Atletico teki tärkeän jatkosopimuksen – Eddie Finch jatkaa päävalmentajana kaudella 2019!

syyskuu 17, 2018

Eddie_FinchPikkulinnut lauloivat jo parin viikon takaisessa HyPS-ottelussa, että Atletico olisi päässyt sopuun päävalmentaja Edward ”Eddie” Finchin jatkosta joukkueen peräsimessä, ja viimein Atlantis-pelin jälkeen saatiin vahvistus asialle: Eddie jatkaa malmilaisten luotsina siis myös kaudella 2019!

29-vuotias brittikoutsi käynnistää näin kolmannen kautensa keltapaitojen pääkäskyttäjänä. Edeltävät kaksi ovat tuoneet Kolmosessa sijat neljä ja kaksi, joiden perään Tico haeskelee nyt kolmatta sijaa heti Reippaan ja viime viikolla kaadetun Atlantiksen perässä. Vaikka kevätkierros sujuikin vaihtelevasti, on ”Edin” johtama valmennustiimi saanut joukkueen jälleen kauden syyspuoliskolla hyvään lentoon; 14 voittoa, 4 tasapeliä ja 4 tappiota tämän kauden kilpailullisista peleistä ovat hyvää jatketta kahden edellisen kauden rekordille 37-6-13.

Atleticon johtoportaassa vaikuttavan Janne Vottosen mukaan päätös oli lopulta melko helppo:

- Jos kauden viimeiset pelit sujuvat odotetulla tavalla, täytyy minimitavoitteemme tälläkin kaudella. Sijoitustakin tärkeämpää on ollut kuitenkin se positiivinen kehityssuunta koko Edin valmennuskauden aikana. Pelillinen identiteettimme on vahvistunut ja heikkouksia pyritty kehittämään järjestelmällisesti. Edi valmennustiimeineen on myös kerännyt jatkuvasti kiitosta pelaajistolta ja suhtautunut tekemiseen pienistä resursseista huolimatta Atleticon toimintakulttuuriin kuuluvalla intohimolla. Edi on Ticon näköinen mies myös kentän ulkopuolella, joten hienoa saada jatkaa meidän yhteistä projektia!

Tulevan kauden tavoitteista ja suuntaviivoista kysyttäessä Vottonen on vielä vaitonainen, mutta kabineteissa tapahtuu selvästi kaikenlaista:

- 25v-juhlakauteen on ilman muuta panostettu vähän aiempaa enemmän, mutta ei meillä ole mitään syytä himmailla tulevallakaan kaudella. Vahvan taustatiimin päälle lähdetään kasaamaan ensi vuonnakin hyvää, pelaavaa joukkuetta. Runko muodostuu edelliskausien avainmiehistä, mutta rosteriin tullaan hakemaan myös nuorempaa verta mm. samantien isoihin rooleihin rekrytoitujen Eeli Lehdon ja Kalle Jyrkisen viitoittamaa tietä noudattaen. Pyritään uusiutumaan, mutta ticomaisen maltillisesti. Ja tavoitteet lyödään luonnollisesti lukkoon sitten joukkueen kanssa yhdessä preseasonin käynnistyttyä.

Eddie Finchissä itsessäänkin jatko herätti positiivisia tunteita:

- Olen luonnollisesti iloinen saadessani jatkaa Atleticossa ja päästessäni taas työskentelemään poikien kanssa kentällä seuraavalla kaudella.

Samaisia tavoitteita kysyttäessä Finch yltyy filosofiksesi:

- Aina uuden kauden alkaessa tarvitaan tavoitteita, mutta toisaalta myös todellista halua saavuttaa nämä, sillä tahto on avainroolissa tavoitteisiin pääsemisessä. Atleticossa jokaisen pelaaja panos on tärkeä ja valmennustiimi auttaa pelaajia sekä valmistautumaan tuleviin koitoksiin että puristamaan peleissä parhaan mahdollisen suorituksen irti kokoonpanosta. Monilla jätkistä on tänä vuonna takanaan upeita pelejä ja loistava kausi, ja haluamme auttaa heitä joko saavuttamaan saman tason tulevalla kaudella – vanhimmille pelaajillemme tämä voi olla yksi viimeisistä kerroista – tai ylittämään tämän ottamalla uusia askelia heidän kasvussaan ja kehityksessään. Toisaalta niille pelaajille, jotka eivät ole täysin tyytyväisiä kaikkiin suorituksiinsa, tai jotka loukkaantumisten, työn, matkustelun tai perhesyiden johdosta ovat joutuneet olemaan paljon poissa, tuleva kausi on loistava mahdollisuus uuteen nousuun. Yhdessä me kohtaamme uuden kauden ja tähtäämme taas keräämään takaisin tänä vuonna menetetyt pisteet ja dominoimaan Kolmosen kentillä.

Tavoitteet ulottuvat myös kentän ulkopuolelle:

- Samanaikaisesti Tico-perhe, suur-Tico, Tico-kansa, saa nauttia mahtavasta yhteisöllisyydestä ja yhdessäolosta. Tahdonkin, että edelleen kehitämmme sitoutumistamme yhteisöömme ja jatkamme hyvien hankkeiden tukemista, kuten esimerkiksi tänä vuonna Atletico Cupissa. Tulevaisuudessa katseemme on niin jalkapallokentillä kuin niiden ulkopuolellakin. Tahdomme entistä vahvemmin antaa panoksemme sekä suomalaiseen jalkapalloon että sitä ympäröivään yhteisöön.