Mosa Cupin otteluohjelma selvillä

Mosa Cup - Logo 2015

Mosa Cupin turnaustiimi jatkoi tänään järjestelyjään, kun otteluparit arvottiin hetki sitten. Jo neljättä kertaa Koillisen kiinnostavimmat joukkueet yhteen kokoava turnaus toteutetaan aiemmin uutisoidusti viikkoa normaalia aiemmin pelipäivän ollessa 4.4. lauantai. Myös joukkueisiin tuli vielä viime hetkellä pieni muutos, kun aiemmin ilmoitettujen Ponnistajien ja PuiU/86:n lisäksi leikin joutui jättämään jo tässä vaiheessa kesken myös SUMU/77 pelaajahaasteisiinsa vedoten. Näin kilpasarjan viimevuotinen voittaja ei pääse puolustamaan titteliään. Järjestäjät kävivät kuitenkin pikaisesti läpi toivelistaansa ja päättivät kutsua mukaan Atleticon pitkäaikaisen ystävyysseuran, Töölön Taiston. Näin saadaan myös hieman ulkopuolista väriä Koillisen kamppailuihin.

– Olihan se tietysti iso harmi, että seiskaseiska joutuu jäämään pois, mutta onneksi saatiin Taisto tilalle. Vähän jouduttiin tinkimään maantieteellisistä vaatimuksista, mutta eikös se joku kannatuslaulukin mennyt niin, että Töölö on Malmin lähiö, naurahtaa turnausta järjestelevä Janne Vottonen.

Onnettarena Atleticon joukkueenjohtaja, V-P Liimatainen sekä pitkäaikainen peluri, Ville Ruuska
Onnettarina Atleticon joukkueenjohtaja, V-P Liimatainen sekä pitkäaikainen peluri, Ville Ruuska.

Kilpasarjan taso nouseekin siis entisestään, kun lopullisesta listauksesta löytyvät järjestävien tahojen, Atletico Malmin (3D) ja Puistolan Urheilijoiden (3D) lisäksi myös Töölön Taisto (3D) ja Tikkurilan Palloseura (4D). Arvonta asetti näistä vastakkain Atleticon ja TöTan sekä PuiUn ja TiPSin, joten heti ensimmäisellä kierroksella nähdään jo kaksi todellista herkkupalaa.

Harrastepuolella mestaruutta puolustaa Vitoseen noussut Atletico Akatemia (5D). Heitä haastamaan lähtevät viimevuotinen finaalipari, FC KaKe (5D), edellisvuoden mestari SUMU/7-7 ja uutena mukaan tuleva Ponnistajat / 2. Finaaliparista nähdäänkin toisinto jo heti aamutuimaan, kun Akatemian ja KaKen välinen peli avaa turnauksen klo 9:00 alkaen. Heti perään pelataan sitten Malmi-Suurmetsä-kamppailu.

– Huippumielenkiintoisia matseja luvassa jälleen. Tähän turnaukseenhan on muutenkin kutsuttu aina sellaisia jengejä, joiden pelejä haluaisimme muun järjestäjäpoppoon kanssa nähdä, mutta tällä kertaa myös arvonnat menivät mielestäni hyvin. Heti alusta saakka on kiinnostavia pelejä ja päivemmällä “mitalipelit” tuovat sitten tietysti oman värinsä. Esimerkiksi molemmat Atleticot kohtaavat heti alkuun ehkäpä sen kovimman mahdollisen vastuksensa, joten turnaukseen ei voi olla syttymättä, jatkaa Janne Vottonen.

Päivän otteluohjelma:

OTTELU                                                  KELLONAIKA
1. FC KaKe – Atletico Akatemia          09.00 – 10.10
2. Ponnistajat / 2 – SUMU/7-7            10.20 – 11.30
3. TiPS – PuiU                                        11.40 – 12.50
4. Atletico Malmi – TöTa                      13.00 – 14.10
5. ott. 1 häv. – ott 2 häv.                         14.20 – 15.30
6. ott. 1 voit. – ott 2 voit.                         15.40 – 16.50
7. ott. 3 häv. – ott. 4 häv.                        17.00 – 18.10
8. ott. 3 voit. – ott 4 voit.                         18.20 – 19.30

Ohessa linkki Mosa Cupin viralliseen Facebook-tapahtumaan, jonne tulee päivittymään uusimmat uutiset, ottelutulokset ja tunnelmat myös turnauspäivänä.