Atletico Malmi – FC Puotila 1-2 (1-0)

Ryminällä käynnistynyt kausi jatkui kotiottelulla FC Puotilaa vastaan. Idän ampiaispesällä oli varmasti revanssi mielessä viime kaudella Kuutosessa kärsityn äärimmäisen tiukan tappion ja lohkokakkoseksi jäämisen jälkeen. Illan ottelu jouduttiin pelaamaan ilman maakuntamatkailleen manageri Antti ”Hummeri” Raudoskosken valvovaa silmää.

Avaus (4-4-2 timantti):
Sinkki (MV) ; Niko, Merssi, Mika (v, ua), Daddy ; Jani, Jone, Leego, Rubale ; Kunttu, Kuula (C)
(vaihdossa Janne, Kalle ja Piccis)

Avausjakson teema oli tiukka prässi, joka sai idän poikien housut tutisemaan etenkin Atleticon hyökkäyspäädyssä. Useaan otteeseen raitapaidoilla tuli hätä käteen sinisen herhiläisparven suristessa jatkuvasti iholla. Painostuksesta huolimatta maalipaikkoja ei kuitenkaan ihmeemmin tarjoutunut ennen kuin Jani ”Nani” Hannula sai sadonkorjuuotteista koivilleen boksissa, ja tuomari osoitti palloa 11 metriin. Kapteeni Kuula saatteli uudella painopohjallismonollaan pienemmän kuulan autuaasti verkon perukoille kuin keihästetyn kampelan, ja peli oli ansaitusti 1-0. Puotilan paras tilanne syntyi Atleticon virallisen pahiksen Mika Mäkelän testatessa Sinkin refleksejä katkollaan, jonka kobran käsi huitoi juuri ja juuri ohi maalin. Tauolle mentäessä Koillisen Pyörremyrskyllä ei silti ollut pienintäkään hätää, vaan peli tiukasti kontrollissa.

Toisella puoliajalla 2-0-maali roikkui suorastaan ilmassa lukuisien herkullisten paikkojen myötä. Tuhlaajapoikana kunnostautui etenkin entinen rotta Nani, joka täräytti kahdesti lähietäisyydeltä päin maalivahtia sekä Kuulan poikkisyötöstä että Mikan tarjoilemasta Maailmanhistorian Upeimmasta Läpisyötöstä. Päivän jähmetyksen tarjoili klabbiaan säästelemättä Jone ”Kyl salee!” Peltonen, jonka maagista vasemman jalan volleyta ja sen lentorataa keskelle ylärimaa jäi ihastelemaan varmasti koko Tapuli. Tuhlattujen rankaisumahdollisuuksien siivittämänä kotijoukkueen peli alkoi köhiä, ja Puotila nousi vaivihkaa mukaan taistelemaan pisteistä. 1-1-maali syntyi täysin puskan takaa, kun Sinkin avaus lipsahti suoraan Puotilan kärjen jalkaan, ja tämä sijoitti pallon saman tien tyhjään maaliin. Minuuttien madellessa vieraat alkoivat pelata yhä vapautuneemmin. Sitten Atletico-boksin pystypainissa keltamustien hyökkäjä repi Mikan maihin ja kaatui vielä itse perässä, joten tuomari skarppina jannuna vihelsi tilanteesta rankkarin ja antoi Mikalle lohdutukseksi keltaisen kortin. Pilkku painui sisään ja vitutuksen määrä ei ollut enää sanoin kuvailtavissa. Illan viimeiset kohokohdat olivat Mikan toinen varoitus ja kentältäpoisto keskialueen rikkeestä sekä Vodan niukasti tolpan ohi livahtanut sijoitus aivan ottelun loppuhetkillä.

Puotila sai kaipaamansa hyvityksen ja Atletico kauden ensimmäisen merkinnän tyhjänä mollottaneeseen tappiosarakkeeseen. Täysin hallinnassa ollut peli lässähti kuin varkain, ja Puotila vei pisteet lopulta kahdella todellisella lahjamaalilla. Ei ehkä ansaittu tappio, mutta aina sattuu kun hakataan…

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Juha-Matti Leinonen
2    –     Janne Hampaala
1    –     Joni Meramo