HC HiRtto – Atletico Malmi 1-3 (0-3)
Usean pelaajamme YO-juhlallisuuksia edeltävänä iltana kohtasimme Pirkkolan hiekalla melko mielenkiintoisen vastuksen nimeltä HC HiRtto. Joukkue koostui ilmeisesti jonkinlaisesta vanhasta jääkiekkoporukasta ja näyttikin jo alkulämmittelyssä melko vaaralliselta. Joukkueemme lähti peliin kohtuullisen hyvällä miehistöllä, sillä vain muutama pelaajalistaltamme löytynyt nimi puuttui. Kaikki pääsivät siis hyvin vaihtoonkin tällä kertaa.
Avaus (4-4-1-1):
Paul-Mikael (MV, v) ; Juha, Mika, Lipi, Raksu ; Sola, Kalle (C), Joni, Juho ; Ana ; Make
(vaihdossa AP, Janne, Peter, Teemu, Tommi ja V-P)
Ottelu taasen vaikutti heti alkuun varsin tasaiselta. ”Kökköpelurit” olivat selvästi treenanneet joskus myös kuningaslajia, vaikka taso vaihtelikin jonkin verran. Teknisissä taidoissa esiintyneet puutteet korjattiin sitten rumalla pelillä ja tarpeettomalla sanaharkalla. Komeiden maalien lisäksi saimmekin siis nauttia urputuksesta ja turhista varoituksista vastustajapelaajille. Peli oli varsin mallikkaasti hallussamme, ja välillä yllyimme jopa leikittelemään runsaan tilan ja mahdollisuuksien turvin. Maalit tulivat jotakuinkin näin:
0-1: Ana nousi pallon kanssa oikealta ja keskitti pallon takaviistoon boksin vasemmalle puolelle Makelle, joka pienen hakemisen jälkeen sai kuulan kontrolliin ja laukoi pilkun kohdalta ottelun avausmaalin.
0-2: Jonin pitkä syöttö keskikentältä tavoitti puolustukselta karkuun kirmanneen Anan, joka nosti pallon näyttävästi oikean jalan ulkosyrjällä vastaan syöksyneen veskarin yli.
0-3: Anan puolenvaihto oikealta löysi rankkarialueen vasemmalta puolella Jonin, joka haltuunoton jälkeen meni helposti ohi puolustajasta ja pommitti pallon maalivahdin käsien kautta etunurkasta sisään.
Toinen puoliaika oli täysin edellisen kaltainen, sillä erotuksella tosin vain, että rumat otteet yltyivät entisestään. Siinä itse kukin joukkiomme jäsen saattoi löytää nappulakengän jäljen nilkastaan, puhumattakaan niistä lukuisista ruhjeista. Jakson ainoan maalin teki HiRtto. Ottelun erotuomari katsoi jälleen kerran mainiosti torjuneen maalivahtimme Paul-Mikaelin rikkoneen isäntien tuhtia hyökkääjää, vihelsi tilanteesta rankkarin ja nostipa vielä Mickelle varoituksenkin. HiRton rikottu pelaaja laukoi rankkarin varmasti maaliin ja pilasi näin Micken nollapelin. Pelin loppupuolella HiRtolta ajettiin pelaaja kahdella varoituksella kentältä, ja joukkueemme pääsi vielä kokeilemaan maalitilin kartuttamista muutamaan otteeseen, mutta numerot säilyivät muuttumattomina.
Ei voi väittää vastaan, etteikö kyseessä ollut ehkä Atleticon historian masentavin peli. Juuri tällaista ei toivoisi kohtaavansa jalkapallokentillä. Onneksi nappasimme kuitenkin ne tarvittavat kolme pistettä ja otimme jo toisen voiton Kuutosessa. Mitä mainioin lahja tuoreille ylioppilaille!
Ottelun tähtipelaajapisteet:
3 – Antti Raudoskoski: Päivän tehomies, 2+1. Pääsi viimein näyttämään todellista osaamistaan.
2 – Joni Borodavkin: Pelasi väkevän ottelun keskikentällä, tehot 1+1 puhuvat puolestaan. Päivän komein harhautus!
1 – Paul-Mikael Forsström: Tukku loistavia torjuntoja, jäi rankkarin päähän nollapelistä.