Eddie Finchistä Atletico-päävalmentaja kaudelle 2017
Kauden päätteeksi tiedotettiin Timo Kinnusen keskittyvän jatkossa enemmän pelaamiseen ja että Atletico tulisi julkistamaan Timon seuraajan vielä tällä viikolla. Uutena päävalmentajana marraskuun alusta aloittaakin herra nimeltään Edward ”Eddie” Finch!
Eddie (s. 1989) on Newcastlesta kotoisin oleva, mutta valtaosan elämästään ulkomailla asunut britti, joka saapui Suomeen vuonna 2012 yliopisto-opintojen ja jalkapallon perässä – oltuaan täällä tosin joitakin vuosia ennen kouluikää. Nuoresta iästään huolimatta jo yli 10 vuotta valmentanut Eddie kiinnitti Atleticon huomion ensi kertaa jo muutamia kausia takaperin tehdessään hyvää jälkeä Atleetti-ikoni Timo Kinnusen valmennusparina PK-35:n junioreissa. Keskustelut Tico-kontrahdista käynnistyivät kuitenkin vasta tänä kesänä, minkä jälkeen päästiin kuitenkin nopeasti sopimukseen tulevasta.
Eddien oma pelaajaura maalivahtina katkesi jo verrattain nuorena olkapäävammaan, toisaalta mahdollistaen siirtymisen valmentajaksi 15-vuotiaana. Niinpä kokemusta erilaisista valmentajapesteistä mieheltä löytyy sekä Englannista (mm. Spartak Guildford FC, Merton-Mansfield AFC ja Oxford University AFC) että myös Suomesta (HIFK:n ja PK-35:n vanhemmat juniori-ikäluokat). Viime vuodet ovat kuluneet pääasiassa PK-35:n B-junioreiden parissa, jossa hän toimi BSM-karsintaan osallistuneen joukkueen apuvalmentajana.
Eddieltä löytyy UEFA B -tason valmennuslisenssi sekä runsaasti huipputason tietämystä modernin teknologian ja numeraalisen datan hyödyntämisestä valmentamisessa toimiessaan Kvantia-nimisen yrityksen toimitusjohtajana.
Atletico pelailee ensimmäistä kertaa Eddien johdolla keskiviikkona 16.11. klo 20:00 Pirkkolan tekonurmella. Jouluun saakka mennään kerta viikkoon -tahdilla ja varsinainen preseason useampien treenien osalta käynnistyy tammikuun alusta.