Kolmonen: SibboV – Atletico Malmi 1-4 (1-1)

Maalit

1-0 Janne-Matti Kinnunen 13′
1-1 Jesse Ketonen 29′
1-2 Jukka Haarala 47′
1-3 Jukka Haarala 58′
1-4 Aku Vapaa 83′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Jani Hannula
Antti Säynätkari
Mikko Kouri
Ville Ruuska
Jonne Ketonen
Timo Kinnunen (C)
Mikko Huupponen
Kustaa Käki
Jukka Haarala 73′ Aku Vapaa
Jesse Ketonen 81′ Patrick Purola

Muut vaihtopelaajat

Ville-Pekka Liimatainen
Miro Rissanen

Raportti

Nikkilän nurmelta kunnan ukaasilla Söderkullan kulahtaneelle kynnysmatolle siirretyssä ottelussa kohtasi kaksi ohuella pakalla liikkeellä ollutta joukkuetta; kotijoukkueen neljän miehen penkki kaventui kolmeen vielä aivan kick-offin alla avaukseen kaavaillun maalivahti Mikko Bergströmin loukkaannuttua alkulämmöissä, ja Ticon kolmen pelaajan sekä yhden “pelaajan” (huoltopäällikön) vahvuisesta vaihtokaaderista vain Aku Vapaa oli täysin pelikykyinen.

EsPan varmistettua aiemmin lohkovoiton ja nousun Kakkoseen jäi Atleticon loppukauden panokseksi “enää” sarjataulukon kakkospaikan puolustaminen. Lauantaiehtoon agendalla oli lisäksi revanssin haku Sibbon aiheuttamalle kevään kirpeälle 0-1-kotitappiolle, ja suunnitelman läpivienti näytti alkavan lupaavahkosti, kun Jugi Haarala osui sijoituksellaan tolppaan Kusti Käen tarjoilusta oikealta. Sibbo kuitenkin otti vierailtaan luulot pois jo ennen vartin täyttymistä: Marko Hanninen vippasi sivuvaparin sisäkierteisenä taka-alueelle massan takaa hiipineelle Janne Kinnuselle, joka jatkoi pallon päällään maalin vastakkaiseen kulmaan ohi Elis Rintalan näppien. Hanninen joutui hieman myöhemmin linkuttamaan vaihtoon vaparia antaessa tulleen jalkavamman takia.

Tasaiseen tahtiin pitkin syksyä maaleja räimineellä Jesse Ketosella oli parikin tonttia ennen kuin tasoitusosuma viimein syntyi. Paikan rakensi “yllättäen” Jonne Ketonen, jonka matala pallo vasemmalta linjan taakse tavoitti Jessen takatolpalta. Ensimmäinen kosketus pysähti maalivahti Tommi Lindqvistiin, mutta ripari menikin sitten samoilla vauhdeilla sisään kuin itsestään. Parista hyvästä tilanteesta huolimatta lukemat säilyivät 1-1:ssä tauolle.

Toka jakso alkoi ryminällä. Basistin paikalla eli vasempana pakkina uurastaneen Jani Hannulan keskitys tavoitti laatikosta Jugin, jonka ensimmäinen yritys hyytyi edessä olevaan pelaajamassaan. Pieni piruetti väliin ja toinen kuti sujahti etutolpan juuresta sisään: 2-1. Ketonen Bros. oli vähällä kasvattaa johtoa jo pari minuuttia myöhemmin: Jonne pinkoi karkuun neljältä susipaidalta ja laukoi päin Lindqvistiä. Toisessa aallossa päivystäneellä Jessellä oli armoillaan jotakuinkin tyhjä maali, mutta sprintterin jalasta lähtenyt löysä pallo muuttui lopulta paitsiosyötöksi.

Huomattavasti tasaisemman avauspuoliajan jälkeen ottelu oli alkanut kääntyä yhä enemmän malmilaisille. Kustin tulinen laukaus kohti etunurkkaa päätyi maalivahdin näpeistä sivuverkkoon tovia ennen kuin Jugi viimeisteli illan toisensa – ja samalla kenties uransa helpomman maalin; Sibbo-puolustaja työnsi päänsä väliin Jonnen keskitykseen juuri ennen Lindqvistin rukkasia, pudottaen pallon kuin tarjottimella Jugille tyhjän maalin eteen. Jalka eteen ja 3-1.

Alkuillan viimeisen osuman viimeisteli vaihdosta sisään tullut Aku. Kusti ratsasti boksiin oikealta ja kusetti pakeilta tilaa tempaista vasurillaan. Maalivahti torjui pallon, mutta vain Akulle asti: viileä sijoitus ykkösellä maata pitkin 10 metristä upposi varmasti maalin takakulmaan. Sibbon viimeinen yritys ottelussa oli oikealta lähtenyt kova laukaus, jonka torjui Elis.

Ryöstöretki Sipooseen oli onnistunut reissu, ja kun vielä Ticoa sarjataulukossa kiivaimmin hätyytellyt HIFK/2:kin hävisi oman ottelunsa, varmistui lohkon moraalinen hopeasija Atleeteille nyt kaksi kierrosta ennen kauden loppua.

Tähtipelaajapisteet

Jukka Haarala: Haalarihyökkääjälle kovasta duunista palkinnoksi kaksi byyriä.
Jani Hannula: Monipuolisuusihmeeltä taittui myös vasemman pakin tontti, ja hyvin taittuikin! Bonuksena vei kertaalleen prässääjää längistä.
Kustaa Käki: Loi menestyksellä jatkuvasti paikkoja muille ja itselleenkin.