25 tarinaa Atleticosta – Risteilyt (23/25)

marraskuu 23, 2018

Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.

Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että nyt myös painetussa muodossa.

Atletico Malmi lähtee aina syksyisin merimatkalle, joka on henkisesti ja fyysisesti äärimmäisen kuormittava. Miksi tämä nuorista miehistä koostuva jalkapallojoukkue halveksuu kuolemaa vuosi toisensa perään?

Prologi

Kaikenlaiset kentän ulkopuoliset tapahtumat ovat kiinteä osa Atleticon vuosikalenteria. Kevättalvella lähdetään vieraspelireissulle jonnekin päin Suomea. Kesällä käydään Messilän leirikylässä virkistäytymässä. Saunailtoja järjestetään kahdesta kolmeen per kausi. Kauden jo loputtua joukkue on juhlistanut mennyttä kautta Tukholman risteilyllä loka-marraskuussa. Kauden päätösristeilystä on muodostunut Atleticolle pysyvä perinne. Merelle on lähdetty jo yli kymmenen vuoden ajan – joka ainoa syksy.

Alkupään vuosina merimatka taitettiin Viking Linen punaisilla laivoilla. Sittemmin varustamoksi on vakiintunut Silja Line, jonka sinivalkoisten laivojen palvelutarjonta on merkittävästi kilpailijaansa parempi. Ryhmäkoko on vaihdellut 5–8 hytin välillä eli 20–32 henkilöä. Atleticon edustus vastaa siis vuositasolla noin 0,0001 prosenttia kaikista Helsingin ja Tukholman välisistä laivamatkustajista.

Atleettien suusta kuulee toistuvasti, että risteily on uskomattoman rankka reissu. Osa pelaajista kokeekin, että merimatka olisi heille luultavasti liikaa:

”En ole koskaan hannannut lähteä messiin. WhatsApp-liveseurannan perusteella hyvä näin. Toki lupaan kerran tulla mukaan ennen kuin menee pläägät naulaan.”
– Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010-

Kuulostaa pelottavalta. Toisaalta mukana olleiden lausunnot ylistävät risteilyjen hauskuutta:

”Risteilyillä naurua ja hyvää fiilistä on kuitenkin ehkä enemmän kuin missään muussa Atleticon tapahtumassa.”
– Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–

On syytä lähteä mukaan laivalle ja selvittää risteilyn syvin olemus perusteellisesti.

Olympiaterminaali, Helsinki

”Janne ”Leego” Hampaala ja Ville ”Rudi” Ruuska saapuvat laivalle tunteikkaina

”Janne ”Leego” Hampaala ja Ville ”Rudi” Ruuska saapuvat laivalle tunteikkaina.

Olympiaterminaaliin saapuessa vastassani on rykelmä Atleetteja piha-alueella. Tässä vaiheessa kenelläkään ei ole erityistä sanottavaa. Kaikki tuntuvat tietävän, että kohta mennään ja lujaa. Hyttikortit jaetaan ennakkoon päätetyn hyttijaon mukaisesti. On ”junnumobihyttiä”, ”röökihyttiä”, ”sikahyttiä”. Kortti käteen ja porteista sisään.

Viimeisimpinä vuosina pelaajiston maksukyky on kasvanut ja yrityselämän kontaktit lisääntyneet. Hytit ovat lisääntyneen varallisuuden ja ajoittaisten erikoistarjousten ansiosta siirtyneet 2. kannen sikaosastolta kohti ylempiä kansia. Alakansilla sai olla kohtalaisen rauhassa, koska jopa virkaintoisimmat laivapoliisit karttoivat siellä vallinnutta yleistä anarkiaa. Ylemmillä kansilla saa nauttia komeista merinäkymistä. Silja Lineä voi kiittää pelisilmästä, sillä suuremmat ryhmät sijoitetaan useimmiten keskenään samalle käytävälle. Atleticon tarkoitus on pitää hauskaa, mutta ei muiden risteilyvieraiden viihtymisen kustannuksella.

Hyttiin saapuessa sihahtavat viimeiset kotoa tuodut juomat. Tax Free aukeaa vasta lähdön jälkeen. Porukka tarkistaa ympäristönsä ja kulkuyhteydet, kuten nopeimman reitin baariin tai lähimmän tupakkapaikan sijainnin. Hytit käydään läpi, jotta tiedetään mistä kukin Atleetti löytyy. Hyteissä vallitsee varovaisen innostunut tunnelma. Sihahtelu jatkuu.

Silja Conference, kansi 6

Kuudennella kannella sijaitsevat laivan konferenssi- ja kokoustilat. 90-luvun henkeä huokuvissa tiloissa järjestetään Atleticon vuotuinen palkintogaala. Kategorioita on viitisentoista, skaalautuen leikkimielisestä ”Vuoden janoisimmasta” kanssapelaajien vankasta arvostuksesta kertovaan ”Vuoden pelaajaan”. Atleetit saapuvat paikalle pienissä, orastavan nousuhumalaisissa ryhmissä. Koska palkintojenjaossa kestää yli puoli tuntia, osa pelaajista näkee parhaaksi täydentää juomavarastoaan konferenssiosaston pienen kioskin antimilla.

”Palkintojenjako on hieno tilaisuus, koska silloin kaikki ovat samaan aikaan samassa tilassa. Ja kaikki ovat vielä hetken melkein selvinä. Odotetuin kategoria on tietenkin ’Vuoden janoisin’, jonka itse voitin usainboltmaisella dominoinnilla kaksi kertaa peräjälkeen.”
– Riku Seppänen, Atleticon pelaaja vuosina 2010-2012

Palkinnot pyritään jakamaan ripeään tahtiin, joskaan ei ole epätavallista, että yleisön spontaanit välikommentit ja tilaisuuden yleinen vallattomuus sotkevat aikataulua. Voittajat kutsutaan kategoria kerrallaan lavalle. Yleensä pidetään palkintopuhe. Puheiden tyyli ja laatu liikkuvat koordinaatistossa, jonka äärilaidoilta löytyvät ”jäinen”, ”hauska”, ”outo” ja ”koskettava”. Toisinaan palkintojenjakotilaisuutta on hyödynnetty myös muiden virallisten asioiden tiedoksiantoon. Esimerkiksi Antti ”Ana” Raudoskosken toinen valmentajapesti julkistettiin syksyn 2013 risteilyllä.

Palkintojenjaon jälkeen voittajilla on diplomit ja kaikkia naurattaa. Ja kaikki alkavat olla tukevasti nousuhumalan puolella.

Hyttiosasto, kansi 10

Palkintogaala on ensimmäisen meri-illan ainoa virallinen tilaisuus. Sen jälkeen ryhmä hajaantuu hytteihin, baareihin, käytäville, kuka mihinkin. Sanaton sääntö tuntuu olevan, että hyttien ovet pidetään auki. Täten laumasta eksynyt vuohi löytää aina takaisin hyttibileisiin. Ja bileet alkavat toden teolla käynnistyä; tuossa hytissä fiilistellään tulevaa kautta, tuolla kerrataan nauraa räkättäen aikaisempien risteilyjen sekoiluja.

Ei kestä kauaa, kun laivan reipas henkilökunta muistuttaa volyymitasosta. Kannettavat Bluetooth-soittimet ovat selvästi uutterille laivapoliiseille punainen vaate; ehkä siis mieluummin akustista musiikkia? Atleticon omalla bändillä, F.Y.T.:llä, on aina risteilyllä kitarat mukanaan. Yhtyeen kitaristi Jani ”Nani” Hannula valottaa risteilyjen merkitystä:

”Hyttimiljöö on perinteisesti ollut F.Y.T.-yhtyeelle ehtymätön inspiraation lähde. Siellä on kirjoitettu ’Ten years of rough’ -kappaleen kaltaisia klassikoita. Toisaalta risteilyllä on myös innostuttu erittäin mehukkaisiin jamisessioihin ja hyttikeikkoihin. Kaiken huippuna toki Atletico-biisin laulaminen yhteen ääneen pitkälti toistakymmentä Atleettia käsittävän ja yhteen hyttiin pakatun mieskuoron kanssa. Parasta, mitä laivan hytissä voi tehdä housut jalassa tai ilman.”
– Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-

F.Y.T.:n kappaleet ovat tarttuvia, ja ovatpa joskus ennestään tuntemattomatkin risteilyvieraat pysähtyneet nauttimaan hyttikeikasta. Tilaa on neljännesneliömetri per kuuntelija, mutta se ei häiritse. Päinvastoin. Kappaleet kertovat Atletico-legendoista – joistakin niistä hätkähdyttävän intiimisti – joten sankka tunnelma sopii keikalle kuin hyttilämmin nelosolut kouraan. Yleisö laulaa mukana vähintään kertosäkeissä, antaen kuitenkin solisti Janne ”Leego” Hampaalalle riittävästi tilaa tulkita hitaammat kohdat. Sanatonta koheesiota – aivan kuten jalkapallokentällä.

Hyttibileet käynnissä. Janne Hampaala tuttuun tyyliinsä ikkunalaudalla kitara kädessään.

Hyttibileet rauhallisimmillaan. Janne Hampaala tuttuun tyyliinsä ikkunalaudalla kitara kädessään.

Tutussa porukassa suora puhe ja rujot vitsit täyttävät hytit. Veljellinen velmuilu on yhteen liimaava voima. Mitään aihepiiriä ei vältellä – tässä vaiheessa iltaa jopa politiikasta pystytään vielä väittelemään rationaalisin argumentein.

Atlantis Nightclub & Casino, kansi 7

Ruletista tienattua varmaa rahaa

Ruletista tienattua varmaa rahaa.

Koko merimatkassa on kyse kohtalon uhmaamisesta. Toisinaan Atleetit uhmaavat myös todennäköisyyksiä. Se tapahtuu pelaamalla rulettia ja blackjackia laivan kasinolla. Humalatilasta johtuen panostukset voivat olla selväpäisen silmään irrationaalisia. Miksipä ei kuula pysähtyisi kolmatta kertaa peräkkäin numerolle 28? Talo voittaa aina, mutta tänäkin iltana muutama Atleetti kävelee kasinolta ulos mojovan chip-pinon kanssa, hymy korvissa.

Perinteisissä kasinopeleissä palautusprosentti on yli 95 %. Kasinon ulkopuolella on todellinen rahastusautomaatti, jonka palautusprosentti on alle 5 %. Kourapeli. Atletico on fiksaantunut voittamaan Kouran. Viattoman näköiseen laatikkoon tungetaan illan aikana kymmeniä kahden euron kolikoita.

Koura

Ohjaussauvaa käsittelee kitaristin herkin sormin Janne ”Leego” Hampaala. Muut Atleetit avustavat antamalla ohjausneuvoja. Koura kauhaisee tyhjää – taas yksi pettymys. Itse Ilkimys -elokuvista tutut pehmominionit ilkkuvat laarin pohjalta, mutta Atletico ei luovuta. Napsu eteenpäin. Vielä toinen. Koura laskeutuu, vektori on hyvä. Minionin pyöreä pää osuu suoraan Kouran keskelle – ja koko ryhmä räjähtää euforiseen juhlintaan!

Kouran voittajat

Kouran voittajat.

Hyttikäytävä, kansi 10

Cock-Bob suojelee Akan ”Ägä” Okomohia ja Patrick ”Pati” Purolaa

Cock-Bob suojelee Akan ”Ägä” Okomohia ja Patrick ”Pati” Purolaa.

Kello kahdeksalta yö on jo laskeutunut ja matkapuhelimien kenttä katkeilee. Näihin aikoihin hyttikäytävillä saattaa liihotella Cock-Bob, tuo lajityypillisesti Päijät-Hämeessä tavattava Atleticon oma supersankari. Miten rinteisessä metsämaastossa ja hirsimökeissä viihtyvä otus on päätynyt risteilyalukselle? Entä mikä on sen tehtävä laivaympäristössä? Kysytäänpä Cock-Bobilta itseltään:

”Cock-Bob toimii ihmisraunioita yläilmoista suojelevana ns. ’suojelusenkelinä’. Risteily onkin tälle supersankarille ehkä luonnoton, mutta toisaalta taas hyvin luonnollinen ympäristö oman elämäntehtävänsä toteuttamiseen. Cock-Bob on kuitenkin kovin haavoittuvainen laivaympäristössä, eikä sillä vaaran uhatessa ole mökkiympäristön tuomia pakenemismahdollisuuksia. Tämän vuoksi supersankarimme onkin joskus joutunut pahojen laivapoliisien satimeen.”
– Cock-Bob, supersankari

Atleticosta löytyy sen verran solidaarisuutta kanssamatkustajia kohtaan, että bileet siirtyvät illan edetessä laivan baareihin ja yökerhoon. Aina konflikteilta ei ole vältytty:

”Muistan, että kerran samalle käytävälle osui tärkeää peliä Ruotsiin pelaamaan menneiden 13-vuotiaiden ringettetyttöjen joukkue. Ei oltu välttämättä kovin kiiteltyä risteilyseuraa.”
– Janne Vottonen

New York Club & Lounge, kansi 13

VIINAAYökerhossa tanssitaan. Avoimen riehaantunut juhlakansa kärrää tarjotinkaupalla juomaa pöytään.

Tuntuu, että nyt ollaan vedenjakajalla. Petiin tai päätyyn. Lienee tarpeen selventää: peti tarkoittaa nukkumista. Atleetit kertovat oma-aloitteisesti, että naisrintamalta ei ole risteilyltä juuri sotatarinoita kerrottavaksi. Se kuulostaa uskomattomalta – onhan kyseessä yli kaksikymmenpäinen joukko salskeita nuoria miehiä. Eräs pelaajista kiteyttää risteilyn naisasiat jämäkästi:

”Vuodessa on 51 viikonloppua, jolloin voi panna. Laivalle ei TODELLAKAAN tulla panemaan.”
– Antti Nurkka, Atleticon pelaaja vuosina 2009-2014

Katselen tanssilattialle, jossa Atleetti-rypäs huojuu muhevan bassobiitin tahtiin, kädet toistensa olkapäillä. Ja mietin: ei naisseura todella taida olla tällä reissulla edes lähellä tärkeyslistan kärkipäätä. Tärkeintä on nauttia hyvien ystävien seurasta 40 tuntia. Risteilyhistoriaan mahtuu myös iloisia poikkeuksia:

”Löysin oman rakkaan vaimoni Atletico-risteilyltä. Ensin esittäydyin Jani-Petterinä, koska en ollut varma minkälaisesta tyypistä on kyse. Myöhemmin risteilyn jälkeen aloitettiin kuitenkin viestittely ja sittemmin onkin jo päädytty naimisiin ja saatu muutama ihana lapsi!”
– Kalle Niemi, Atleticon pelaaja vuodesta 2002- ja valmentaja vuodesta 2010-

23.1 Hyttiosasto, kansi 10

Niko Eriksson on antanut kaikkensa.

Niko Eriksson on antanut kaikkensa.

Kello 04:00. Maarianhaminan sataman valot kajastavat horisontissa. Yökerho on tyhjennetty, kuin myös monta pullollista alkoholia. Juhlat jatkuvat jälleen hyteissä, joista osasta löytyy lopen uupuneita Atleetteja.

Silloin tällöin joku Atleeteista pääsee läheisempään naiskontaktiin. Tai joutuu. Tilanne on monitahoinen. Toisaalta hyvää juhlamiestä ei haluaisi menettää muihin tehtäviin kuten naisia tanssittamaan. Toisaalta Atleetit valvovat joukkuetovereidensa siveellisyyttä ja tukevat silloin, kun harkintakyky on alentunut. Vanhemmat katsovat nuorempien perään ja toisin päin. Kokenut risteilymestari Olli Harmainen on toisinaan ottanut laivalla vahtijan roolin:

”Harmittaa aina kun nuoremmat sinkkupojat sekoavat laivalla. Ajattelin näin vanhemman pelaajan roolissa pitää huolta niistä ja katsoa etteivät sekoile tai hölmöile mitään. Ja totta kai se itse kihloissa pitkään olleena harmitti katsoa sivusta, kun ei itse pystynyt tekemään mitään. ’Mun vahtivuorolla ei panna!’”
– Olli Harmainen, Atleticon pelaaja vuosina 2010-2012 ja valmentaja vuodesta 2015-

Kaikki eivät jaksa päätyyn asti. Asiaan kuuluu veljellinen väsyneempien kiusaaminen; useampi Atleetti on herännyt tussitaideteos naamassaan tai kerrossänkyynsä köytettynä. Yksi väsynyt pelaaja on hyytynyt keskelle hyttikäytävää. Paikalle saapuva Antti Raudoskoski kommentoi näkyä valmentajan näkökulmasta:

”Avauksen kamaa!”

Kun Atleticon hytit vihdoin hiljenevät, vireimmät kiinalaisturistit ovat jo jonottamassa aamiaisbuffetiin.

Silja Grande Buffet, kansi 6

Hytin ikkunassa lipuu kaunis Tukholman saaristomaisema. Tokkuraiset Atleetit heräävät risteilyemännän heleään huomenen toivotukseen, joka kajahtaa keskusradiosta tarpeettoman kovalla äänenvoimakkuudella. Oloni on epäuskoinen, kun viiden minuutin koomailun jälkeen iso osa Atleeteista jo nauraa ja heittää vitsiä eilisestä. Lonkero näyttää olevan suosituin aamupala, mutta sitten paljastuu, että ennen rantautumista syödään myös oikea aamiainen. Tarunhohtoinen Meriaamiainen on vakiinnuttanut paikkansa osana risteilyn protokollaa, joskaan siihen osallistuminen ei ole pakollista.

”Meriaamiaiset ovat lauantai-aamun pelastus sekä risteilymatkan suola ja pippuri. Kerran emme kuitenkaan päässeet edes ovista sisään, vaikka aamiainen oli maksettu kuten kuuluu ja olimme saapuneet paikalle ajoissa. Ravintolan ovella vahtia pitänyt henkilökunnan jäsen mutisi jotain allekirjoittaneen puuttuvista kengistä, eikä matkalla Antti ’Sintti’ Säynätkarin kanssa keksimämme hassu laulukaan saanut ovivahdin suupieliä nykimään toivomallamme tavalla. Pettyneinä käännyimme ovella ja suuntasimme kohti keulabaaria, ja jo viiden minuutin kuluttua oli pettymys unohtunut ja olimme valmiita kohtamaan Tukholman jännittävät seikkailut.”
– Eetu Lillrank, Atleticon pelaaja vuosina 2007-2009

Muutama mieto juoma pohjille ja kohti kuudetta kantta. Notkuvat buffet-pöydät ovat mainettaan parempia. Iänikuisen pekonin ja munakokkelin lisäksi tarjolla on kaikkea raikasta ja ravitsevaa. Silminnähden ryytyneet Atleetit puikkelehtivat lapsiperheiden seassa tottuneesti ja kasaavat lautaset täyteen apetta. Atleticon pöytäryhmistä kaikuu rempseä naurunremakka tuon tuosta. Eilen on ollut hauska ilta. Jutut ovat levottomia ja luovat pohjaa edessä odottavalle toiselle risteilypäivälle.

”Meriaamiainen on usein ollut risteilyn hauskimpia yksittäisiä tapahtumia. Edellisillan aikana nautitut juomat pitävät keskustelun letkeän luovana ja – mikä parasta – toinen samanlainen rupeama on vielä edessä. Vaikka ruokahalu ei olisi korkeimmillaan, Meriaamiaisella saa aina fiiliksen kohotettua.”
– Antti Säynätkari, Atleticon pelaaja vuodesta 2010- ja valmentaja vuodesta 2018-

Tukholma, Ruotsi

Meriaamiaisen jälkeen on aika palata hyteille. Viimeisetkin miehet heräilevät tai herätetään, kun laiva on Värtahamnin laiturissa. Tässä kohtaa ryhmässä on aistittavissa periaatteellisia näkemyseroja. Osalle maihin lähteminen on itsestäänselvyys, osa valitsee mieluummin laivalla lepäilyn. Tukholmaa valloittamaan lähtevä porukka pakkaa reput täyteen juotavaa ja marssii terminaalin kautta Ruotsin kamaralle. Ei liene sattumaa, että sataman edustalla sijaitseva ryteikköinen puistonpahanen on nimeltään Finlandsparken. Lukuisten laivamatkojen rutinoimat Atleetit marssivat tottuneesti Gärdetin metroasemalle. Merimiesten juomaa on nautittu siinä määrin, että metroliput rohjetaan ostaa Pressby-rånista ruotsiksi:

”Två biljetter till stan, tack!”.

Tunnelibanaanimatka keskustaan alkaa. Alle otetaan punainen linja kohti keskustaa.

Aiempina vuosina Sergelin torin Burger King oli Atleeteille – kuten monille muillekin suomalaisille – pyhiinvaelluskohde. Sittemmin se on pudonnut risteilyjen pakollisten kohteiden listalta. Osin siksi, että Burger King palasi Suomeen vuonna 2013, osin siksi, että ydinkeskustassa Norrmalmilla on häkellyttävän huono baaritarjonta.

Atleetit valloittamassa Tukholmaa. Kuvassa Alfredo Miguel (vas. takaa), Janne Vottonen, Antti Säynätkari, Olli Harmainen, Mika Tenkanen sekä Ville Ruuska (edessä).

Atleetit valloittamassa Tukholmaa. Kuvassa Alfredo Miguel (vas. takaa), Janne Vottonen, Antti Säynätkari, Olli Harmainen, Mika Tenkanen sekä Ville Ruuska (edessä).

”Karlaplan – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Aku Vapaa ja Miro-Aleksi ”Ben” Tissari nauttivat metrobaarin antimista

Aku Vapaa ja Miro-Aleksi ”Ben” Tissari nauttivat metrobaarin antimista.

Joinakin vuosina Atletico on istuskellut Drottninggatanin pubeissa, mutta kävelykadun hienostuneehko tunnelma ei tunnu malmilaisista kotoisalta. Periruotsalaiseen tapaan sekä henkilö- että asiakaskunta tuijotteli äänekästä joukkoa silmiään pyöritellen. Tämä ei tunnu meidän paikaltamme.

”Östermalmstorg – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Keskustasta löytyy kuitenkin edelleen yksi pyhiinvaelluskohde. Kungstobak-nuuskakauppa Kungsgatanilta on nikotiininnälkäisille miehille kuin karkkikauppa. Jääkaappirivistöstä löytyy jokaista mahdollista laatua, ja hinta on erikoisemmissakin tuttavuuksissa hyvin kohtuullinen. Keskustan liikkeistä on toisinaan ostettu osuvia tai vähemmän osuvia tuliaisia paremmille puoliskoille – ja nykyään myös jälkikasvulle.

”T-Centralen – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Viimeisimmillä merimatkoilla Atleticon pääsijoituspaikkana on useimmiten ollut Södermalm. Siispä punainen metro vaihdetaan T-Centralenilla vihreään. Tukholman hipsterimekkana tunnetulla Södermalmilla ei ole pulaa baareista.

”Gamla stan – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Kun metro kiipeää veden päälle, ikkunasta näkyy vanha kaupunki ja Slussen.

”Slussen – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Kanssamatkustajista iso osa suhtautuu Atleettien tarttuvaan hilpeyteen hymy huulilla. Onhan lauantai. Toisille suomea mölöttävät miehet tuntuvat rinnastuvan Slussenia 70-luvulla terrorisoineisiin suomalaisrikollisiin, eikä heiltä heru kuin hillittyä paheksuntaa.

”Medborgarplatsen – se upp för avståndet mellan vagn och plattform.”

Kaupunginosan nimen loppuosa on kotoinen ja ”kansalaistorissa” on kaiku, joka toivottavaa kaikenlaiset tallaajat tervetulleiksi.

Atleetit jonossa paikalliseen seksikauppaan.

Atleetit jonossa paikalliseen seksikauppaan.

Atleetit ovat vuosien aikana vierailleet paitsi Södermalmin baareissa, myös vähän erikoisemmissa liikkeissä. Eräänä lokakuisena aamuna paikallisen seksikaupan eteen kerääntyi useamman ticolaisen muodostama jono, koska kauppa aukesi vasta puoliltapäivin. Ovea avaamaan tulleen omistajan häkeltynyt ilme oli ikimuistoinen. Ostoskoriin päätyi muun muassa räväkät helmistringit. Eivät tietenkään tuliaisiksi, vaan laivalla itse käytettäväksi.

Maissa vietetään vaivaiset kuusi tuntia. Atleetit käyttävät ajan tehokkaasti hyväkseen ja pitävät fiiliksen yllä. Hyvästä tunnelmasta johtuen paluumatkoilla on sattunut kaikenlaisia kommelluksia. Metroasemalla on noustu väärästä päästä ylös ja eksytty. Antti ”Andy” Nurkka ja Jaakko ”Jasu” Peltonen olivat eräänä vuonna moikkaamassa Tukholmassa asuvia kaveriaan. Kaksikko unohtui musakeskusteluiden pyörteisiin ja ehti laivaan vain nipin napin.

”Seikkailimme Andyn kanssa Tukholmassa. Tuli ihan himmee kiire, ja soiteltiin paluumatkalta (Janne) Vottoselle, että pidättelee botskia.”
– Jaakko Peltonen, Atleticon pelaaja vuodesta 2010-

Täpärin pelastautuminen nähtiin vuonna 2017, kun tusinan verran Atleetteja oli löytänyt Crazy Horse -nimisen ravintolan Sveavägeniltä.

Crazy Horse, Norrmalm. Kuvassa mukana Kalle Jyrkinen (vas. takaa), Mika Tenkanen, Eddie Finch, Mikko Vesterinen, Niko Eriksson, Jesse Ketonen sekä Roni Tran (vas. edestä), Antti Säy¬nätkari ja Janne Vottonen.

Crazy Horse, Norrmalm. Kuvassa mukana Kalle Jyrkinen (vas. takaa), Mika Tenkanen, Eddie Finch, Mikko Vesterinen, Niko Eriksson, Jesse Ketonen sekä Roni Tran (vas. edestä), Antti Säynätkari ja Janne Vottonen.

Malmin kovimman menomestan nimikaiman löytäminen pökerrytti Atleettien ajantajun. Paluumatkalle lähdettiin aivan liian myöhään, ja jälkimmäisen taksin kuljettaja lähti kaiken lisäksi ajamaan juhlaseuruetta väärään satamaan:

”Ekalle taksiporukalle jäi helpot 15 minuuttia aikaa ennen lähtöporttien sulkeutumista. Toisessa taksissa tajusimme ajavamme väärään satamaan vasta rannan näkyessä. Roni (Tran) laittoi ’Eye of the Tigerin’ kännykästään soimaan, ja todellinen ralli keskustan läpi alkoi. Lopuksi vedimme noin 500 metrin täysvauhtisen spurtin terminaalissa. Portille saavuttuamme kuulutettiin, että laivaannousu päättyy kahden minuutin kuluttua.”
– Niko Eriksson, Atleticon pelaaja vuodesta 2016-

Laivalle palaava joukkio saa vastaansa laivalle jääneet Atleetit. Osa on lähinnä ryytynyt hytissä, nukkuen väsymystään pois. Joillakuilla sen sijaan on jo juhlamieli Ruotsissa käyneiden tasolla. Jälleennäkeminen on iloinen – ai niin, nämäkin hienot miehet ovat risteilyllä mukana! Uusi ilta alkaa koko ryhmän voimin toden teolla.

Sunflower Oasis, kansi 12

Yhtenä vakiintuneena käytäntönä Atletico käy kylpemässä toisen illan alkupuolella. Kannelta 12 löytyvä kylpylä on hauska ohjelmanumero, jossa 24 tunnin aikana kertynyt taisteluhiki puhdistetaan suihkussa ja saunassa. Allasosaston puolella tarvitaan tietysti uima-asu, jonka joku aina unohtaa kotoa lähtiessä pakata. Onneksi niitä voi vuokrata. Atleettiset nuoret miehet valitsevat tietenkin asun, joka korostaa vuosien jalkapalloilun tuottamaa veistosmaista vartaloa:

”Moi, kylpemään tulossa. Ja sit pitäis vuokraa uikkarit. Onks sulla mitä kokoja siinä?”
”S:stä XXL:ään löytyy.”
”Jos ei oo XS:ää, mä otan sit ne S-koon!”

Vaikka laivapoliisit suhtautuvat Atleticoon lannistavan nuivasti, kylpylän miellyttävä henkilökunta on toista maata. Eräskin vanhempi rouvashenkilö muistaa Atleticon jo monen vuoden takaa. Hän suhtautuu joukkueen juhlimiseen hyväntahtoisesti, joskus toki äidillisesti toruen. Poreammeissa lillutaan, ”terassilla” juodaan olutta ja tiskillä syödään höyrynakkeja. Iso henkinen kolaus koettiin vuonna 2014, kun Atleettien suosikki, kylpylän liukumäki, poistettiin remontin yhteydessä. Sitä ennen joukkue oli erikoistunut liukumäessä suoritettuihin ryhmäsyöksyihin, joita säestettiin teemalaululla:

”Liukumäki, liukumäki – sieltä laskee kunnon väki!” – Jani Putkonen (säv, san)

Old Port Pub, kansi 7

Kylpylän jälkeen ilta jatkuu totuttuun tapaan hyttibileillä ja baarissa istuskelulla. Koska kyseessä on lauantai, pelipäivä, laivan peräpubissa 7. kannella näytetään usein jalkapalloa. Valioliiga toimii hyvänä viitekehyksenä oluen särpimiselle. Illansuussa samaisessa pubissa aloittaa trubaduuri. Monet Atleticon epävirallisen soittolistan kappaleista – esimerkiksi koko Oasiksen tuotanto – kuuluvat jokaisen trubaduurin perusarsenaaliin. Atletico on usein fiilistellyt tuttuja kappaleita, mutta eräällä risteilyllä esitys eskaloitiin seuraavalle tasolle. F.Y.T. pyysi trubaduurilta kitaran ja mikrofonin lainaan kesken keikan. Tuloksena oli salillinen hymyileviä kasvoja, iloisen hämmentynyt trubaduuri ja jälleen yksi Atleticon ristelylegenda.

”Muistikuvat näistä musisointitempauksista ovat vähintäänkin huteria. Varmaan osittain johtuen siitä, että niitä on ollut niin paljon. Tavoitteena on ollut nostattaa tunnelmaa entisestään. Ja on sitä muutaman kerran lennetty baareista uloskin, koska henkilökunta ei ole arvostanut ex tempore -keikkojamme. Varmaan on kuitenkin kivaa ollut. Joku muu saattaa muistaa näistä tapahtumista enemmän kuin artisti itse.”
– Janne Hampaala, Atleticon pelaaja vuodesta 2007-

Hyttikäytävä, kansi 10

Hyttikerroksessa meno seilaa riehakkuuden ja väsymyksen välisellä vesialueella. Fyysinen kuormitus on jo tässä vaiheessa kova, mutta Atletico puskee eteenpäin lempinimensä ”Keltaisen höyryveturin” lailla. Kerran hyttikäytäväbileisiin lyöttäytyi mukaan joukko eteläamerikkalaisia vaihto-opiskelijoita. Meiningin ollessa ylimmillään tehohyökkääjä Jonne Ketonen kurvaa käytävälle Tax Free -myymälän ostoskärryjen kanssa. Kärryissä on sekalainen kokoelma käytäviltä löytyneitä tölkkejä ja muuta sälää. Vaihto-opiskelijat ovat tilanteesta ymmällään:

”What the hell are you doing with the cart?”

Jonne osoittaa kärryyn kerättyjä esineitä ja vastaa rajallisella englannillaan ytimekkäästi:

”Items.”

SenaattoriTutuiksi tulleille laivapoliiseille on vuosien saatossa siunaantunut lempinimiä. ”Partaviikinki” näyttää UFC-ottelijalta, ei asiakaspalvelijalta. Partaviikinki tunnetaan provosoivasta käytöksestään ja siiman lyhyydestä. Eräässäkin tilanteessa jopa hänen laivapoliisikollegansa ihmetteli aggressiivista käytöstä ja pyrki itse enemmän dialogiin. Huonoimpana muistona on tapaus, jossa Partaviikinki retuutti senaattorimaiseen toogaan verhoutuneen Atleetin laivan putkaan tarpeettoman väkivaltaisesti. Senaattori oli olkapäitä lukuun ottamatta pukeissa, eikä aiheuttanut minkäänlaista häiriötä. Kiinnioton näennäisenä perusteena oli se, että tooga oli taiteltu hytin lakanoista. Hyttien sisältöä ei nähkäät saa viedä ulos hytistä. Silkkaa omien väkivaltafantasioiden toteuttamista ja täydellistä pelisilmän puuttumista.

New York Club & Lounge, kansi 13

Leego ja Tonnin Stiflat.

Leego ja Tonnin Stiflat.

Kello lähestyy puoltayötä. 13. kannen yökerhossa on käynnissä karaoke, jossa Atleticon väkevä edustus on nykyään sääntö eikä poikkeus. Dominoinnista puhuminen ei ole liioittelua, semminkin kun Atleettien vakuuttavaa esiintyjälistaa silmäilee. Kuten monet tietävät, Idolsissakin pitkälle päässyt Roni Tran on edustanut Atleticoa vuodesta 2010. Ronin lavakarisma tarraa aina koko yökerhon mukaansa. Miro ”Rise” Rissanen puolestaan sulattaa sydämet muun muassa Elton Johnin ”Can you feel the love tonight” -klassikolla. Vähemmän yllättäen Atleticon oma trubaduuri, Janne ”Leego” Hampaala, loistaa diskovalojen välkkeessäkin. Leegon ”Tonnin stiflat” vuoden 2017 risteilyllä on kovimpia näkemiäni vetoja Itämerellä. Viimeisimpänä tulokkaana on Edward ”Eddie” Finch, joka tulkitsee autenttisella brittiaksentillaan Oasiksen hitin ”Don’t look back in anger”.

Sitten se tapahtuu. Hetki, jota kaikki Atleetit ovat odottaneet, ja jota muut karaoke-vieraat eivät vielä tiedä odottaneensa.

Karaokeisäntä kuuluttaa sisään:

”Seuraavana vuorossa Roni; Robbie Williamsin kappaleella Angels!”

Roni marssii korokkeelle kokemuksensa tuomalla itseluottamuksella. Viihdyttäjä kiireestä kantapäähän. Koko muu Atleettiporukka marssii tanssilattialle, koroketta vastapäätä. Parikymmenpäinen ryhmä laittaa kädet toistensa olkapäille ja muodostaa komean rivistön. Muu yleisö seuraa performanssia uteliaan hämillään. Roni avaa kappaleen kirkkaalla äänellään. Valikoiduissa kohdissa Atletico-kuoro avaa ääntään, jolloin yleisö saa esimakua tulevasta. Kertosäkeessä urku aukeaa ja koko kuoro laulaa täydellä voimalla mukana. Esitys on ensikertalaiselle mykistävä. Jos yökerhossa ei olisi ikkunoita, Angels raikuisi kilometrin päässä seilaavalle Vikingin laivalle saakka.

Yleisö on myyty. Kirjaimellisesti myyntiä tapahtui pari vuotta sitten, kun Atleticolla oli laivalla mukanaan uunituoreita poikakalentereita. Joka ikinen viidestätoista kalenterista, mukaan lukien yksi reissussa rähjääntynyt kappale, menee kaupaksi kuin kuumille kiville. Jos kalentereita olisi ollut mukana enemmän, myynti olisi ollut helposti 30–40 kalenteria. Vaikuttava suoritus amatöörifutaajilta.

Promenade, kansi 7

Kaksi Atleticon "näyttäjää".

Kaksi Atleticon ”näyttäjää”.

Karaoken jälkeen bileet jatkuvat yökerhossa tutulla kaavalla. Myöhemmin aamuyöllä on luvassa risteilyn viimeinen ohjelmanumero. Kyseessä on kuvaavasti nimetty ”Munannäyttäjäiset”. Tehtävänä on riisuuntua ilkosilleen ja liikkua parhaaksi katsomallaan tavalla 143-metrinen promenade-keskuskäytävä päästä päähän. Useimmat valitsevat juoksun, mutta promenadella on nähty myös epätavanomaisempia etenemismuotoja. Kisan luonteeseen kuuluu riitinomaisen rauhallinen riisuutuminen ja turhan elämöinnin välttäminen.

Kukaan haastattelemistani Atleeteista ei muista perinteen tarkkaa alkamisvuotta. Sellaisen hämärän muistikuvan saamme muodostettua, että ensimmäisien vuosien jälkeen perinne vakiintui leikkimieliseksi haasteeksi muille risteilyllä matkustaville amatöörijoukkueille. Voittaja on se, joka saa eniten pelaajiaan näyttäjäisiin. Ajankohdan – jalkapallokauden päättymisen – vuoksi laivalla on aina vähintään pari muuta joukkuetta. Eräänä vuonna Atletico sai todella kovan haastajan, kun eräs naisten jalkapallojoukkue vaati saada osallistua näyttäjäisiin. Kaiken muotoista tasavertaisuutta vankkumattomasti kannattava Atletico luonnollisesti suostui pyyntöön.

Äkkiseltään voisi luulla, että spontaani tarve vähentää vaatteita julkisilla paikoilla johtuisi pelkästään toisen aamuyön mukanaan tuomasta humalatilasta. Itse asiassa kyse on tarkkaan harkitusta aikataulusta. Ensinnäkin aamuyöstä lapsiperheet ovat jo tukevasti unten mailla. Toisekseen, niin ovat myös laivapoliisit. Kolmanneksi, koska kyseessä on kilpailu muiden joukkueiden kanssa, osallistujien todellinen taso, henkinen kantti ja kisakestävyys on järkevää mitata vasta toisena yönä. Käytetään urheiluvertausta. Moni pystyy juoksemaan pelkän maratonin, mutta triathlonistien, kovimmista kovimpien, täytyy ennen maratonia uida 3,8 kilometriä ja pyöräillä 180 kilometriä.

Atletico ei ole hävinnyt munannäyttäjäisiä kertaakaan.

Epilogi

Sunnuntaiaamuna Atleticon hyttikäytävällä on täysin hiljaista. Valtaosa hyteistä havahtuu vasta kun innokkaat siivoojat koputtelevat oveen. Moni kohmeinen Atleetti olisi valmis maksamaan merkittäviä rahasummia, jotta silmiä ei tarvitsisi avata viikkoon. Merimatkan koettelemus on vienyt joukkueen kuormituksen äärirajoille:

”Aivan älyttömän fyysisiä reissuja.”
– Jani Hannula

Miksi sitten lähteä reissulle, josta toipuminen kestää fyysisesti useamman päivän? Henkinen toipuminen kestää vielä pidempään. Kyseessä ei ole tavallinen morkkis, joka johtuu mokailusta tai löperöstä rahankäytöstä. Henkisesti rankinta tuntuu olevan se, että käsittämättömän hauska reissu loppuu sillä sekunnilla, kun laiva kolahtaa Olympiaterminaalin laituriin. Olen nauranut hyvien ystävieni kanssa koko viikonlopun, pitänyt hauskaa ja vähät välittänyt arjesta. Maanantainen hihnalle paluu tuntuu musertavalta.

Alkuviikosta tuntuu vahvasti siltä, että onneksi laivalle pitää lähteä Atleticon kanssa vain kerran vuodessa. Mietin. Jos koko ajan olisi näin hauskaa, tuntuisiko mikään enää hauskalta? Sulattelen ajatusta – ei varmasti tuntuisi. On onni fyysisesti ja henkisesti, että risteilyn voi suorittaa vain kerran vuodessa. Niukkuus varjelee ainutlaatuisuutta, ja risteily saa siten ansaitsemansa arvostuksen yhtenä Atleticon yhteisöllisyyden kivijalkana.

Teksti: Antti Säynätkari
Kuvat: Antti Säynätkari, Janne Vottonen