Kolmonen: Atletico Malmi – EsPa 1-0 (0-0)

elokuu 27, 2015

Maalit

1-0 Aku Vapaa 90′

Tilastot

Avaus

Elis Rintala (MV)
Niko Ruokolainen 79′ Mikko Kouri
Akan Okomoh
Iiro Helinen
Ville Ruuska 79′ Aku Vapaa
Jonne Ketonen
Timo Kinnunen (C) 46′ Janne Hampaala
Mikko Huupponen 84′ Miro Rissanen
Kustaa Käki
Jukka Haarala 71′ Jani Hannula
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

Pauli Saastamoinen

Raportti

Lohkon kärkikamppailu kakkoseksi hilautuneen Atleticon ja piikkipaikkaa peräti 10 pisteen turvin pitäneen EsPan välillä osui malmilaisittain hyvään saumaan, Atleettien jo viiteen otteluun venyneen voittoputken jatkeeksi. Keväisen 0-0:n myötä Tico oli tuolloin kauden ensimmäinen EsPalta edes pisteen vienyt joukkue, joten hinku ensimmäisen tappion aiheuttajaksi oli myös kova.

Varmaotteista ja tasaisen tiukkaa ottelua ennakoi myös liikkeellelähtö. Ensimmäinen tilanne syntyi vasta 11. minuutilla, kun Jonne Ketonen leikkasi vasemmalta laidalta sisään ja laukoi terävästi. Ilman jengaa pallo kuitenkin meni taka-alanurkasta hieman leveäksi. EsPan sai parhaat tilaisuutensa muutamasta kulmapotkusta, mutta ihmeemmin vaaraa näistä ei aiheutunut.

Ensimmäisen puolituntisen yksittäinen kohokohta oli melkeinpä erotuomarin määräämä juomatauko. Viisi minuuttia ennen taukoa sitten tapahtuikin lyhyessä ajassa enemmän. Ensin Ville Ruuskan oikealta laidalta Jesse Ketoselle petaama paikka jäi hyödyntämättä, kun Jessen pläägistä lähti sadettimien kastelemalla nurmella pito juuri kriittisellä hetkellä vetopaikassa boksissa. Elis Rintala poimi kaksi EsPan laukausta alakulmasta, ja myös virkaveli Markus Nikinmaa joutui torjuntatöihin; Jugi Haaralan puhdas puskuohjaus pysähtyi espoolaismaalivahdin näyttävään yhden käden torjuntaan.

Toinen puoliaika eteni samalla kaavalla: tarkkaa mutta tasokasta palloilua ilman varsinaisia huipputilanteita. EsPa sai blokkien myötä lisää kulmapotkuja, yhden mm. Aki Niemisen kaukolaukauksesta, joka vain hieman kohosi riman yli osuttuaan matkalla malmilaisjalkaan. Loppuhetkien tiuhan vaihtoruletin perään Elis venytti vielä yläkädellään komean torjunnan ilkeästi roikkuna pudonneeseen, alkuun vaarattomalta näyttäneeseen puskupalloon.

Vääjäämättömästi jälleen “kiikareita” kohti edennyt ottelu ratkesi kuitenkin dramaattisesti juuri 90. minuutin täyttyessä. Pirteitä jalkoja laitahaastoihin vaihtomiehenä tuonut Aku Vapaa sai irtopallon lapikkaaseensa EsPan 16-alueen oikealla reunalla ja lähetti nopeasti kovan laukauksen kohti Nikinmaan etuyläkulmaa. Maalivahti sai kyllä kätensä vedon tielle, mutta pallo painui armotta läpi ja tipahti sisään, räjäyttäen niin Tico-penkin kuin aurinkoisesta kesäpäivästä nauttineen kotikatsomon. Kiduttavan hitaasti madelleiden reilun kolmen lisäaikaminuutin puitteissa EsPa sai vielä aikaiseksi vaarallisen kaukolaukauksen, joka painui laakana turhankin läheltä Eliksen takatolppaa, Atleettien onneksi kuitenkin ohi maalin.

Ottelun profiili noudatteli lopulta hyvinkin odotettua mallia: tiukkaa taistelua pienistä marginaaleista, jos niistäkään. EsPan edelleen turvallinen karkumatka kaventui loppulukemilla “enää” seitsemään pisteeseen, mutta myös Atleticon asemaa kakkosena makea voitto vankisti entisestään mukavasti.

Tähtipelaajapisteet

Elis Rintala: Nollasi varmoin ottein sarjajohtajan jo toistamiseen tällä kaudella.
Iiro Helinen: Hyökkääjät eivät tässä pelissä juhlineet – ja syystä.
Aku Vapaa: Todella sähäkkä kymppi vaihdosta huipentui voittomaaliin.