EsPa – Atletico Malmi 2-1 (0-0)

Kauden toista vierasmatsia varten Atletico reissasi ”länsinaapurin” puolelle Matinkylään Etelä-Espoon Pallon vieraaksi. Kotijoukkue EsPa oli sarjataulukossa pisteen turvin Atleettien yläpuolella, tosin yhden matsin enemmän pelanneena. Täydestä 18 naamaan kokoonpanosta huolimatta pientä huolta aiheutti ”isojen kalojen” poissaolot, sillä sivussa olivat niin Timo, Make, Ile kuin Nikokin, sekä toki pitkäaikaistoipilaat Leego ja ”Fäshön”-Sintti. Lisäksi raskas viikonloppu taisi vielä painaa yhden jos toisenkin takaraivossa.

Avaus (4-2-3-1):

Lepa (MV) ; Lippo (v), Hena, Mäksä, Rubale (> Zimei 74′) ; Jone (v, > Roni 46′), Jasu (> Opa 78′) ; Kuula (C, > Japu 74′), Nani, Andy ; Koopa (> Kunttu 46′)

(vaihdossa Daddy, Eki, Japu, Kunttu, Opa, Roni ja Zimei)

Tasaisen avauskympin jälkeen pelin hallinta alkoi kääntyä kotijoukkueelle. Pallo ja miehet liikkuivat todella hyvin ja Atletico tuntui laahaavan jatkuvasti askeleen verran perässä. Maalipaikkojen suhteen olikin sitten jo tasaisempaa, mutta mestat jäivät molempien joukkueiden osalta melko puolittaisiksi, kun viimeinen syöttö tai veto jäi kokonaan puuttumaan. Atletico maalilla Lepa joutui koppaamaan pari palloa ja EsPan byyrari torjui Koopan läpiajon kulmaksi muutamaa minuuttia ennen taukoa. Kulmapotkusta Andy pääsi vielä sutimaan takatolpalla, mutta viivalla oli liikaa ruuhkaa ja munkki ei mahtunut sisään. 45 minuutin surffauksen jälkeen tilanne oli edelleen 0-0.

Toiselle jaksolle Atletico näytti jo tulevan terävämmin, mutta sitten alakerran pari kämmiä kostautuivat pahimmalla mahdollisella tavalla ja EsPa siirtyi nopeasti 2-0-johtoon kuin tyhjästä. Ensin 52. minuutilla Lepan maalipotku päätyi suoraan vastustajan laiturille, jonka syötön turvin hyökkääjä pääsi saman tien boksiin ja sijoitti etukulmaan. Maalin jälkeen ote pelistä kallistui jälleen EsPalle, ja 2-0 syntyi jo viiden minuutin sisään avausmaalista. Espoolaiset pääsivät ison purkupallon turvin todella nopeaan vastahyökkäykseen, Mäksä pelattiin oikealla laidalla pienellä selästätuuppauksella ulos tilanteesta ja poikkisyötöstä kaveri niittasi vapaasti pallon verkkoon.

EsPan vyörytyksen lomassa Atletico pääsi vaivihkaa muutamaan hyökkäykseen, mutta viimeistään boksin reunalla vetoja ei taaskaan näkynyt. Toisessa päässä Zimei siivosi kotijoukkueen kolmannen osuman vielä aivan maaliviivalta. Kavennus 2-1:een tuli yliajan toisella minuutilla, kun Hena ”ohjasi” Japun vasemmalta tulleen keson ruuhkasta Kuntulle, joka tuikkasi pallon tyhjiin. Pelikellosta loppuivat minuutit kesken ja kolmen pisteen potti jäi Matinkylään.

2-1 ei näytä paperilla pahalta, mutta peliesitykseen nähden numerot olivat ehkä turhankin niukat, sen verran pahasti pässiä vietiin narussa tällä kertaa. Sauma kasvojenpesuun on tarjolla jo torstaina visiitillä Tikkurilaan kauden ensimmäiseen matsiin luonnonnurmella!

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Teemu Lipponen: Mannelauman parhaimmistoa.
2    –     Jani Hannula: Hyvää tsemiä kymppipaikalla.
1    –     Trong Tran: Tuli vaihdosta todella pirteällä jalalla.