Puksun Pubista Atleticon sponsori

maaliskuu 7, 2015

Atletico on solminut jälleen uuden sponsorisopimuksen, kun monelle paikalliselle (osoite: Pukinmäenaukio 4) tuttu, aivan Pukinmäen juna-aseman vieressä sijaitseva, Puksun Pub päätti lähteä tukemaan paikallisfudista kaudelle 2015! Viihtyisä juomaravintola tulee näkymään kauden aikana sekä Atleticon ottelutapahtumissa että nettisivuilla. Atletico pyrkii myös keskittämään osan erityisesti ottelunjälkeisistä virkistystapahtumistaan Puksun Pubiin.

puksun_pub

– Olen todella iloinen, että Puksun Pub päätti lähteä mukaan. Suurin osa kotipeleistämme on Pukinmäessä ja kyseinen ravintola niitä harvoja paikkoja, joissa joukkue tuntuu muutenkin viihtyvän. Lisäksi omistajat vaikuttivat aidosti kiinnostuneelta meidän joukkueesta ja tekemisestämme, joten “sponsorikuppilan” valinta oli lopulta hyvinkin helppo, tiivistää Janne Vottonen.

– Kiva lähteä yhteistyöhön. Haluamme olla mukaan tukemassa paikallista lähiöjoukkuetta ja osoittamassa hyvää tahtoa sitä kautta, kommentoi puolestaan Puksun Pubin Happy Gill.

Atleetit Puksun Pubissa

Atletico juhlisti alkavaa yhteistyötä Puksun Pubissa jo muutama viikko takaperin.