Atletico Malmi – Ellas 2-1 (0-0)
”Ulkomaalaisjoukkueista” koostuva kiertueemme jatkui juhannusviikolla sateisella ja savisella Pukinmäen hiekalla, jonne jostain syystä kotipelimme oli merkitty. Edellisviikolla saavutimme taisteluvoiton argentiinalaishenkisestä Arsenalista, jonka jälkeen vuorossa oli nimenä hyvinkin tuttu Ellas. Vastustaja tiedettiin temperamenttiseksi kreikkalaisten hallitsemaksi poppooksi, joka kuitenkin lopulta osoittautui melko suomalaispitoiseksi. Oma joukkiomme taas oli jokseenkin samanlaisessa koostumuksessa kuin aiempina viikkoina, mitä nyt Niemen palkkalistoillekin liittynyt Zagorakiksemme, Niko Ruokolainen jätti ottelun väsymykseen vedoten. Sen sijaan penkiltä löytyi eräskin ensikertalainen, kun Ilkka ”Zimei” Taipale teki tiukkojen työkiireidensä jälkeen ensiesiintymisensä Atleticon kivikovassa kokoonpanossa. Kapteeni-valmentajamme Kuula oli myös loukannut nilkkaansa sen verran pahasti, että hänen tilallaan Litmas-roolissa aloitti ”Nani” Hannula.
Avaus (4-4-1-1):
Sinkki (MV) ; Isukki, Jörpökki, Make, Mäksä ; Rubinho, Liégo (C), Jone, Piccis ; Jani ; Kunttu
(vaihdossa Janne, Kalle, Kuula, V ja Zimei)
Sateesta ja kentän pienestä koosta huolimatta ottelun alusta jäi melko positiivismerkkinen kuva, sillä sähäkkyytemme ja tiukka prässi jättivät Ellaksen pelurit katsomaan vierestä siirtelyämme. Jos Kreikka oli pelannut Ruotsia vastaan EM-kisoissa tylsää ja puolustusvoittoista peliä, niin jatkui sama tahti näköjään Ellaksellakin meitä vastaan. Tiukka puolustusmuuri ja lähes poikkeuksetta roiskitut pitkät pallot rytmittivät ottelua yritelmiemme välissä. Toisaalta näennäisestä hallinnasta huolimatta emme saaneet varsinaisia maalitilanteita. Pallo pelattiin muutamaan otteeseen hyvin Kuntun jalkaan, mutta hän ei päässyt laukomaan pienessä tilassa johtaen tilanteen kuivumiseen. Senpä vuoksi ensimmäisen jakson parhaat tilanteemme jäivät käytännössä kaukolaukauksiin, joita Jone mm. viljeli hyvällä prosentilla. Ja kuten niin monta kertaa aiemmin, joukkueen keskittyminen meni miltei enemmän huonoon tuomarityöskentelyyn kuin omaan pelaamiseen. Helsingin piiri oli edellisen ottelun poikkeuksen jälkeen onnistunut kaivamaan jälleen kerran entistäkin huonomman vaihtoehdon jostain naftaliinista. Edellisottelussa hyvin tuominnutta kaveriakin nauratti toisen puoliskonsa törttöilyt ja erikoiset tuomiot välillä (kahden linjamiehen ja päätuomarin sijaan pelattiin siis kahdella päätuomarilla jostain syystä). Yhtä kaikki, meidän tyytyessä murehtimaan peräkkäin tulleita vääriä tuomioita vastustaja nosti painettaan selvästi. Hieman yllättäen emme enää olleetkaan se dominoiva osapuoli. Toisen puoliajan loppu olikin ehkä aavistuksen liiankin suoraviivaisen pelinrakentelumme lisäksi tiukkaa puolustuskamppailua. Oli jopa hyvin lähellä, ettemme menneet tauolle 0-1-lukemissa, sillä hieman oudolla paikalla pelanneen Mikan pallonmenetyksen jäljiltä meinasi avautua selkeä maalitilanne. Vastustajan hyvistä yrityksistä huolimatta veto kilpistyi kuitenkin Sinkin jalkaan, joka sai nauttia hienon ”gamesaverinsa” jälkeen myös vastustajan huonoudesta. Miltei tyhjä maali oli liian suurta herkkua vastustajan hyökkäyspään pelaajalle, joka tälläsi pallon karkeasti sivuun. Tauolle siis lukemissa 0-0.
Jälkimmäinen puoliaika startattiin yhtä märissä olosuhteissa, eivätkä muutamat isot vesilammikot varmastikaan helpottaneet tehtävää. Vastustajan otteet kävivät aina vaan rumemmiksi, ja totuttuun tyyliin atleettimme saivat maistaa muutamia maukkaita viikatteita ja kohtuuttoman kovia taklauksia. Tällä kertaa se tuntui vielä kahta kauheammin, kun tuloksena oli hyvinkin mutainen olemus. Anan tiukan puoliaikapuheen saattelemana paine siirtyi kuitenkin hyvin pitkälti Ellaksen päätyyn. Kulmatilanteet ja keskusalueella rankasti työtä tehneiden Leegon, Jonen ja Kuulan luomukset olivat ehkä parasta toisen jakson parasta antia. Mutta kuin varkain, pääsi vastustaja rokottamaan kesken parantunutta hallintaamme. Sivurajaheiton jäljiltä pallo pelattiin ovelasti Ellas-pelurille 16-rajan vasempaan nurkkaan, josta hän tinttasi edellismatsin Arsenal-avausmaalin tyyliin pallon kovaa oikeaan alanurkkaan. Hölmistys ja jonkinlainen pelonsekainen pettymys olivat varmasti päälimmäiset tunteet. Peliä oli silti jäljellä miltei puoli tuntia, joten kaikki oli täysin mahdollista. Peli muuttui itsestäänkin hieman suoraviivaisemmaksi ja paikoin yritimme jopa liiankin nopeita ratkaisuja, joiden jälkeen helpot virheet antoivat vastustajalla vastaiskumahdollisuuden. Heidän hyökkäyksensä olivat kuitenkin hyvin pitkälti korkeista ja pitkistä palloista koostuneita, joten mainiosti pelannut topparikaksikko, Make ja Merssi hoitivat ne melko leikiten. Toisessa päässä taas pallot vyöryivät pitkälti oikeaa laitaa pitkin, jossa erityisesti kovia kokeneet Piiter Rubale ja Leego myöhemmin liekittivät. Siihen vielä mahtavaa kapteeni-esimerkkiä näyttänyt Kuula päälle, niin soppa oli valmis. Tasoitusmaalimme tuli myös tämäntyyppisen tilanteen jäljiltä, sillä alati vaarallinen erikoistilannepelaaminen onnistui jälleen: Kuula antoi leijailevan kulman takatolpalle, jossa noin puoli tusinaa pelureista luuli voittavansa pallon, joka lopulta päätyi paikallaan seisoneen Kuntun päähän, siitä Ellas-peluriin ja lopulta jostain yläriman ja jalkojen kautta sisälle häkkiin. Mainiosti pelannut Ellas-maalivahti ei saanut siis pitää pelipaitaansakin koristanutta 0-lukemaa loppuun saakka, vaan vyöryimme väkisin tasoihin. Tämän jälkeen itseluottamus ja nälkä kasvoivat vain syödessä. Ei tarvinnut olla kovin suuri fakiiri arvatakseen, että tekisimme vielä sen ratkaisumaalin. Melko lailla maalitilanteitta jäänyt Kunttu ei tarvinnut kuin muutaman paikan, ja illan toinen maalinsa oli valmis. Koillis-Helsingin kovin keittomies, Sinkki, avasi pitkällä maaliltaan, jonka Kuula sitten jatkoi päällään Kuntulle. Tämä otti pallon haltuun ja jyräsi puolustajapelaajista välittämättä pallon maalintekosektorille sijoittaen sen varmasti oikeaan nurkkaan. Loppu olikin sitten enää pelailua ja taistelua nykyisissä lukemissa. Lopputulos 2-1, ja jo toinen peräkkäinen ns. taisteluvoitto.
Ottelu ei ollut helppo, eivätkä olosuhteet ainakin kohentaneet tuota tilannetta. Vaikka peli oli paikoin aikamoista puuroa ja hävisimme keskikentällä turhankin paljon palloja, niin atleetti-lauma osoitti jälleen henkistä kanttiaan nousemalla melkeinpä sillasta. Tuloksena kolme tärkeää pistettä ja säilynyt piikkipaikka. Ensi viikolla sitten kevätkierroksen viimeinen ottelu, josta lähdemme metsästämään vieläkin suurempaa päänahkaa Kuidulta.
Ottelun tähtipelaajapisteet:
3 – Santeri Kunttu: Ei vakuuttanut varsinaisesti peliesityksellä, mutta näätämäinen viimeistely on kaikkea sitä, mitä hyökkääjältä vaaditaan. Riitti siis kolmeen tähteen myös.
2 – Joonas Peltonen: Äärimmäisen vakuuttava tälläkin kertaa. Voitti palloja, rikkoi ja raastoi.
1 – Marko Ruokolainen: Puolustuksen eleetön herra. Vakuuttaa pelistä toiseen, vaikka ei aina tähtien puolesta saakkaan ansaitsemaansa arvostusta.