Atletico vahvisti keskikenttäänsä – Saku Kuittinen palaa Malmille

kesäkuu 20, 2018

sakuAtletico ilmoitti JoKi-pelin yhteydessä tehneensä uuden pelaajahankinnan, kun 31-vuotias Saku Kuittinen (s. 1987) siirtyy saman lohkon CLE:stä Atleticoon loppukauden mittaisella sopimuksella. MPS:n kasvatti pukee keltapaidan yllensä ensimmäistä kertaa sitten C-junnuaikojen ja on pelikelpoinen jo ensi viikon FC Kuusysi -ottelussa.

Erilaisissa keskikenttärooleissa viihtyvä Kuittinen edusti junioriaikoinaan muutamaakin MPS:n vuonna 1987-syntyneille pojille suunnattua joukkuetta (MPS / Parma ja MPS / Boca Juniors) ennen siirtymistään C-junioreiden edareihin. Sieltä tie jatkui PK-35:n BSM- ja ASM-joukkueisiin sekä sitä kautta myös pihlajanmäkeläisten miesten Ykkösessä pelanneeseen edustusjoukkueeseen. Saku käväisi tämän jälkeen myös MaKussa ja HerTossa ennen kuin ripusti nappulakengät loukkaantumisten vuoksi hetkeksi naulaan. Kauden 2018 alla oli kuitenkin paluun aika ja mies ehti edustaa kevätkierroksella latinoryhmä, CLE:tä kuudessa ottelussa.

Kuittinen on itse varsin mielissään uudesta haasteesta:

- Parin treenin perusteella vaikuttaa hyvältä paikalta tulla kesken kaudenkin. Kundit ottaneet hyvin vastaan ja heti päässyt kunnolla treenin makuun. Tullut kova halu antaa näyttöjä ja ansaita pelipaikka tasaisessa joukkueessa. Itseltäni odotan hyvän hengen löytämistä koko joukkueen kanssa ja tiukkaa taistelua niin treeneissä kun peleissäkin. Joukkueelta odotan tasaisen tappavaa syyskierrosta ja sijoittumista kovan lohkon kolmanneksi.

Päävalmentaja Eddie Finch uskoo Saken tuovan oman vahvan panoksensa Tico-keskikentälle:

- Viimeisen kahden viikon aikana on näyttänyt siltä kuin Sakke olisi pelannut meillä kaksi vuotta. Hän on sujahtanut osaksi joukkuetta todella saumattomasti. Sakke vaikuttaa pelipaikan suhteen erittäin monikäyttöiseltä ja odotan hänen esiintyvän kentällä monessakin eri roolissa. On tärkeää, että saamme hänet boksin ympäristöön ja sisälle, jota hän pääsee hyödyntämään laukaisuvoimaansa. Uskon, että hänellä on paljon annettavaa myös puolustustyöskentelyyn, eikä vähiten aggressiivisuudellaan, joka kannustaa kanssapelaajia voittamaan pallon takaisin omalle joukkueelle. Uskon, että koko Atletico-perhe toivottaa Saken pian tervetulleeksi yhtenä omistaan. Odotan myös innolla, että pääsen näkemään hänet kehissä.

Atletico toivottaa Saken lämpimästi tervetulleeksi joukkueeseen!