Suomen Cupin 2. kierros: HIFK/3 – Atletico Malmi 1-3 (1-2)

Maalit

1-0 Oheneba Kessey 9′
1-1 Jesse Ketonen (Jani Putkonen) 26′
1-2 Jesse Ketonen (Timo Kinnunen) 37′
1-3 Antti Säynätkari (Rasmus Araviita) 80+2′

Tilastot

150215 HIFK3

Avaus

Elis Rintala (MV)
Henri Mattsson
Iiro Helinen
Antti Säynätkari
Jani Hannula 70′ Mikko Kouri
Niko Ruokolainen 41′ Pauli Saastamoinen
Janne Hampaala
Timo Kinnunen (C) 56′ Akan Okomoh var
Jani Putkonen 70′ Rasmus Araviita
Jukka Haarala 53′ Roni Tran
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

V-P Liimatainen

Raportti

Kausi 2015 käynnistyi pre-seasonin osalta melko tasan viisi viikkoa sitten ja vaikka harjoitusotteluita ja Kolmosen talvisarjaa onkin takana jo yhteensä neljän ottelun verran, pelattiin nyt vasta ensikertaa tosimielellä. Atletico selvitti tiensä suoraan Suomen Cupin 2. kierrokselle, jonne vastustajaksi arvottiin Neloseen noussut HIFK/3. Joukkue oli entuudestaan melko tuntematon, joskin kakkosjoukkue, Atletico Akatemia oli kokenut selvänumeroisen tappion kyseiselle ryhmälle edelliskauden Regions’ Cupissa. Edari lähti siis kostoretkelle ja hakemaan samaan aikaan kolmannen kierroksen jatkopaikkaa Nummelan Palloseuran isäntänä.

Kokoonpanon osalta Atletico oli kokenut pienoisia muutoksia, mutta ydinrunko oli pitkälti se sama, jolla kausi päättyi viime vuonna LoPan vieraana. Viralliset Atletico-debyyttinsä tekivät tänään kokonaiset ottelut luutineet Iiro Helinen ja Jesse Ketonen sekä vaihdosta sisään hyökkääjäksi tullut, mutta ehkä kuitenkin paremmin maalivahtina tunnettu, Rasmus Araviita. Mainitsemisen arvoinen seikka oli myös Antti Säynätkarin paluu topparin tontille ensimmäistä kertaa tosipeleissä liki vuoteen. Muilta osin lappu oli miltei täynnä nälkäisiä pelimiehiä, vaikka poissaolojakin oli noin kymmenkunta.

Ottelu käynnistyi kovavauhtisesti. Molemmat joukkueet pyrkivät hyödyntämään hyväkuntoisen tekonurmen mahdollisuuksia ja pallo liikkuikin alusta saakka kauniisti maata pitkin. Atletico oli lähtökohtaisesti selvä suosikki, mutta kotijoukkue tarjosi lopulta odotettua paremman vastuksen. Ennakkoluulottomasti malmilaisryhmän haastaneet, hädin tuskin aikuiseen ikään ehtineet, tähtirinnat pistivät nimittäin Atletico-hyökkäyksen jatkuvasti tiukoille. Joukkue liikkui järkevästi ja peitti hyvin syöttösuuntia pyrkien ripeisiin vastahyökkäyksiin.

Ja vaikka Atletico oli alussa niin sanotusti kuskin paikalla, siirtyi kotijoukkue yllättäen johtoon. HIFK riisti pallon keskialueella ja pelasi muutamalla seinäsyötöllä Atletico-linjan puhki. Oheneba Kessey pyrki pystyyn ja saikin pallon jalkaansa boksin rajalla edeten Elis Rintalaa vastaan, sijoittaen pallon tämän haarojen välistä sisään. HIFK siirtyi siis 1-0-johtoon.

HIFKin ennakkoluulottomuus ja hyökkäysinto yhdistettynä selkeästi heikompaan fysiikkaan avasivat kuitenkin jatkuvasti saumoja myös Atleticolle. Ottelun 15. minuutilla Jesse Ketonen pääsi hyödyntämään räjähtävää lähtönopeuttaan, mutta ei aivan ennättänyt pystypalloon ennen maalivahtia. Hetkeä myöhemmin samainen herra laukoi lähietäisyydeltä ja tarjoili riparin Jukka Haaralalle, mutta tämänkin veto blokattiin.

Vajaa kymmentä minuuttia myöhemmin HIFK puolestaan meinasi lisätä johtoa toisessa päässä. Nopea vastahyökkäys päättyi oikealta laidalta lähteneeseen hienoon laidanvaihtoon ja punapaitaisten laiturin hiuksenhienoon sijoitukseen ohi Eliksen, tosin samalla myös malmilaismaalin.

Atletico alkoi saada tämän jälkeen entistä selvemmin otetta pelistä. Erityisesti alakerran aloittamat, pitkät syöttörallit hajottivat HIFK-pakkaa ja avasivat välejä keskialueelta. Eräs tällainen tilanne toi myös tasoituksen, kun noin 27. minuutin pelin jälkeen Jani Putkonen sai syötön oikeasta laidasta keskustaan ja jatkoi sen yhdellä kosketuksella linjan läpi juosseelle Ketoselle. Jesse otti pelivälineen haltuunsa ja viimeisteli kliinisesti takanurkkaan. 1-1.

Noin kymmenisen minuuttia myöhemmin, vain hieman ennen puoliaikaa, soi punapaitojen päässä toistamiseen. Timo Kinnunen löysi linjan takaa jälleen Jessen, ja vaikka maalivahti olikin hyvin mukana, onnistui tämä siirtämään Atleetit 2-1-johtoon taidokkaalla tuikkauksella. Samoissa lukemissa lähdettiin myös tauolle, kun pelikello näytti alkukierroksille tyypillisesti 40 minuuttia.

Toinen puoliaika toi tilanteita molempiin päihin. Ensiksi 48. minuutilla kovaa hyökkäysintoa pitkin iltaa osoittanut Henri Mattsson pääsi puskemaan Timo Kinnusen keskitykseen, mutta pusku venyi puolisen metriä ohi. Minuuttia myöhemmin HIFK iski kuitenkin jälleen Atleticon pallonmenetykseen ja haki laidan kautta keskelle vetopaikan. Tarkka sijoitus jäi kuitenkin kakkoseksi Rintalan huikealle venytykselle.

Tähtirinnat tuntuivat saavan ajoittain pelottavankin hyviä paikkoja, mutta kuten tilastoista kävi ilmi, Atletico loi niitä määrällisesti enemmän. Muun muassa Ketosista vanhempi oli hyvinkin lähellä täydentää maalitehtailuaan kolmannella osumalla, mutta 58. minuutilla boksin kulmalta lähtenyt laukaus painui niukasti ohi. Heti perään vastustajan veskari ajeli Jani Putkosta selkään, mutta selvästä rikkeestä huolimatta tuomari ei nähnyt tilanteessa virhettä. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta myös Mattsson yritti onneaan maalivahdin ehtiessä kuitenkin tuplavedon eteen.

Atletico haki ahkerasti kolmatta osumaa, mutta se avasi ikävä kyllä myös paikkoja vastustajalle. Tasoitus olikin pelottavan lähellä ottelun 77. minuutilla, kun pallo jäi pyörimään vierailijoiden boksiin ja nyt puolestaan Rintala venyi kahdesti pallon eteen, vieläpä varsin näyttävästi.

Eliksen pitäessä Atleticoa pystyssä, meinasi kotijoukkueen maalivahti lahjoittaa vastustajalleen helpon osuman. Pelikello näytti noin 80. minuuttia, kun veskari pelasi pallon suoraan Roni Tranin jalkaan. Tämä yritti nostoa kassarin yli noin 25 metristä, mutta veto viuhui selkeästi yli.

HIFK sai vielä viimeisen saumansa ottelun edetessä jo lisäajalle. Atletico kuitenkin taisteli pallon väljemmille vesille ja lähti vastahyökkäykseen. Vaihdosta sisään hyökkääjäksi tullut Rasmus Araviita toi palloa ylös keskustassa, odotti tukea poikkeuksellisesti laituriksi vaihdetulta Mikko Kourilta ja topparin tontilta koko kentän mitan kirmannutta Antti Säynätkaria. Tämän jälkeen Rasse pelasi pallon juuri oikea-aikaisesti ohi puolustamaan ennättäneiden punapaitojen. Säynätkari sai pallon haltuunsa ja haastoi veskarin siirtäen pallon tämän ohi vasemmalta ja itsensä oikealta. Juoksu pelivälineen perään ja sijoitus pienestä kulmasta tyhjiin varmisti lukemiksi jo 3-1.

Miltei heti tämän perään päättyi myös ottelu, joten Atletico eteni jatkoon Ketosen kahdella ja Säynätkarin yhdellä osumalla. Hyvästä ja rehdistä taistelusta huolimatta HIFK/3 jäi tänään kakkoseksi ja Atletico kirjasi voiton nimiinsä melko ansaitusti. Joukkueen pelistä paistoi vielä tietty keskeneräisyys, eikä ticotico soljunut aivan halutulla tavalla. Positiivista oli kuitenkin se, että Atleetit loivat tukun loistavia maalipaikkoja ja mm. Jesse Ketonen onnistui näyttävästi heti ensimmäisessä virallisessa ottelussaan. Myös joukkueiden välinen tasoero näkyi lopulta mitä pidemmälle ottelu eteni.

Voiton myötä Atletico saavutti haluamansa jatkopaikan ja kohtaa seuraavalla kierroksella viime kaudelta tutun Nummelan Palloseuran. Kumpikin joukkue on saanut runsaasti tulivoimaa kärkeen ja edellispelit ovat olleet äärimmäisen tasaisia, joten kolmannen kierroksen ottelusta voi hyvällä syyllä odottaa mielenkiintoista kamppailua. Atletico toimii ottelun isäntänä, mutta tarkempi otteluajankohta ja -paikka ilmoitetaan myöhemmin.