Jannen kolumni alkavasta kaudesta: Uuden aikakauden alku

Jälleen on yksi pitkällisen uuvuttava ja jäinen talvitreenikausi takana ja kevään ensimmäiset sarjaottelut jo edessä aivan lähiaikoina. Tai oikeastaanhan yksi otteluista käytiin jo, joten voisi sanoa tämänkin sepustuksen tulleen hieman myöhässä. Toisaalta ehkä juuri se kiteyttää ainakin omasta näkökulmastani koko kauden avauksen. Tuon puolustusvoimien ihmisoikeuksien polkemisen jäljiltä kun ei tässä ole kamalasti noita harjoituskertojakaan ehtinyt kertyä ja muutenkin koko kauden alku –hekumointi on käynnistynyt vasta viime metreillä. Toisaalta taas pelaajisto on sen verran paljolti vaihtunut, että oikeastaan vasta tässä vaiheessa on itse kukin kykeneväinen ennustelemaan edes jotain pientä kauden tulevista mittelöistä.

Koko tämä vaihtuvuus luo tietysti oman jännitteensä joukkion yhtyeenhitsautumisen ja pelihuumorin kannalta, kun enää ei olekaan niitä samoja tuttuja naamoja kentällä, joiden onnistumisiin, tai ehkä jossain määrin myös epäonnistumisiin, on voinut luottaa. Loppuen lopuksihan koko Atletico-idea pohjaa hyvin pitkälti niille juniorijoukkueen raunioille, joille Harry Tuomisen alaisuudessa myöhemmin haalittiin ystäviä, tuttavia ja kylänmiehiä, jos vaan pallo pysyi vähänkään jalassa. Lopulta sitten huomasi, että suurin osa pelaajistosta oli samasta koulusta, ja sellaisia naamoja vieläpä, joiden kanssa oli muutenkin tekemisissä laajalti. Joskus tuli treenienkin ulkopuolella paasattua jostain pelitaktiikoista ja pelaajavalinnoista sarjatasolle epäominaisenkin paljon iltamyöhään saakka, mutta ehkä juuri siksi tällainen vaihdos on ollut vaikea. Tosin onhan sitä nähty vaikka minkälaista naamaa treeneissä sitten vuoden 1998, jolloin joukkueeseen liityin; somaliperheyhteisöstä lastenkotiasukkeihin ja muuten vaan elämän kaltoin kohtelemiin. Siltikin muutos on ollut valtava kaikilta osin, eikä enää MPS:n tutun ja turvallisen logon vaihtumisen jälkeenkään voida puhua samasta Atleticosta, joka joskus kamppaili leikkimielisesti siitä ”Helsingin huonoimman tittelistä” tai harjoitteli neljän miehen vahvuudella talvipakkasilla ulkokentällä.

Ehkä juuri tässä piilee sitten se yllätys- tai vaihtoehtoisesti vaaramomentin paikka, kukaan ei oikeastaan osaa sanoa mitään kuinka pelit lähtevät käyntiin, ja syntyykö tästä vielä kenties jonkinlainen menestyvä dynastia. Harjoituspelit ovat sujuneet loppua kohden aina vaan paremmin, ja esimerkiksi viimeisessä viidessä ottelussa olemme päästäneet omiin muistaakseni vaivaiset kaksi maalia. Toisaalta ei niitä tehtyjäkään paljon kymmentä enempää taida olla. Silti uusi pelaajisto on lähes poikkeuksetta ollut täynnä vahvistuksiksi luettavia kavereita. Siihen kun vielä laskee viime kaudeltakin tutun pelaajarungon, niin eiköhän ihan hyvää menestystä ole odotettavissa.

Uusista ja vanhoista jäsenistämme voi sanoa sen verran, että esimerkiksi viime kaudella joukkueeseemme saapunut Ana Raudoskoski on tuonut valmennusportaaseen liityttyään pienen ammattimaisuuden vivahteen ja oman näkemyksensä pelitaktiikoihin. Hänen sukunimikaimansa Joni jatkaa puolestaan tiukkaa taistelevaa linjaansa niin keskikentällä kuin puolustuksessakin. Toisaalta myös sille osastolle on heittää muitakin kovia kavereita, kun Atleticossa jo aiemmin tuuraamassa käynyt Jani Hannula tuo litmasmaista visiota ja pelitaituruutta paikaten ennen kaikkea Kalle Niemen armeijan myötä jättämää aukkoa dominoivana pelaajana. Turkkilaisvahvistuksemme taasen ovat hieman arvoituksia, mutta erityisesti nuoremmalta kaverilta, Herolta, voi odottaa yllätyksellisiä ja piristäviä otteita hyökkäyspäässä. Silti koko peli pohjaa tutuksi tulleeseen tyyliinsä jo kohta Atletico-veteraaneihin laskettavan luottoveskari Paul-Mikaelin torjuntapeliin, unohtamatta Mika Mäkelän ja Anan varmaa puolustustyöskentelyä. Tämän kaksikon oheen on vielä heittää uutena miehenä hyvin harjoituskaudella esiintynyt irkkuvahvistus Phil Murray vasemmalle ja joukkueen babyface Juha Reinikainen oikealle. Maaleista vastaa Marko Borodavkinin kuntouttaessa selkäänsä ehkäpä kauden potentiaalisin maaliseppo Mikko Tavi. Vaihtopenkiltäkin pitäisi löytyä vielä heittää enemmän tai vähemmän epätasaista sakkia kentälle useamman miehen voimin, eivätkä uudet pelaajavahvistuksetkaan ole poissuljettuja tässä vaiheessa kautta.

Tällä miehistöllä voi siis lähteä melko toiveikkaanakin kauteen, varsinkin kun viime syksynä pohdiskeltiin avoimesti joukkueen tulevaisuutta ja mahdollista tulevaa pelaajapulaa. Välikaudeksi nimetystä vuodesta voi siis hyvinkin tulla menestys, mikäli joukkue vain hieman vielä yhtenäistyy, ja ihmisillä riittää motivaatiota käydä potkimassa yhdessä palloa. Ainakin omaan silmään on näkynyt jopa jonkinlaista nostetta ja eteenpäinmenoa harjoitteluaktiivisuudessa kauden lähestyessä, joten veikkaanpa Atleticolle edelliskautta parempaa menestystä Kuutosessa. Harrasteliigan puolella taas haetaan menestyksen sijaan lähinnä kokemusta sille väelle, joka jää kenties hieman vähemmälle vastuulle tuossa pääsarjassamme. Kuulostaa kenties hieman kornilta, kun puhutaan kuitenkin näin alhaisesta sarjatasosta, mutta pelaajamäärä ja peliaika huomioiden, voi joku jäädä vähän turhankin vähälle vastuulle. Siksi on ihan hyvä, että yhdessä Jukka ”Raksu” Airaksisen B-juniorijoukkueen kanssa ilmoittauduimme myös tuollaiseen ison kentän harrastesarjaan, jossa toinen puolisko joukkuetta tulee aina meiltä, toinen taas Raksun junioreista.

Ei siis ole syytä synkistelyyn, vaan itse ainakin lähden tulevaan kauteen valoisin mielin. Uusista pelaajista huolimatta portit ovat edelleen avoinna vanhoille ”atleeteillemme”, ja kuka ties tulevaisuudessa nähdään vaikka toinenkin Atletico-joukkue alemmissa sarjoissa. Uusi aika tuo mukanaan uusia haasteita, mutta vasta loppukaudesta todellisuudessa näemme, että olivatko höpinäni täyttä sananhelinää, ja jääkö kärkikahinat osaltamme vain märiksi uniksi. Silti uskon vahvasti siihen, että potentiaalia on tänäkin vuonna vaikka mihin.