Olli Kunttu In Memoriam

Alkuviikko käynnistyi Atleticon näkökulmasta surullisissa merkeissä, kun tieto pitkään joukkueen edesottamuksia seuranneen ja menneenä viikonloppuna myös Vuoden faniksi valitun Olli Kuntun poismenosta saavutti joukkueen. Uskollisesti sekä koti- että vierasmatseihin reissannut Olli oli Atleticon pelaajiston keskuudessa äärimmäisen pidetty ja arvostettu persoona,…

Haastatteluvuorossa Atletico Akatemian Kalle Niemi: “Tavoitteena oli säilyä Vitosessa ja se hoidettiin hienosti sijoittumalla lohkon kakkoseksi”

Jos kausi 2016 päättyi Atleticon piste-ennätykseen, ylsi kakkosjoukkue Atletico Akatemia vähintään yhtä hienoon suoritukseen. Viime kauden niukkaa kabinettisäilymistä seurasi kakkossija ja pääsy nousukarsintoihin, josta tuloksena oli tappio välierissä ja luovutusvoitto ”pronssipelissä”. Akatemian oma peli-identiteetti myös tuntui kehittyneen ja joukkue löytäneen…

Väistyvän päävalmentajan, Timo Kinnusen mietteitä: ”Kaudesta jäi ristiriitaiset tunteet, mutta positiivisisuuden puolelle on kallistuttava”

Kaiken poikakalenterihumun keskellä on hyvä muistaa myös itse jalkapalloilullista antia. Vajaa kaksi viikkoa sitten päättynyt fudisvuosi tarjosi jännittäviä cup-taistoja mm. Veikkausliigasta tuttua FC Lahtea vastaan ja etenemisen Regions’ Cup -välierään Legirus Interin pudotettavaksi sekä ehkäpä kaikkien aikojen haastavimman Kolmosen lohkon,…

Poikakalenteri on julkaistu!

16.10.2016 jäi historiaan Atleticon Poikakalenteri 2017:n julkistuspäivänä, kun “Atletico XXL” lanseerattiin mittavan ennakkohypen saattelemana. Omat juttunsa tuoreesta tekeleestä ehtivät kirjoittaa mm. jalkapallomediat Puoliaika ja Suomifutis.com, laajalevikkinen ilmaisjakelulehti Metro sekä viihteellisemmät julkaisut Seiska ja Iltalehti. Näiden saattelemana kalenteri sai runsaasti positiivista…

Atletico Malmin Poikakalenteria voi nyt tilata ennakkoon!

Kesän ja alkusyksyn aikana tiiviisti valmisteltu Poikakalenteri 2017 on viimein valmistunut ja painokoneet tekevät parhaillaan työtä sen eteen, että valmiit kappaleet saadaan Helsinkiin heti ensi viikon alkupuolella. Julkistuspäiväänkin (16.10.2016) on enää tasan viikko, joten nyt jos koskaan on oikea aika…

Kaksi viikkoa poikakalenterin julkaisuun – Nimi ja kansikuva julki

Lokakuun puoliväli lähenee ja se puolestaan tarkoittaa sitä, ettei Atleticon kauan odotetun poikakalenterin julkaisuun ole enää kuin kaksi vaivaista viikkoa. Uusimmat uutiset tietävät kertoa kalenterin suunnittelutiimin viimeistelleen tekeleen eilen ja kalenterin editoinnista vastanneen Roni Tammisen lähettävän lopullisen version painoon vielä…

Atleticon poikakalenteri julkaistaan 16.10.2016 – Iso osa tuotoista hyväntekeväisyyteen

Heinäkuussa uutisoitiin Atleticon tekevän uutta poikakalenteria vuodelle 2017. Tämän tekeleen valmisteluista tai sisällöistä ei ole kuitenkaan tihkunut juuri tietoa, mutta seuraavien viikkojen aikana olisi tarkoitus kurkistaa kulisseihin ja raottaa hieman salaisuuksienkin verhoa ennen lähestyvää julkaisupäivää. Kalenteri myyntiin 16.10.2016 Ensimmäinen informaation…

Kalle Niemen kolumni Atletico Akatemian alkukaudesta: “Akatemian pelejä kannattaa tulla seuraamaan”

Atleticon syyskausi pyörähti tosissaan käyntiin jo viime viikolla, kun joukkue eteni jatkoon Regions’ Cupissa ja tasasi pisteet Kolmosen syyskierroksen avauksessa. Tällä viikolla jatkuu myös Vitonen, jossa kakkosjoukkue, Atletico Akatemia on päässyt viimevuotisen hieman haastavamman kauden jälkeen todelliseen lentoon. Voitot ovat…

Regions’ Cupin välieräparit selvillä!

Regions’ Cupin kautta mainetta ja mammonaa tavoittelevien piiritason joukkueiden määrä on tämän vuoden osalta kaventunut 128:sta jo neljään. Tänään Palloliitto arpoi turnauksen viimeisetkin mohikaanit välieräpareiksi, joista toisessa Atletico saa vastaansa FC Legirus Interin Vantaalta. Kotietu parissa on Ticolla. Sarjapeleistäkin ikävän…

Timo Kinnusen kolumni Atleticon alkukaudesta: “Joukkueella on vielä yksi vaihde, jota ei ole laitettu peliin”

Atleticon vaihteleva alkukausi vaihtui lennosta hienoon voittoputkeen. Seitsemän peräkkäistä täyttä pistepottia Kolmosessa muutamalla Regions’ Cup -voitolla täydennettynä antavat joukkueelle erinomaiset asemat lähdettäessä syyskierrokseen. Pienen kesätauon jälkeen olikin sopiva hetki antaa kynä käteen Atleticon pelaaja-valmentaja Timo Kinnuselle ja pyytää mietteitä syyskierroksen…