ECL – Atletico Malmi 4-2 (1-0)

Vaihtelevasti sujuneen kauden viimeisessä Kuutosen ottelussa Malmin ylpeys Atletico matkasi sarjakärki ECL:n vieraaksi Herttoniemeen. Joukkueiden lähtökohdat kauden päätöspelissä olivat hieman erilaiset: ECL oli onnistunut klaaraamaan pelinsä toistaiseksi tappioitta, ja lisäksi vielä varsin kiitettävän maalitehtailun hyöstämänä. Lisäksi joukkue tarvitsi illan ottelusta pisteen varmistaakseen lohkovoiton ja sen myötä suoran nousun Viitoseen ensi kaudeksi. Atleticolla tärppeinä olivat enää lähinnä kunnia ja sarjasijoituksen kohentaminen. Lisäksi kilvenkiillotus oli paikallaan tuloksellisesti melko vaisusti sujuneen syyskierroksen jälkeen. Olosuhteet pistejahtiin eivät kuitenkaan olleet kehuttavat, sillä iloinen pieni syysmyrsky sattui pyyhkäisemään tiensä Helsingin ylle juuri ottelupäivänä, joten tuulta riitti kahta kauheammin kuin Ala-Malmilla pahimmillaan.

Avaus (4-4-2):
Vatanen (MV) ; Spede, Mika, Lipi, Teme ; V-P, Kalle (C), Joni R., Juho ; Make, AP
(vaihdossa Paul-Mikael, Sola ja Tommi)

Ensimmäisellä puoliajalla pelaaminen jäi vieraiden osalta vähemmälle, kun palloa lähinnä vain roiskittiin ympäriinsä ihan liiankin kanssa. ECL pyrki ottamaan komennon heti alusta lähtien, ja siirtyikin 1-0-johtoon hyvin pelatun hyökkäyksen päätteeksi. Isäntien kärkipelaaja ohitti maalilla aloittaneen Vatasen onnistuneella viimeistelyllä pienestä kulmasta oikealta. Atletico ei avausjaksolla maalipaikkoihin päässyt, ja isot pallot olivat 100km/s -myrskyssä tuhoon tuomittuja. ECL:n riveissä pelannut kakkosdivarin Klubi-04:n Matias Lundmark kolisutteli ylärimaa upealla volleyllaan vielä ennen taukoa.

Muutaman pelin huilannut ykkösmaalivahti Paul-Mikael Forsström oli saanut vammansa hoidettua ja tuli tauolla tolppien väliin. Micke esittikin pari huippuluokan torjuntaa, mutta pelastajaksi ei hänestäkään lopulta ollut. Kylmä suihku tuli varsin pian, kun tuomari katsoi Mikan kaataneen ECL:n hyökkääjän boksissa 50/50-tilanteessa rankkarin arvoisesti. Pallon taakse asettui Lundmark, ja verkko soi. Mutta vain hetkeä myöhemmin tapahtui toisessa päässä, kun hyökkäyksen avuksi noussut Lipi taisteli pallosta päätyrajalla ja meni nurin. Kaikkien yllätykseksi tuomari vihelsi jälleen pallon pilkulle, vaikka rike ei tainnutkaan edes tapahtua 16-alueella. Siitä huolimatta rankkarispesialisti Kalle upotti Atleticon koko kauden ensimmäisen 11-metrisen auringonvarmasti oikeaan alanurkkaan, kaventaen tilanteeksi 2-1. ECL siirtyi kuitenkin nopeasti Lundmark johtotähtenään parin onnistuneen vastaiskun myötä 4-1-johtoon, ennen kuin aiempinakin kausina juuri Herttoniemessä maalintekoon syttynyt Marko Borodavkin taisteli pallon itselleen isäntien maalilla ja teki loppuluvut 4-2.

Kuutonen paketoitiin Atleticon osalta tylysti. Kauden viidestä viimeisestä pelistä käsiin jäi vain yksi piste, eikä tämänpäiväinen peliesityskään juuri jättänyt sijaa kehuille. ECL onnistui pyörittämään peliä parin todella taitavan pelaajansa johdolla tehokkaasti ja ajoin näyttävästikin. Isännät voivatkin olla suhteellisen tyytyväisiä suoritukseensa: makoisa 4-2-voitto kruunasi tappiottoman kauden, ja MM-vuonna 2006 joukkue pelaa siis sarjaporrasta ylempänä Viitosessa.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3    –     Joonas Lipsanen: Varma esitys alakerrassa, ehti myös hyökkäyksen avuksi.
2    –     Joni Raudoskoski: Jälleen kerran ilmatilan valtias, kovaa runnomista keskikentällä.
1    –     Paul-Mikael Forsström: Muutama loistotorjunta, melko aseeton ECL:n maaleissa.