Kolmonen: FC Viikingit/2 – Atletico Malmi 1-2 (1-0)

Maalit

1-0 Oscar Simula 7′
1-1 Jaakko Peltonen 52′
2-1 Janne Hampaala (Samu Nurminen) 60′

Avaus (4-4-2)

Elis Rintala (MV)
Niko Ruokolainen 76′ Juho Launonen
Mikko Kouri
Timo Kinnunen (C)
Jani Lehti 46′ Antti Nurkka
Samu Nurminen
Janne Hampaala 76′ Jukka Haarala
Jaakko Peltonen
Jani Hannula
Jani Putkonen
Alfred Sinnemäki 62′ Patrick Purola

Muut vaihtopelaajat

Lauri Nurmi (MV)
Akan Okomoh

Raportti

Atleettien vaihtelevasti sujunut loppukausi huipentui päätöskierroksen otteluun lohkon voittaneen FC Viikingit/2:n vieraana Kartanon kentällä Vuosaaressa. Ennen pahamaineista Kontu-tappiota hurjimmat olivat jo fantasioimassa Kakkosen nousijan seuloontumista maalierolla viimeisessä pelissä, mutta toisin kävi eikä kohtaamiseen jäänytkään paljon kunniaa suurempia panoksia.

Kauden viimeinen kokoonpano ja pelipaikat elivät todella vahvasti aina edellisen päivän harjoituksista ottelupalaveriin saakka (ja lopulta myös itse ottelussa). Riihimäen visiitti oli verottanut rosteria heti kahdella nimellä, sillä kolossaalinen Henri Mattsson oli pelikiellossa ja Mikko Huupponen loukkaantuneena. Akuutin pakkipulan sanelemana oikean laidan pohjalle avaukseen nousi Jani “Kuula” Lehti, joka myös kauden 2010 päättäneessä FC HIK -pelissä oli luutinut menestyksekkäästi samaisella tontilla. Pitkin kautta vaivojensa kanssa tuskaillut pelaaja-valmentaja Timo Kinnunen oli niin ikään lopulta pakotettu heittämään itsensä tulille heti alusta asti, mikä ei vuodentakaista RiRa-trilleriä muistellen välttämättä olisi huonompi diili ollenkaan…

Nuori kotijoukkue oli vetreämmällä jalalla liikkeellä ja Atletico joutui ottelun alussa tahtomattaankin perässäjuoksijaksi. Pelillisen pyörityksen lisäksi shokkihoitoa oli maalin muodossa luvassa jo 7. minutilla löysän puolustamisen seurauksena. Isäntien Mika Hadjiev sai suoraan päin tulleen purkupallon boksissa kuin varkain mukaansa ja laukoi läheltä. Elis torjui hienosti, mutta karoille ehti ensimmäisenä Oscar Simula, joka siirsi joukkueensa helposti johtoon vitosen laatikon sisältä.

Ensimmäinen puoliaika oli hyvin pitkälti Viikinkien heiniä, mutta hallintaansa punapaidat eivät aivan kyenneet ulosmittaamaan maalipaikkoina. Jopa 3v1-hyökkäyksen junnut onnistuivat tyrimään sekundalaatuisella ratkaisusyötöllä. Atleettien paras “paikka” osui Timolle, joka kuitenkin suti päällään ohi pallosta etutolpalle kaartaneessa sivuvaparissa. Vielä aivan puoliajan alla Viikinkien kundi laukoi kovan vedon 16-alueen sisältä, mutta Eliksen ja muiden helpotukseksi kuti viuhui takaa ohi maalin.

Lapaseksi jääneestä avausjaksosta sisuuntuneena toiselle puoliajalle marssi latautunut lauma Atleetteja. Jälleen kello ehti tikittää 7 minuuttia aloituspotkusta, kun verkko soi uudemman kerran, tällä kertaa kuitenkin kusipaitojen hyökkäyspäässä. “Fudiskiusaaja” Putkonen oli elementissään sooloillessaan punaisten takalinjoilla ja sai koivilleen, seurauksena vapaapotku mehevästä paikasta aivan laatikon rajalta. Koko Kartano, mukaanlukien malmilaispenkki sekä muurinsa asetellut Viikinki-veskari Valtteri Kuusisto, odotti Japulta yläkulmaa haeskelevaa vasuripommia. Japu irtosikin jo vauhtiin, mutta laukaus lähti kuitenkin Jasu Peltosen oikeasta jalasta. Pallo kiersi kauniisti muurin ohi lähes maata pitkin oikeaan alakulmaan ja yllätyksensekainen riemu purkaantui vieraiden teknisellä alueella.

Pari minuuttia tasoituksesta tapahtui toisella maalilla. Viikinkien vikkelä laituri Nemanja Biga leikkasi vasemmalta sisään ja pamautti rimpulakintuillaan kaukaa hirmuisen pommin, joka jengasi vähän joka suuntaan ja lähti hyvää vauhtia putoamaan kohti maalin takanurkkaa. Elis oli kuitenkin mukana ja dyykkasi pallon näyttävästi kulmaksi aivan riman alta. Vuosaarelaiset saivat perään toisenkin herkullisen tilanteen, mutta oikealta tullut matala keskitys onnistui väistämään maalinedustan jalkaviidakon.

Tauon jälkeen Atletico oli petrannut ilmettään todella reippaasti ensimmäiseen kolmevarttiseen verrattuna ja palkintokin hyvästä työstä tuli tunnin kohdalla johtomaalin muodossa, Atleticolle ominaisesti nopealla vastahyökkäyksellä. Alf Sinnemäen lonkerot suorittivat riiston keskiympyrän kaarella, ja pallo soljui sulavasti Japun kautta Samulle boksin vasemmalle sivustalle. Voitokas 1v1 ja syöttö luukulle, jossa maalitykiksi loppukaudesta intoutunut keskikentän telaketju Leego Hampaala lakaisi pallon verkkoon.

Kuvitteellisen pelikellon tikittäessä minuutin toisensa perään Japu ja vaihtomies Jugi Haarala pääsivät kumpikin vielä laukomaan hyvistä paikoista, mutta molemmilla oli sihti aavistuksen pielessä ja vedot levisivät ohi kehikosta. Kun Viikingitkään ei enää saanut mainittavia aikaan, vei Atletico pisteet Malmille maalein 2-1.

Kauden päättäminen voitolla ja ennen kaikkea isolla päänahalla pyyhki alkusyksyn pettymykset syrjään kuin taikaiskusta. Kolme pistettä ja HyPSin samanaikaisesti HerTolle kärsimä tappio riittivät nostamaan Atleetit lopullisessa sarjataulukossa komeasti kolmanneksi Viikinkien ja kärkisijasta lopulta vain pisteen jääneen Reippaan perään.

Tähtipelaajapisteet

Timo Kinnunen: Näyttää syttyvän aina kauden päätöspeleissä, johtaja niin puolustuksessa kuin keskikentälläkin.
Jani Hannula: Pääsi toisella puoliajalla stunttaamaan suosikkipaikalleen laitapakiksi, kelpo suoritus.
Elis Rintala: Voittajan preesens ja todella iso torjunta ennen voittomaalia.