestä. Ajankohtavaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: joko ennen kauden alkua tai sarjojen kesätauolla. Kesälomahaasteista johtuen ja loputtoman pitkän pre-seasonin merkityksellisyyden lisäämiseksi päädyimme lopulta huhtikuuhun.

”Huomattiin Jannen kanssa, että ennen kauden alkua ei ole missään tarjolla mitään valmista turnausta aikuisjoukkueille, joilla olisi haluja testata vielä viimeisiä taktisia asioita ennen kuin kausi alkaa huhtikuun lopulla. Siitä se idea sitten lähti.”
Maxim Poljakov, PuiU-manageri ja yksi Mosa Cup -puuhamiehistä

Yksi turnauksen kantavista ajatuksista oli halu valikoida mukaan vain niitä tuttuja joukkueita, joita haluaisimme kohdata kentällä ja toisaalta nähdä pelaamassa omien otteluiden välissä. Nappasin suunnittelurinkiin mukaan vielä luottokumppanini V-P Liimataisen ja lähdimme kehittelemään ideaa eteenpäin. Ja kun monien paikallisjoukkueiden puuhamiehiin törmäsi mm. paikalliskuppiloissa Atleticon illanviettojen yhteydessä, pystyi ideaa jalostamaan eteenpäin ja houkuttelemaan samalla joukkueita osaksi turnausta.

“Kun Atleticon joukkueenjohtaja Janne Vottonen kysyi minulta Siltamäen paikallisylpeydessä, Rubiinissa, loppusyksystä 2011, olisiko meillä kiinnostusta osallistua yhden päivän mittaiseen paikallisturnaukseen tulevan sarjakauden kynnyksellä, olin kuin uudenkarhean Nikko-kilpurin saaneena jouluaattona 1996: tästä olin ehtinyt jo pitkältä tuntuneen tovin unelmoida!”
Niko Jylhä, FC KaKen puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä

Atletico Malmi juhli Kilpasarjan voittoa toistamiseen vuonna 2016
Atletico Malmi juhli Kilpasarjan voittoa toistamiseen vuonna 2016.

Pidimme myös alusta saakka tärkeänä, että jokainen joukkue saisi tasaisia pelejä ja mielekkäitä kohtaamisia suurin piirtein samantasoisten joukkueiden kanssa. Siksi halusimme luoda kaksi tasosarjaa ja jakaa joukkueet sarjatasonsa perusteella kahteen ryhmään. Kahdeksan joukkueen määrä valikoitui puolestaan reaaliteettien perusteella: käytössä oli vain yksi kenttä ja haaveissa pitää turnaus yksipäiväisenä siten, että iltaa voitaisiin jatkaa jälkipelien muodossa virvokkeita siemaillen – ja ilman huolta seuraavan päivän pelikunnosta.

Ajankohdaksi suunniteltiin siis huhtikuun alkua ja nyt kun katsoo taaksepäin, on turnaus pelattu aina 1.-14.4. välillä, eli juuri viikkoa tai kahta ennen kuin Kolmonen potkaistaan käyntiin. Kahden noin 70 minuutin mittaisen ottelun pelaaminen reilun kuuden tunnin aikana ajateltiin pistävän fysiikan koville, mutta samalla tarjoilevan loistavan mahdollisuuden testata joukkueiden iskukykyä sarjakauden lähestyessä.

”Mosa Cup on ollut talvikauden päätteeksi hyvä mittari, sekä joukkueen että henk.koht. kunnosta. Viileä, sateinen alkukevään lauantaipäivä on tarjonnut hyviä vääntöjä pelikentällä, kohtaamisia vanhojen pelikavereiden kanssa ja maistuvaa grillimakkaraa lämmikkeeksi. Yleisfiilikseltään rento tapahtuma tarjoaa katsojillekin viihdyttävää alasarjafudista, jossa ainakin Ticolle vain voitto kelpaa.”
Roni Tran, Atleticon pelaaja vuodesta 2010-

”Yhden päivän aikana kaikki saa varmasti reilusti peliaikaa ja pääsee mittaamaan omaa kuntoaan kauden kynnyksellä.”
Maxim Poljakov

”Mosa Cup on muodostunut kevään valopilkuksi ja toimii ikään kuin varaslähtönä fudiskauteen. Mosa Cup on harjoitusturnaus ja varsinkin vitosdivaritasolla jengien kuntohuippu ei ole _aivan_ kohdallaan, mutta jokainen peli on henkisesti äärimmäisen tärkeä, sillä vastassa ovat kuitenkin rivarly-seurat.”
Masi Mailammi, Atleticon pelaaja vuodesta 2010-

”Mosa Cup aina tärkeä aloitus ja muistutus siitä, että kausi lähellä alkamista. Hienoa, että pohjoishelsinkiläisellä fudiksella noin hyvä lokaali tapahtuma!”
Tomi Suvinen, PuiU/86:n joukkueenjohtaja

“Siinä kun Mosa Cup on pelaajalle tai joukkueelle oiva ‘checkpoint’ oman kunnon toteamiseen sarjakauden kynnyksellä, on se sitä myös toimihenkilölle, katsojalle tai varsinkin turnausjärjestäjälle. Parhaimmillaan 13-tuntinen rupeama “siperialaisessa kesäkelissä” välillä kaikissa edellämainituissa rooleissa vuorotellen on kertalaakina sellainen pommi, että usein on miestä saattanut seuraavana aamuna hieman väsyttää. En muuten harrasta extreme-urheilua, mutta Mosa Cupin kautta pääsen kerran vuodessa ainakin lähelle.”
V-P Liimatainen, Atleticon pelaaja vuodesta 2000- ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006-

FC KaKe pokkaamassa Harrastesarjan voittopokaalia vuonna 2015
FC KaKe pokkaamassa Harrastesarjan voittopokaalia vuonna 2015. Palkintoa jakamassa Janne Vottonen ja Maxim Poljakov.

Lokaalius ja yhteisöllisyys ovat olleet alusta saakka tärkeitä järjestäjille, mutta myös niitä kiitellyimpiä asioita osallistujien näkökulmasta. Olemme tarkoituksellakin yrittäneet häivyttää omaa rooliamme ja korostaa, että tapahtuman keskiössä ovat joukkueet ja kiinnostavimmat derbykohtaamiset. Eli ottelut, joissa väännetään tosissaan ja armoa kaihtamatta, mutta joiden päätyttyä unohdetaan jälleen kilpailuasetelmat ja vaihdetaan kuulumisia sulassa sovussa.

”Mosa Cupiin liittyy pelkästään hyviä muistoja. Kyseinen turnaus edustaa minulle nykyaikana hieman katoavalta kansanperinteeltä vaikuttavaa talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä. Samalla, kun joukkueet saavat harjoituspelejä ennen kautta, on myös mahdollisuus tavata muissa joukkueissa pelaavia tuttuja ja rupatella niitä näitä.”
Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-

”Futiskauden aloittava Mosa Cup on jäänyt mieleen paikallisseurojen välisenä turnauksena, jossa nimenomaan toisilleen tutut joukkueet ottivat mittaa toisistaan sopivan keveissä tunnelmissa.”
Juho Pukki, Atleticon pelaaja vuosina 1993-2008 ja 2010-2016

”Kavereita pelaa vastapuolella ja huutelee katsomossa siemaillen ”kevytmaitoa”, mikä pistää fiiliksen melko ylös. Useina vuosina moni joukkue on suunnannut Malmin yöhön, missä voi kohdata vanhoja pelitovereita vuosien takaa.”
Masi Mailammi

”Meille KaKessa Mosa Cup on noussut tärkeäksi, koska suurimmaksi osaksi pelit on tuttuja jengejä vastaan ja on haluttu näyttää kaikille lähialueen joukkueille, että KaKessa osataan skulata. Kun pokaalista pelataan, tuo se myös aina pienen lisämausteen peleihin.”
Niilo Nousiainen, FC KaKen joukkueenjohtaja

”Oikein jees tapahtuma, joka oikeastaan toimii kenraaliharjoituksena alkavaan kauteen. Yleensä osallistuvat joukkueet ovat ennestään jo melkoisen tuttuja, joista löytyy useita futiskentiltä tuttuja janttereita, joihin on hauska törmätä yhteisen futistapahtuman merkeissä.”
Niko Eriksson, Atleticon pelaaja vuodesta 2016-

”Yksi jalkapallon hienouksista on paikalliskamppailut, joita ei voi koskaan olla liikaa. Siksi Mosa Cup on aivan loistava tapahtuma, joka tuo kaikki alueen seurat kerralla yhteen. Muistan junnuvuosilta, kuinka meillä SUMUssa oli aina erityislatausta, kun vastaan asettui naapuriseura PuiU. Mosa Cupin ansiosta olen päässyt pelaamaan Puipaa vastaan myös aikuisiällä.
Olen osallistunut turnaukseen useamman kerran pelaajana sekä katsojana. En näin äkkiseltään osaa sanoa kumpi on ollut hienompaa, sillä molemmissa rooleissa pääsee kokemaan stadilaista alasarjafutista parhaimmillaan. Ehkä merkityksellisin muisto on 2013 harrastesarjan pokaalin nostaminen ilmaan, mutta hyvin on mielessä myös upeat kentän laidalla koetut ottelut ja ylipäätään alueella vallitseva hyvä ja rento tunnelma.”

Roope Liimatainen, SUMUn pitkäaikainen pelaaja ja futistoimittaja

Unohtamatta myöskään sitä, että turnauskokemus on monelle melkoinen nostalgiatrippi lapsuuden turnausmuistoihin.

”Mosa Cup tuo jo näin aikuisella iällä hienoja muistoja pintaan lapsuusvuosilta, kun yhdellä kentällä väännettiin aamusta iltaan jonkun junnuturnauksen parissa. Kiva, että Vottonen, Vee ja muutama muu aktiivi Koillis-Helsingin jalkapalloskenessä jaksaa tehdä näin paljon sen eteen, että aikuiset miehet saavat tuntea sen saman turnausjännityksen kuin 8-vuotiaana.
Elis Rintala, Atleticon pelaaja vuodesta 2013

”Huikeita tapahtumia, jotka vangitsevat sen junnuturnausten aikaisen meiningin. Koko vuoden kohokohtia. Näkee paljon kavereita, hyviä pelejä ja se kentän ja jalkapallon tuoksu, siitä on elämä tehty. Pelillisesti turnaus on ollut aina kovatasoinen ja jokainen haluaa näyttää toisille. Kuin pihapelejä parhaimmillaan.”
Kalle Niemi, Atleticon pelaaja vuodesta 2002- ja valmentaja vuodesta 2010-

Preseasonin kliimaksi keleistä huolimatta

Mosa Cupissa ei ole juuri aurinkoisista keleistä nautittu
Mosa Cupissa ei ole juuri aurinkoisista keleistä nautittu.

Yhteisöllisyyden, derbyjen ja kavereiden kohtaamisen lisäksi neljäs selkeimmin Mosa Cupia leimaava tekijä on ehdottomasti sää. Turnausperinteisiin on kuulunut nimittäin historian alusta saakka se, että vaikka vielä paria päivää ennen turnausta olisikin kylvetty auringonpaisteessa tai heti tapahtuman jälkeen nautittu hyvinkin lämpimistä keleistä, on Mosa Cup onnistuttu pitämään nyt jo kuusi vuotta putkeen niin, että taivaalta on tullut joko lunta, räntää tai vesisadetta. Se on osaltaan laskenut fiiliksiä järjestäjänä, mutta herättää nykyään lähinnä hilpeyttä – myös osallistujien keskuudessa.

”Vettä sataa ja vituttaa. Joka kerta tulee taivaalta puukkoja vaakatasossa. Silti kevään hienoin futistapahtuma. Kasvattaa Pohjois-Helsingin futisyhteisöllisyyttä.”
Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010-

”Mieleen tulee jäätävä kylmyys, sade, räntä ja vieno makkarantuoksu.”
Juho Launonen, Atleticon pelaaja vuosina 2012-2013

”Mosa Cupiin kuuluu vesisade ja lumivuonossa oleva Tapanilan tekonurmi. Kylmyys ja huonot olosuhteet yleensä hitsaavat joukkuetta yhteen, kun uhmataan vastustajan lisäksi luonnonvoimia. Jos ei voittoja tule, niin ainakin tarinoita kylmästä taistelusta Mosa Cupin välierässä vuonna 2014. Fanitkin ovat löytäneet itsensä jo tuossa vaiheessa mukaan, kun luvassa on varmasti makkaraa ja lämmintä kahvia.”
Niilo Nousiainen

”Aina superpaskan kelin omaava Mosa Cup on onnekseen välttynyt upeilta jalkapalloiluilmoilta. Kentän laidalla on aina vitun kylmä ja katsojat ovat muutamana vuonna olleet lumikasojen päällä. Vee, Voo ja Mapo tekevät 24 h päivän ja kaikki sairastuvat. Joka tapauksessa tapahtuma, jota en jättäisi väliin. Näkee aina kymmeniä vanhoja tuttuja ja satoja tuntemattomia tuttavuuksia.”
Joni Meramo, Atleticon pelaaja vuodesta 2008-

”Mosa Cup -säät ovat tuottaneet omat haasteensa. Olisi kiva joskus kokea Mosa Cup niin, että arska paistaa kirkkaalta taivaalta ja 15-20 astetta lämmintä. Porukkaa pelaa shortseissa ja juhlakansa hurraa kentän laidalla. Nyt on tainnut olla joka kerta sadetta/lunta ja siltä väliltä kaikkea mahdollista.”
Maxim Poljakov

Mosa Cup on esiintynyt jonkun verran erilaisissa medioissa, mm. Helsingin Sanomissa vuonna 2015.
Mosa Cup on esiintynyt jonkun verran erilaisissa medioissa, mm. Helsingin Sanomissa vuonna 2015.

Olosuhteet ovat siis olleet paikoin aika haastavia ja glamour on välillä loistanut poissaolollaan, mutta ehkä siksikin olemme erityisen tyytyväisiä, että turnauksesta on tullut monelle joukkueelle todella iso osa kauteen valmistautumista ja kiinteä palanen Koillis-Helsingin jalkapalloskeneä:

”Mosa Cupista on muodostunut meidän porukalle, ja varmasti monelle muullekin, kiinteä osa kevään ohjelmaa: pre-seasonin kliimaksi, jossa salien ja kuplahallien syövereistä kevätaurinkoa kurkottamaan könyävät alasarjafutarit pääsevät tervehtimään vanhoja kavereita ensimmäisen kerran pitkän ja pimeän talven jälkeen yli seurarajojen – kentällä, mutta myös kentän ulkopuolella legendaaristen after-partyjen muodossa.”
Niko Jylhä

”Mosa Cup ja sen kaltaiset tapahtumat tuovat jalkapalloperheen kokoon ja tästä johtuen se merkataan kalenteriin ajoissa.”
Niilo Nousiainen

“Hyvin harva asia sytyttää jo ajatuksen tasolla yhtä paljon kuin huhtikuisena lauantai-iltapäivänä kentän laidalla kumirouheen täplittämässä lumikasassa istuminen kalkkien sisäpuolella viuhuvia sukituksia seuraten, kädessä höyryävästä China-Manin kuutiosta nuudeleita ääntä kohti haarukoiden. Tää on se mun “sydämeni Mosa Cup -hetki” – sellainen lämmin läikähdys alitajunnassa, jonka voimalla sitä yhä uudestaan paimentaa itsensä läpi synkimmänkin talven vaikka väkisin.”
V-P Liimatainen

”Mosa Cup on mahtava tapahtuma, johon suosittelen jokaista menemään paikan päälle aistimaan tunnelmaa ja nauttimaan hyvässä hengessä käytävistä tiukoista paikalliskamppailuista. Suuret kiitokset kaikille tapahtuman järjestäjille. Nähdään taas kentällä ja sen laidalla!”
Roope Liimatainen

Näin tehdään – jo ensi viikon lauantaina, 7.4.!

Teksti: Janne Vottonen
Kuvat: Atleticon kuva-arkisto