25 tarinaa Atleticosta – Atleticon alkutaival (1/25)
Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.
Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.
—
Saanko esitellä: joukkue nimeltä MPS/Atletico
Jokaisella tarinalla on alkunsa. Ja alulla vaikutukset siihen, millainen matkasta lopulta muodostuu. Atleticon osalta voi sanoa, että tarina ei olisi puoliksikaan niin jännittävä ja erikoinen, ellei lukija tuntisi myös tarinan alkuvaiheita. Siksi tämä historiikki starttaa junioriajoista ja siitä, kun vuonna 1986-syntyneiden poikien joukkue nimeltä MPS/Atletico perustettiin.
Almanakka näytti vuotta 1993 ja oltiin tilanteessa, jossa Malmin Palloseura oli kasannut yhteensä neljä ikäluokkajoukkuetta -86-syntyneille pojille. Pelaajia riitti ja esiin nousi positiivinen haaste: miten varmistetaan, että kaikille innokkaille pelimiehenaluille löytyisi oma paikkansa seurasta? Pitäisikö perustaa uusi joukkue?
Näin myös päätettiin tehdä ja tuolloin kuvaan mukaan astui Mikko Pukin perhe.
”Ekaluokkalainen poikamme, Juho Pukki, näki MPS:n ilmoituksen uudesta perustettavasta joukkueesta Töyrynummen ala-asteen ilmoitustaululla, toi sen kotiin ja ilmoitti haluavansa aloittaa MPS:ssä jalkapallon pelaamisen. Ilmoituksessa kerrottiin, että uusi joukkue perustetaan nappulajaoston kokouksessa 9.9.1993 klo 19:00 Suutarilan palvelutalolla, ja että halukkaiden pelaajien vanhemmat ovat tervetulleita kokoukseen.
Niinpä sitten lähdin kokoukseen, jossa ilmoitin Juhon perustettavaan joukkueeseen. Seuran sääntöjen mukaan joukkueella on oltava joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja ja valmentaja. Valmentajaksi lupautui Tomi Mäkinen, joukkueenjohtajaksi valittiin minut ja rahastonhoitajaksi vaimoni Merja Lehmusto-Pukki. Kuten arvata saattaa, vapaaehtoisia tai muitakaan paikalla olijoita ei kovin montaa ollut eli valinnoista ei tarvinnut äänestää.”
– Mikko Pukki, Atleticon joukkueenjohtaja vuosina 1993-2006
Barcelonan kesäolympialaiset edelliseltä kesältä olivat vielä tuoreessa muistissa ja espanjalainen futis nosti päätään brittipalloiluun tottuneen suomalaisen jalkapalloyleisön keskuudessa. Sen vuoksi ikäluokkajoukkueet oli nimetty Barcelonaksi, Real Madridiksi, Sevillaksi ja Valenciaksi. Ja tietysti uutta joukkuetta nimettäessä haluttiin jatkaa tätä kaavaa:
”Joku kokouksen osallistujista, saattoi olla Lasse Tolvanen, ehdotti Atleticoa, esikuvanaan Atletico Madrid ja Atletico (Athletic) Bilbao. Nimi tuntui hyvältä ja valitsimme sen.”
– Mikko Pukki
Perustamisasiakirjaan kirjattiin lopulta 11 pelaajaa, joista osa kuitenkin etsiytyi toiminnan aloitusta odotellessa toisiin joukkueisiin ja siitä alkuperäisestä ryhmästä oli parin vuoden päästä jäljellä enää vain kaksi nimeä: Mikon poika Juho sekä alkuvaiheet lähietäisyydeltä katsellut Juho Laurila:
”Ennen joukkueen perustamista kesällä -93 kaverini Joonas Ruohola pyysi minut kokeilemaan jalkapalloa ”Laivapuiston” kentälle MPS:n promoharkkoihin. Tämä taisi olla Atleticon alku. Myöhemmin syksyllä tämän jälkeen Atletico perustettiin ja ensimmäiset fudistreenit Atleticon nimissä olivat muistaakseni syksyllä -93 Tapanilan ala-asteen liikuntasalissa, Päivöläntiellä.”
– Juho Laurila, Atleticon pelaaja vuosina 1993-2001
Haparoivat ensiaskeleet
Atletico harjoitteli alkuun Malmin ala-asteen läheisellä hiekka-alueella sekä Tapanilan ala-asteen salissa 1-2 kertaa viikossa. Ensimmäiset pelit pelattiin puolestaan 1994 keväällä, jolloin seura järjesti H-junioreiden sisäisen turnauksen Myllypuron sittemmin edesmenneessä hiekkakuplassa 23.4.1994.
Se oli myös ensimmäinen kosketukseni Atleticoon, sillä olin aloittanut oman futisharrastukseni vuonna 1994 MPS/Barcelonassa ja kyseisessä turnauksessa pelasin ensimmäiset viralliset pelini. Muistan yhä elävästi ensimmäisen maalini sekä sen, kuinka ottelut muita joukkueita vastaan olivat todella tasaisia – pois lukien se yksi ottelu, jossa nuijimme MPS/Atleticon lukemin 7-0. Ja paikkoja olisi ollut varmasti useampaankin osumaan.
Noin kuukautta myöhemmin (20.-21.5.1994) pelattiin Lassilan hiekalla ”Litmasturnaus”, joka jäi aikalaisten mieliin ehkäpä ikimuistoisimpana turnauskokemuksena – jos ei muuten, niin ainakin säiden puolesta:
”Sen turnauksen aikana satoi lunta ja räntää niin paljon, ettei pallon liikuttamisesta tahtonut tulla mitään kuraisella ja sohjoisella hiekkakentällä. Ottelujen jälkeen kaikki pelaajat olivat yltä päältä kurassa ja viluissaan seuraavaa ottelua odottaessaan.”
– Mikko Pukki”Ensimmäinen turnaus oli muistaakseni alkukeväästä -94 hirveässä räntäsateessa Lassilan urheilupuistossa, vastassa sen ajan tutut vastustajat HJK/Kannelmäki ja /Malmi, jolle muuten aina hävittiin n. 10-0.”
– Juho Laurila
Haastatteluissa vallitsi yleinen konsensus siitä, että Atletico olikin se ikäluokan heikoin joukkue, jonka tasoero parempiinsa oli mallia merkittävä:
”Pelasin itse juniorina MPS/Barcelonassa ja MPS/Atletico on jotenkin jäänyt mieleen ”heikoimpana” -86-syntyneiden joukkueista. Real Madrid oli muistaakseni yleensä kovin, Barcelona usein hyvänä kakkosena. Valencia ja Sevilla kamppaili myös tasapuolisesti muiden kanssa, mutta Atletico jäi usein hännille keskinäisissä peleissä.”
– Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-”Atleticoa pidettiin yleisesti heikoimpana joukkueena näistä viidestä eri MPS:n ko. ikäluokan juniorijoukkueesta.”
– Karri Kalvas, Atleticon pelaaja vuosina 1998-2001”En itse pelannut, mutta muistan kyseessä olleen muiden pelaajien ja joukkueiden mielestä heikko joukkue, joka ei suuria mainetekoja tehnyt turnauksissa tai sarjoissa.
– Kalle Niemi, Atleticon pelaaja vuodesta 2002- ja valmentaja vuodesta 2010-”Kusisin junnujengi mikä Stadista löytyi. B-tasoinen MPS/Sevilla, missä ite skulasin, harjas joka kerta naureskellen Ticon. Raakaa menoa naperoiden maailmassa. Ei päässy pikkupoikien itsetunto paljoo Atleticossa kasvamaan.”
– Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010-
Niin pelaajistossa kuin valmennuspuolellakin tapahtui ensimmäisinä vuosina muutoksia, mutta tuloskäyrän kulmakerrointa se ei juuri kohentanut:
”Seuraavat kaudet jatkoivat samaa kaavaa. Oltiin niin huonoja, että koulussa melkein kiusattiin Atleticossa pelaamisesta. Toisaalta näin jälkikäteen ajatellen olin itsekin sen verran huono, että Atletico oli taitoihini nähden juuri sopiva joukkue. Jotain yksittäisiä pelejä voitettiin vuosien varrella, mutta hävittiin varmasti yli 90 % matseista”
– Miikka Anttonen, Atleticon pelaaja vuosina 1994-1997, 2000-2002 ja 2004
”Muistan useat piirin sarjat, kun oltiin lohkojen viimeisiä/viimeisten joukossa. Mitaleita ei tullut koskaan – paitsi kerran oli Tapulin sulkapallokeskuksessa sisäturnaus, jossa oltiin 3/4 – mutta tämä ei kuitenkaan haitannut vaan kaikilla oli hauskaa ja kaikki sai aina pelata.”
– Juho Laurila
Futis on muutakin kuin voittoja
Vaikka kommenteissa nousi esille ne hävityt ottelut ja turhan usein koetut turpasaunat, oli liikuttavaa huomata, että liki jokainen haastatelluista kiitteli harrastuksen sosiaalista puolta ja sitä, kuinka pelaaminen pysyi Atleticossa tappioista huolimatta aina hauskana. Siinä oli valmennuksellakin iso osansa.
”Atleticon joukkueesta on jäänyt todella hyvät muistot. Vaikka suhtautuminen fudikseen oli intohimoista, se ei välttämättä kuitenkaan ollut niin ammattimaista, tai ainakaan tähdännyt ammattimaisuuteen vaan ennemminkin toimi hyvänä, sosiaalisena harrastemuotona ja joukkuelajina. Pelikavereita nähtiin jalkapallon ulkopuolellakin. Atleticon matsit oli kovaa koulua kilpailuhenkiselle pelaajalle. Yritys oli aina kova, mutta luvut oli usein aika tylyt vastustajan eduksi. Pelasin ensimmäiset vuodet maalivahtina, joten aika monta kertaa joutui nöyrtymään ja toteamaan vastustajan vedot tai kuviot liian koviksi. Ainakaan maalilla ei tarvinnut seisoa toimettomana!”
– Jukka Lepikkö, Atleticon pelaaja vuosina 1993-1998
”Harrastaminen oli heti alusta lähtien yhdessäoloa ja vapaa-ajan huvittelua, eikä joukkueelle oltu asetettu juurikaan tavoitteita menestymisen suhteen.”
– Juho Pukki, Atleticon pelaaja vuosina 1993-2008 ja 2010-2016”Vaikka menestys ei aina ollut niin hyvää niin joukkuehenki oli hyvä ja muutenkin hyvä meininki. Valmennukselle pitää myös nostaa hattua, että jaksoivat vetää treenejä aina.”
– Pauli Laiho, Atleticon pelaaja vuosina 1997-2000”Ensimmäinen päävalmentajani oli Juhani Lepikkö, jonka poika oli maalivahtimme. Juhanista jäi mieleen aika kunnianhimoinen ote, kaikenlaisia yllättävän vaikeitakin harjoituksiakin vedettiin. On oikeastaan aika erikoista, että mielestäni treenasimme suht laadukkaasti mutta emme silti pärjänneet ollenkaan. En näin 25 vuotta myöhemminkään osaa sanoa, mistä se johtui.”
– Miikka Anttonen
Sitä paitsi iloa osattiin hakea myös pienistä onnistumisista. Eikä niin pientä onnistumista taida löytyäkään, etteikö siitä vielä tänäkin päivänä saisi kuulla Helsingin yössä, kuten joukkueen suurimpiin kulttihahmoihin kuuluva Miikka Anttonen on Jussi Hartikaisen kanssa todistanut:
”Liityin mukaan uskoakseni alkutalvesta 1994, ja tuleva kausi taisi olla ensimmäinen, kun pelasimme piirinsarjaa. Ensimmäisistä harkoista en muista muuta kuin sen, että kysyttiin mitä paikkaa haluaisin pelata ja hyökkääjä tuntui loogisimmalta vastaukselta, koska tarkoitushan on tehdä maaleja. Aloitin useimmat pelit vaihdosta, mutta tein ensimmäisen maalini Siltamäen kentällä jo kauden toisessa tai kolmannessa ottelussa. Muistan, että vastustaja oli SAPA, ja tein kriittisen 5-2-kavennusmaalin. Juoksin maalin kunniaksi sellaisen 200 metrin kunniakierroksen ja sen jälkeen olinkin niin hapoilla, että piti mennä vaihtoon. Hävisimme ottelun 5-2. Emme tainneet voittaa kaudella yhtään ottelua.”
– Miikka Anttonen”Vaikutin vuosina 1993-1997 toisessa malmilaisessa juniorijoukkueessa, HJK/Malmissa. Jo tällöin, muutamassa vuodessa Atletico oli ehtinyt saavuttaa maineen Helsingin piirin huonoimpana joukkueena ikäluokassaan. Kesällä 1996 kohtasimme Atleticon Tapulin legendaarisessa futispyhätössä. Joukkueemme oli aloittanut kauden vahvasti, 5-6 voittoa ja ei yhtään päästettyä maalia. Ironisesti Helsingin piirin paskin joukkue oli kuitenkin se, joka rikkoi maalimme koskemattomuuden, kun sittemmin legendaariseksi Atletico-hahmoksi noussut Miikka Anttonen karkasi läpiajoon, harhautti maalivahtina pelanneen allekirjoittaneen ja sijoitti pallon verkon perukoille. Tärykalvoilleni on tallentunut ikuisiksi ajoiksi Anttosen riemukas maalikiljahdus: ”Mä tein maalin sille!” Erikoismainintana jälkipolville todettakoon, että noihin aikoihin Anttonen kantoi ylpeydellä rodrigopalaciomaista hiirenhäntäkampausta. Ottelu Tapulin hiekalla päättyi vähemmän yllättävästi HJK/Malmin 6-1-voittoon.”
– Jussi Hartikainen, Atletico-pelaaja vuosina 2000-2005
Ja vaikka tuo viisivuotinen ei ollutkaan tuloksellisesti Atleticon menestyksekkäintä aikaa, valettiin näinä ajanhetkinä tärkeä peruskivi koko Atleticon tulevaisuudelle. Siinä yhdistyi omalla tavallaan ”Kaikki pelaa”-ideologia, pyrkimys löytää jokaiselle kilpailullisessa mielessä oikeanlainen ympäristö sekä halu tarjota elämänmittainen matka terveen ja innostavan harrastuksen parissa. Oikeanlaisessa sosiaalisessa ympäristössä.
”Atleticon toiminta-ajatuksena on alusta asti ollut antaa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa jalkapalloa omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan eli toimia ns. harrastejoukkueena, ja kohtuullisin kuluin. Seurassahan jo oli ns. kilpailujoukkueita, joihin saattoi siirtyä jos taidot ja näytöt riittivät. Atletico oli alkuaikoinaan ikään kuin portti jalkapalloharrastuksen aloittamiseen, minkä vuoksi pelaajia on vuosien saatossa ollut joukkueessamme hyvinkin paljon.”
– Mikko Pukki
Teksti: Janne Vottonen
Kuvat: Juho Laurila, Mikko Pukki & Malmin Palloseura r.y.:n Juniorikirja 1995