Cupin avausmatsi aseteltu

Esimerkillisesti Suomen Cupiin osallistuvia alasarjajoukkueitaan pelivuorojen kanssa tukeva Helsingin piiri on viikonlopun aikana asetellut alueen ykköskierroksen ottelut kalenteriin ja kentille.

Atletico ja Helsingin Pumppu kamppailevat paikasta toisella rundilla sunnuntaina 15.01. Töölön Pallokentän mainiolla 6-tekonurmella klo 19:30 alkaen. Paikka on siis sama kuin kevättalven 2010 kohtaamisessa, tosin sillä erotuksella, että pelialusta on nyt tuoreempi! Olosuhteet ottelulle etenkin fasiliteettien osalta ovat täten lähtökohtaisesti varsin hyvillä kantimilla, toivottavasti vielä sääkin osuu suotuisaksi…