Kolmonen: Käpylän Pallo – Atletico Malmi 2-0 (1-0)

Maalit

1-0 Henri Piipponen (Daniel Hiilosvuo) 45′
2-0 Alfred Sinnemäki (Nico Weckström) 85′

Avaus (4-2-1-3)

Niko Lempinen (MV)
Henri Mattsson
Antti Säynätkari
Panu Paajanen
Ville Ruuska
Joonas Peltonen
Timo Kinnunen (C)
Jani Hannula
Antti Nurkka
Roni Tran 67′ Pauli Saastamoinen
Mikko Kouri 79′ Olli Harmainen

Muut vaihtopelaajat

Lauri Nurmi (MV)
Juho Launonen
Juha-Matti Leinonen
Ville-Pekka Liimatainen

Raportti

Toissa vuonna Atleticon debyytti piirin ylimmällä sarjatasolla jäi pahasti torsoksi ja kusipaidat palasivat kanuunankuulana lattian läpi Neloseen vauhtia hakemaan. Onnistuneesti toteutettu Operaatio Bumerangi takasi kuitenkin saumat uudelle yritykselle Kolmosen kenttien valloittamiseksi vain kauden mittaiseksi jääneen poissaolon perään.

Uusi kausi käynnistyi heti kättelyssä vähintäänkin kohtuullisella haasteella, kun sarja-avaukseen Atleetit oli aseteltu “länsilohkon” ennakkosuosikin, Kakkosesta romahtaneen Käpylän Pallon vieraaksi Talin halliin. Asetelmat vaikuttivat lähtökohtaisesti suhteellisen selkeiltä, mutta Atleticon sotasuunnitelmana oli muutaman vakiokasvon poissaolostakin huolimatta keskikenttä haltuunottamalla panna rohkeasti mustapaidoille kampoihin. “Käpän” kokoonpanosta puolestaan mainittakoon erityisesti vaihtohyökkääjä Alfred Sinnemäki, joka viime kaudella laukoi Atletico-paidassa koko tukun tärkeitä maaleja.

KäPa hallitsi odotetusti palloa, mutta Atleticon tiukka paketti ja terävät vastaiskut pitivät isännät silti alati varpaillaan. Ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli 12. minuutilla, kun Lepa Lempinen mannemaalilla venyi jalkatorjuntaan umpikieroja kulmapotkuja heitelleen Daniel “Dudu” Hiilosvuon keskitystä seuranneeseen jatkoon. Toisessa päässä Nani Hannula pelattiin upeilla syötöillä boksiin, mutta viimeistely-yritys pakkien puristuksissa pomppi veskarin kautta ohi.

25. minuutilla Lepa kauhoi Dudun kaukolaukauksen upeasti riman alta, ja hetikohta yleisölle tarjoiltiin vuorostaan kontraa malmilaisittain; Roni prässäsi pallon nätisti keltapaidoille KäPan lyhyen kulman jälkeen ja lopulta Andy Nurkan pystynostosta tutusti laitaansa kiskoilla sahannut Rudi Ruuska pamautti komean volleyn vain niukasti takatolppaa leveämmäksi.

Avausjakso näytti jo päättyvän maalittomana, kunnes kotijoukkue sitten iski viimeisestä tilanteesta ennen taukoa. Dudun kulmapotku kaartoi todella pirullisesti kohti etutolppaa ja Lepa ehti jo huutaa pallon itselleen, kunnes juuri ennen hanskoja pelivälineen lentoradalle ilmestyi täysin tyhjästä KäPa-kippari Henri Piipposen kaali, joka saatteli munkin napakasti läheltä yläriman kautta sisään.

Toinen puolikas meni hyvin pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin: KäPa sai pitää palloa Atleticon jatkaessa nopeita pistoja pallonriistojen jälkeen. Roni ajeltiin aivan boksin tuntumassa selästä nurin, mutta tuomaristo ei havainnut tilanteessa rikettä. Toisessa päässä Dudun vapari boksin kulmalta pomppasi yläriman kautta päätyverkkoihin, ja heti seuraavasta tilanteesta Rudi katkoi hienosti luukulta ennen mustapaitojen hyökkääjää.

Jälkimmäisen 45-minuuttisen maalipaikat menivät KäPan eduksi huomattavasti ensimmäistä selkeämmin, kun Atletico ei hyvästä yrityksestäkään huolimatta juuri mestoille päässyt. Pääkaupunkiseudun jengejä kamelin lailla uransa aikana kierrellyt Nico Weckström oli jo vähällä ratkaista pelin isännille varttia ennen täyttä aikaa, mutta flinttasi kutinsa vitosen sisältä karmeasti kokonaan ohi maalista.

Täysin kiinni kurottavissa oleva maalin takaa-ajoasema tuplaantui 85. minuutilla, kun klassinen oma koira puri todella kipeästi. Hetkeä aiemmin tonttinsa tyrinyt Weckström jatkoi vasemmalta tulleen keskityksen upeasti kantapäällään vaihdosta sisään tulleelle Alf Sinnemäelle, joka vapaasti vitosen sisään päästyään jätti Lepan vaille armoa ja sijoitti todella viileästi 2-0-maalin.

Toissa kaudella suolaiset maalin tappiot muodostuivat enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi, eikä samasta marginaalista paljon puuttunut tälläkään kertaa. Vaihdosta sisään kipittänyt Opa Harmainen linkosi vielä pari minuuttia ennen loppua sametinpehmeillä jaloillaan kutkuttavan kaaren keskikentältä luukulle, mutta sekä Timo että Nani sutivat manneleirin harmiksi kumpikin ohi leivoksesta.

Atleticon sarjakausi käynnistyi tappiolla, mutta itse peliesitys oli viime kädessä silti varsin rohkaiseva. Vaikka kausi onkin vasta alkumetreillä, valoi “Goljatin” haastaminen runsaasti uskoa omiin mahdollisuuksiin jatkoa ajatellen. Ennalta valikoitu taktiikka pelitti mainiosti, eikä KäPa pallonhallinnastaan huolimatta missään nimessä myllyttänyt peliä täysin mielin määrin.

Tähtipelaajapisteet

Timo Kinnunen: Keskikentän kapellimestari, käyntikortissakin lukee “box to box”.
Joonas Peltonen: Timon consigliere keskustassa, kunnostautui erityisesti haalarihommissa.
Antti Säynätkari: Eleganssi ja Lucio yhdessä paketissa, tunnetaan myös uhrautuvaisesta nenällä pelaamisesta.