Atletico sponsorisopimukseen Ravintola Tivolin kanssa

Perjantainen risteilykokous piti sisällään myös erään jo pidempään varjellun ja neuvotellun salaisuuden, sillä tuolloin paljastettiin julkisesti joukkueemme tehneen eräänlaisen yhteistyösopimuksen Tapanilassa sijaitsevan kantapaikkamme kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulemme ensi kaudella pelaamaan Kuutosen ja Suomen Cupin lisäksi myös edelliskausilta tuttua Harrasteliigaa (kilpasarja), ja nimenomaisesti FC Ravintola Tivolin tunnuksien ja logon alla – luonnollisesti sponsorin kustantamana. Sarjapaikan lisäksi Tivoli tarjoaa myös jatkossa palveluitaan kanta-asiakashintaan ja järjestää mahdollisia harjoitusotteluita toisia ravintoloita vastaan. Pitäydymme kuitenkin täysin omilla tunnuksilla ja nimellä pääsarjatasollamme 6. divisioonassa.

Me taas käytännössä sitoudumme pelaamisen lisäksi käymään Tivolissa tietyn kertamäärän kauden aikana ja pitämään paikkaa joukkueemme virallisena ravintolana. Myös näille kotisivuillemme saattaa jossain vaiheessa ilmestyä Tivolin logo mainoksena. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa, ja sopimus on voimassa tällä hetkellä vain vuodeksi eteenpäin, mutta mikäli homma toimii, saamme kustannukset hoidettua ja meidän osaltamme kävijöitä riittää ravintolassa sovittuina ajankohtina, ei pidempiaikainen jatkosopimus ole poissuljettu vaihtoehto.