Regions’ Cupin 3. kierros arvottu

13 huhtikuun, 2015

Atleticon Suomen Regions’ Cup -taival käynnistyy tulevana lauantaina (18.4. klo 15:30 alkaen Pallokentällä), kun 2. kierroksella vastaan asettuu HJK-j/Laajasalo. Tänään kuitenkin selvisi, että voittaja otteluparista etenee Vitosessa pelaavan HIFK/4 vieraaksi. Tuo kamppailu tullaan pelaamaan 5.5.-24.5. välisenä aikana.

HIFK/4 on Atleticolle entuudestaan tuntematon suuruus, joskin tulee tutummaksi jo heti tulevana torstaina, kun kyseinen nippu on sopinut pelaavansa harjoitusottelun Atletico Akatemiaa vastaan Väinämöisen tekonurmella klo 20:30 alkaen. Lisäksi Atletico ehti tiputtaa jo HIFK/3:n Suomen Cupissa ja kohtaa alkavan kauden avausottelussa HIFK/2:n vajaa kahden ja puolen viikon kuluttua.

Atletico Akatemian cup-arpa oli puolestaan astetta haastavampi. Voittaja Valtin ja Akatemian välisestä pelistä kohtaa kotonaan Kolmosen SexyPöxyt, joka kaatoi 2. kierroksella niin ikään Kolmosta pelavan Lahen Pojat JS:n selvästi 4-0 (3-0).