Kolmonen: Atletico Malmi – Pöxyt 0-4 (0-2)

Maalit

0-1 Timo Lumivaara 27′
0-2 Osmo Kleemola 41′
0-3 Timo Lumivaara 69′
0-4 Timo Lumivaara 76′

Avaus (4-4-2)

Niko Lempinen (MV)
Jussi Kaivola
Mikko Kouri
Juho Launonen
Toni Valido
Niko Ruokolainen 80′ Riku Seppänen
Jani Putkonen

Muut vaihtopelaajat

Lauri Nurmi (MV)
Janne Hampaala
Janne Vottonen

Raportti

Pöxyistä tuli Atleticon viimeinen sparraaja Mosassa ennen päätöskierroksen ratkaisevaa RiRa-ottelua. Jo kevään yksipuolinen kohtaaminen Laaksolahdessa oli osoittanut, ettei tietyissä piireissä “huumorijenginä” tunnettu espoolaisporukka todellakaan aiheetta roikkunut pitkälle syksyyn mukana ykköslohkon nousukahinoissa.

Atleettien iltapäivän puhde alkoi odotetun hikisesti. Pöxyt hallitsi peliä selvästi ja Lepa Lempinen ehti poimia hyppysiinsä puolenkymmentä maalipaikkaa, ennen kuin Timo Lumivaara vei vieraat johtoon irtopallosta takatolpalta.

Toisessa päässä kusipaitojen harvat tilanteet rakentuivat poikkeuksetta Japu Putkosen ympärille, mutta “Talismaanillekin” sattuu huonompia päiviä ja viimeistely tökki karkeasti jopa kahdessa läpiajossa. Pöxyt sen sijaan rankaisi toistamiseen vielä ennen taukoa, kun Atleticon alakerran harhasyötön tarjoama nopea vastaisku päättyi Osmo Kleemolan varmaan sijoitukseen ohi Lepan.

Toinen puoliaika oli jo perinteisesti hieman parempaa Atleticoa. Japua koputeltiin koiville boksissa ja tilanne kuivui kasaan, mutta edes erotuomarilta ei herunut sympatiaa. Lepa jatkoi venymisiään, kunnes illan komein osuma lopulta tappoi pelin. Tinke Lumivaara pääsi täräyttämään vasurillaan vastapalloon paristakympistä ja pallo painui ohjuksena tolpan kautta yläkulmasta sisään.

Lumivaara viimeisteli loppulukemat ja hattutemppunsa varttia ennen loppua hyvin sahatun kuvion päätteeksi maalinedustalta. Timo Kinnunen pääsi 90. minuutilla lähimmäksi Pöxyjen maalivahdin nollan puhkomista, mutta hanskakäsi liimasi Timpan puskun aivan maaliviivalta.

Voittajasta saati voittomarginaalin hienovaraisesti vihjailemasta tasoerosta ei jäänyt tälläkään kertaa epäselvyyksiä. Kaikeksi onneksi ottelu jäi ikään kuin “välinäytökseksi” ennen seuraavan viikon jumbofinaalia, eikä tappiokaan torpedoinut koko säilymisprojektia. Maaliero pysyi edelleen parempana kuin RiRalla, joten kotivoitto päätöskierrokselta riittää yhä sarjapaikan uusimiseen!

Tähtipelaajapisteet

Jani Putkonen: Todella pirteä ja alati vaarallinen – paitsi maalipaikoissa…
Niko Lempinen: Neljästä takaiskusta huolimatta jälleen läjä isoja torjuntoja.
Timo Kinnunen: Atleettien aktiivisimpia tutussa box-to-box -roolissaan.