Atletico Malmi – EBK 0-4 (0-0)

Atletico sai vieraakseen Puistolaan pahoista kokoonpano-ongelmista pitkin syyskautta kärsineen EBK:n kauden viimeisessä nurmipelissä. Parin mainion voiton jälkeen kahdesta seuraavasta pelistä irtosi yhteensä vain piste, joita taistelussa putoamista vastaan pitäisi toki haalia enemmän. Tällä kertaa siihen vaikutti olevan etukäteen varsin hyvät mahdollisuudet ainakin kokoonpanon kannalta, kun ainoa merkittävämpi poissaolija oli pelinrakentaja Timo korttitilin täyttymisen vuoksi.

Avaus (4-1-3-2):

Eki (MV) ; Ile, Hena (v), Panu (v), Rubale ; Leego ; Nani (> Kuula 62′), Jasu (> Sintti 62′ > Jone 73′ (v)), Andy (> Kunttu 79′) ; Ossi (> Roni 51′), Koopa

(vaihdossa Jone, Kunttu, Kuula, Mäksä, Pommi, Roni ja Sintti)

Tasaisen mutta todella tapahtumaköyhän avausvartin jälkeen EBK sai ensimmäiset aikaiseksi hässäkät atleettimaalille, mutteivät vielä päässeet sen kummemmin testaamaan Ekin hanskojen pitävyyttä. Viisi minuuttia myöhemmin pamahti kuitenkin jo todellinen vaaran paikka, kun Atleticon kulmapotkun jälkeen sinipaidat pääsivät nopeaan 3v1-vastaiskuun. Muiden pudottua kyydistä Eki oli mies paikallaan ja torjui peräperää kaksi pahaa yritystä, jälkimmäisen aivan viivalta tolpan juuresta.

EBK oli vienyt peliä oikeastaan koko ensimmäisen jakson ajan, kun Atleticolla oli oman tekemisensä kanssa pahoja vaikeuksia ja maalipaikoista ei sopinut oikeastaan edes puhua. Puolen tunnin paikkeilla Jasu haki ylänurkkaa tiukalla pommilla lähes kolmestakympistä, mutta veto karkasi pari metriä leveäksi. Avauspuoliajan viimeinen paikka osui vieraille, mutta kova laukaus melko hyvästä paikasta levisi sivurajasta yli. Tauolle Ekin poimittua pahimmat pallot tilanteessa 0-0.

Tauon jälkeen Kusipaitojen moottori jatkoi yskimistään, ja viitisen minuttia ehti vierähtää aloituksesta kun EBK viimein siirtyi johtoon. Laidalla pelattua nopeaa seinää seurasi perään pinkoneen Jasun liukastuminen, ja takatolpalle hiipinyt hyökkääjä pääsi napauttamaan päädystä lähteneen keson nätisti ilmasta yläkulmaan. Takaiskusta huolimatta Atleticon peli ei kuitenkaan levähtänyt kokonaan, vaan seuraavan kympin aikana maalipaikkojakin siunaantui pari. Ensin Jasu laukoi puolisen metriä oli takatolpalta pienen boksipaniikin päätteeksi, ja Andy kolautti suoraan kulmapotkusta etutolpan ulkoreunaan. Hetikohta Roni pelattiin paikkaan näppärällä syöttelyllä, mutta puolustaja ehti vielä eteen vedon jo irrottua lapikkaasta.

Tässä vaiheessa ryhmitystä nostettiin hyökkäävämpään 4-3-3:een Sintti Säynätkarin ja Kuulan tullessa kehiin. Sintin pikainen cameo päättyi kuitenkin jo alle kymmenessä minuuttissa. EBK:n pakki tuli omalla 16-alueella päänkorkuiseen palloon jalka edellä ja monotti Sinttiä suoraan klyyvariin, tuloksena sairaalakeikka ja murtunut nenä. Erotuomarilta jäi tilanteesta jostain syystä kontakti havaitsematta ja koko Koudan tienoon odotellessa rangaistuspotkua tuloksena olikin lopulta epäsuora vapari, jonka Ile täräytti yli maalin.

EBK pääsi rokottamaan toistamiseen 78. minuutilla, kun pilkun paikkeille täysin vapaaksi unohtunut kaveri pääsi ohjaamaan sivuvaparin pienellä roikulla takakulmaan. Ja viiden minuutin kuluttua Atleettien haavoihin puristettiin litrakaupalla lisää sitruunamehua. Jälleen Atleticon kulmapotku päätyi suoraan EBK:lle, ja Berat Grabovci nousi pallon kanssa omalta puolustuskolmannekselta aina maalille saakka, ohittaen matkalla kevyesti puolenkymmentä keltaiseen verhoutunutta pujottelutötsää ennen viileää viimeistelyä takakulmaan ja peli olikin sitä myöten selvä.

Varsinaisen peliajan viimeisen femman ajaksikin riitti toki tapahtumia. Ensin EBK-kapteeni Jari Koivulahti puhui itsensä suihkuun suoralla punaisella rikkeensä jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin meni Atleticon boksissa sinipaita melko kevyestä kontaktista nurin, ja tällä kertaa tuomari vei pallon pilkulle. Vetäjä jekutti Ekin väärään suuntaan ja viimeisteli loppulukemiksi murskaavat 0-4. Vielä yliajalla EBK:n laituri oli irtoamassa laidalta läpi, mutta paikalle höyrysi Panu “Pena” Paajanen, joka avasi sadonkorjuukauden ja vetäisi kaveria surutta suoraan koiville pallon mennessä menojaan. Tuomarin nuhruiset silmät näkivät törkeän rikkeen kuitenkin vain varoituksen arvoiseksi. Ottelu päättyi, EBK varmisti sarjapaikkansa ja Atleticolle jäi puolestaan paljon mietittävää.

Hyvältä vaikuttanut valmistautuminen meni tällä kertaa täysin harakoille. Kentällä tuli paljon virheitä, joista EBK rankaisi todella kovalla prosentilla ja oma peli oli täysin tukossa. Putoamistaistelu kutistui viikonlopun aikana kolmen kaupaksi EBK:n ohella muidenkin epävarmojen uiskenneltua selville vesille lopullisesti. Tiistaina Atleticolla on paljon pelissä, kun kenties jo sarjapaikan kannalta ratkaisevassa pelissä asettuu vastaan taulukossa kahden pojon etumatkaa pitävä PPV.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Erkki Hyttinen: Katkoi monta pahaa tilannetta, mutta ei saanut enää lopussa turhan paljon apuja.
2    –     Antti Nurkka: Terävä laidallaan ja paljon haastoja, kuitenkin tuloksetta.
1    –     Janne Hampaala: Kipparistakaan ei ollut He-Maniksi tällä kertaa.