25 tarinaa Atleticosta – Atleticon 3. dynastia: Jari ja Timo Kinnunen, Sakari Kunttu, Antti Raudoskoski ja Eddie Finch (13/25)

kesäkuu 30, 2018

Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.

Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.

Atletico vuosina 2010-2018

Ensimmäisestä Kolmosen kaudesta (2010) alkanut ja edelleen jatkuva 3. dynastia käsittää Atleticon lopullisen nousun amatöörisarjojen huipulle, ensin hapuillen ja Nelosesta vauhtia hakien, sitten kasvun rutinoituneeksi divariportaan menestyjäsuosikiksi. Aikakautta leimaa Timo Kinnusen alati kasvanut rooli pelaajavalmentaja-kapteenina sekä Jari Kinnusen, Sakari Kuntun ja Antti Raudoskosken yksittäiset kaudet ruorinpitäjinä. Kirkkaankeltaiseen tulevaisuuteen Atletico katsoo englantilaisvalmentaja Eddie Finchin ohjauksessa.

Tässä artikkelissa käsitellään aikakautta tarkemmin sekä luodaan pohjaa myös tuleville, yksittäisiä tapahtumia ja ilmiöitä tarkemmin käsitteleville luvuille. Artikkeli on pitkä, mutta ihan syystä. Aikakauteen liittyy nimittäin valtavan paljon hienoja muistoja myös koko Tico-brändin kannalta tärkeitä merkkihetkiä.

Harppaus piirisarjojen huipulle

Vuosi 2010 vei Atleticon nousujohteisen tarinan vielä askeleen pidemmälle. Edellisen kauden nousujuhlista herättiin todellisuuteen, jossa Atletico tulisi pelaamaan piiritason korkeimmalla tasolla 3. divisioonassa. Ero Neloseen oli – kuten debyyttikauden aikana karvaasti havaittiin – kouriintuntuva. Taustaorganisaatiossa sarjatason asettamiin vaatimuksiin reagoitiin kauden alla ripeästi ja jämäkästi.

Ensinnäkin joukkueen pelillistä puolta haluttiin viedä eteenpäin valitsemalla valmentajaksi ”ammattilainen” pelaajiston ulkopuolelta. Siispä joukkueen peräsimeen kiinnitettiin SAPAn iankaikkinen taustaeminenssi ja todellinen stadilainen fudismies Jari Kinnunen, joka oli varmasti osalle pelaajistosta tutumpi Timo Kinnusen isänä.

Jari Kinnunen

Jari Kinnunen

”Jari oli vanhan liiton futisgubbe. Kokemus ja rakkaus futista kohtaan paistoi vahvasti. Tunteella mukana elävä herrasmies, joka ymmärsi myös hyvin futiksen sosiaalisen tarkoituksen ja yhteisöllisyyden tärkeyden.”
Henri Mattsson, Atleticon pelaaja vuosina 1998 ja 2010-

Jarilla oli vankka kokemus valmentamisesta ja selvä näkemys miten Atleticon tulisi pelata. Pesti ei ollut missään nimessä helppo, sillä joukkue oli tottunut klaaraamaan pelit ennemmin raa’alla fysiikalla ja yksilötaidolla kuin pelitapaan liittyvillä taktisilla hienouksilla. Jarin sai iskostettua jalkapallofilosofiaansa joukkueeseen ja onnistui käsittelemään Atletico-yhteisön tinkimätöntä yhteishenkeä hyvällä tavalla.

”Lähdin hommaan osittain siksi, että en ollut 22 vuoden aikana koskaan koutsannut Timoa. Se tuntui kokeilemisen arvoiselta jutulta. Toisekseen, olihan Atleticolla hyvä, pelaava porukka.”
Jari Kinnunen, Atleticon valmentaja vuonna 2010

”Jarilla oli näin jälkikäteen todella haastava tehtävä pitää Kolmosen tasolle täysin kokematon kaveriporukka sarjassa. Sinkin jälkeen monet monimutkaisemmat harjoitteet myös tuntuivat menevän joiltain pelaajilta hieman yli, mikä oli enempi helmiä sioille -tyyppinen ilmiö. Jari toi toimintaan aimo annoksen ammattimaisuutta ja pisti pohtimaan sellaisia asioita, joita ei tajuttu aiemmin edes miettiä.”
Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998– ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–

Toisena vuoden 2010 merkittävänä – ja toisaalta hyvin luonnollisena – kehitysaskeleena voidaan pitää Atleticon jakaantumista kahteen joukkueeseen. Harppaus Nelosesta Kolmoseen oli sen verran iso, että kakkosjoukkueen perustamiselle oli sekä tarve että halu.

Kolmas selkeä vahvistustarve koski tietenkin itse pelaajistoa. Joukkueen lähipiiristä löytyi paljon malmilaistaustaisia pelureita, joita oli kosiskeltu Atletico-paitaan jo pidemmän aikaa. Atleticoa junnuvuosina edustanut Henri ”Hena” Mattsson (-86), MPS/Old Starsissa pelannut maalivahti Niko ”Lepa” Lempinen (-87) sekä -88-syntyneiden ikäluokassa keltapaitaa vuosikausia kantaneet Riku ”Räky” Seppänen ja Antti ”Sintti” Säynätkari liittyivät pelaajavahvuuteen heti alkuvuodesta. Iso osa väsymättömästä värväystyöstä suoritettiin Malmin kosteassa yöskenessä:

”Fudis jäi minulla taka-alalle vuonna 2007 sattuneen vakavan polvivamman, intin ja opiskelujen alkamisen jälkeen, mutta tiesin että Atleticossa pelasi paljon tuttuja -88-ämpsiläisiä. Paluu kentille kiinnosti, ja asiasta käytiin useampia keskusteluja muun muassa Koopan (Mikko Kouri), Ruokiksen (Niko Ruokolainen) ja Japun (Jani Putkonen) kanssa. Tarkkaa muistikuvaa päivämäärästä ei ole, mutta Luck Ladyn alakerran baaritiskillä murruin vihdoin musertavan ryhmäpainostuksen alla ja lupauduin tulemaan Atleticon treeneihin Pihlikseen.”
Antti Säynätkari, Atleticon pelaaja vuodesta 2010- ja valmentaja vuodesta 2018-

Selvin merkki Atleticon mystisen vetovoiman kasvusta oli se, että joukkueeseen saatiin haalittua pelaajia myös MPS-yhteisön ulkopuolelta. FC Jokereissa junnuna ja sittemmin PK-35:ssa pelannut Jaakko ”Jasu” Peltonen (-88), Gnistanin Olli ”Opa” Harmainen (-88), Hyvinkään kasvatti ja SUMUa viimeksi edustanut Roni Tran (-87) sekä HIFK:n kapteeninakin aiemmin toiminut Ilkka ”Ile” Tynkkynen (-83) vahvistivat Atleticon miehistöä entisestään. Viimeisen silauksen antoi Erkki ”Eki” Hyttisen (-87) hankinta maalivahtiosastolle sekä Alfred ”Alf” Sinnemäen (-88) lainaaminen Kakkosen Futurasta elokuun loppuun saakka. Atleticon tiiviin yhteishengen säilyttämiseksi joukkueeseen ei haluttu palkkasotureita tai muita villejä kortteja, vaan kaikki edellä mainitut rekrytoinnit olivat jotain kautta ticolaisille tuttuja.

Kolmosen kova koulu (2010)

Lähtökohdat kauteen olivat loppujen lopuksi sangen hyvät, ja sarjassa säilyminen asetettiin kirkkaaksi tavoitteeksi. Uudet pelaajat sulautuivat Atleticoon mainiosti niin kentällä kuin sen ulkopuolella, ja Jarin opit tuntuivat uppoavan treenikauden aikana tippa kerrallaan Atleticon tekemiseen.

Lupauksia herättävän alkukauden aikana Atletico keräsi pisteitä neljästä ensimmäisestä ottelustaan, kunnes tulosvire katkesi EsPan vieraana Matinkylässä kärsittyyn niukkaan tappioon. Viiden pelin jälkeen sarjassa säilyminen näytti pistesarakkeen ja peliesitysten perusteella realistiselta, tappiosta huolimatta. Jälkikäteen katsottuna EsPa-tappio löi murheelliset ensitahdit koko loppukaudelle, jota leimasivat yhden maalin tiukat tappiot ja turhauttavat tasapelit.

Tuloksellisesti heikosti jatkuneesta kevätkaudesta huolimatta miehistöllä säilyi usko tekemiseen. Joukkue pystyi haastamaan vastustajansa jokaisessa pelissä, ehkä FC HIK -vierasottelua lukuun ottamatta. Kesätauolla joukkuetta vahvistettiin kahdella pelaajalla, kun -86-syntyneet Panu Paajanen ja pitkän linjan mapsilainen Ossi ”Mäksä” Mäkeläinen liittyivät Atleticoon. Kuntopuntarin suuntaa ei silti saatu käännettyä, vaan syyskierros alkoi viidellä perättäisellä yhden maalin tappiolla. Erityisesti valmentaja Jari Kinnunen otti niukat tappiot raskaasti:

”Ei ollut kerta eikä kaksi, kun Jarin kuuli istuskelleen useita tunteja Hietaniemen hautausmaalla miettimässä, miten edellispelin pieni tappio saataisiin käännettyä voitoksi tai edes tasuriksi seuraavalla kerralla.”
Janne Vottonen

Putoamispeikko nosteli toden teolla rumaa päätään kesän kääntyessä syksyyn. Muutamista voitoista huolimatta Atletico oli jämähtänyt viivan alapuolelle, ja kausi kulminoitui kotiotteluun putoamistaistelun päävastustaja PPV:tä vastaan. Kovaotteinen ottelu päättyi vieraiden yhden maalin voittoon – kuinkas muutenkaan – ja sinetöi Atleticon putoamisen takaisin Neloseen.

”Meillä oli materiaaliltaan täysin ylivoimainen joukkue Neloseen, mutta siinä vaiheessa emme vielä olleet tarpeeksi ”organisoitunut” joukkue säilymään Kolmosessa. Ensimmäinen käynti Kolmosessa osoitti meille, että homma pitää ottaa ainakin osittain tosissaan.”
Mikko Kouri, Atleticon pelaaja vuodesta 2008-

Jälkikäteen on helppo sanoa, että sinänsä laadukkaasta pelaajamateriaalista ja Jarin osaavasta valmentamisesta huolimatta Atletico ei yksinkertaisesti ollut vielä täysin kypsä Kolmosen peleihin. Keskinkertaisetkin divarijyräjoukkueet kairasivat keltapaidoilta pisteitä inhorealistisella pelitavalla ja silkalla suoritusrutiinilla.

”Olisin voinut peluuttaa joukkuetta kilpailullisemmin. Ja nyt en puhu pelaajista vaan taktiikasta. Atletico oli joukkue, joka halusi pelata fudista, eikä vain roiskia longaa ja tapella kakkospalloista. Peliä yksinkertaistamalla suoraviivaisempaan suuntaan olisimme voineet pärjätä tuloksellisesti paremmin.”
Jari Kinnunen

Atleticon peliesityksissä oli kuitenkin niin paljon ennakkoluulottomuutta ja valonpilkahduksia, että välitön paluu Kolmoseen kaudeksi 2012 oli ainoa hyväksyttävä tavoite.

Voitosta voittoon Nelosessa (2011)

Putoamisesta huolimatta odotettavissa ei ollut mitään pelaajapajazzon tyhjenemistä, koska Atleticon vahva yhteisöllisyys oli liimannut joukkueen yhteen. Kolmosessa pelannut runko pysyi pitkälti kasassa.

Isoin muutos nähtiin penkin päässä, kun putoamisesta vastuun jalosti kantanut Jari Kinnunen päätti itse astua sivuun:

”Hauskaahan meillä oli; Atletico on täynnä hyviä kundeja. Mutta jos tulosta ei synny, yleensä hommaa pitää jotenkin piristää. Valmentajan vaihtaminen on yksi ilmiselvä tapa tähän.”
Jari Kinnunen

Pelaajiston ja taustaorganisaation keskuudessa Jari nautti – ja nauttii edelleen – suurta kunnioitusta, eikä putoamista missään nimessä sälytetty Jarin syyksi:

”Jari teki sen minkä pystyi. Hän sai kyvykkäästä, mutta kokemattomasta Atletico-nipusta puserrettua pelaavan ja rohkean joukkueen. Ainoastaan tulokset jäivät uupumaan.”
Antti Säynätkari

Paluu Neloseen tarkoitti sitä, että Atleticolla oli lähtökohtaisesti selkeä materiaalietu jokaisessa ottelussa. Joukkueen sisällä koettiin, että vetäjäksi tarvitaan enemmän ”peluuttaja” kuin taktisia neronleimauksia loihtiva valmentajavelho. Lähipiiristä löytyi yllättävä kandidaatti, kun hyökkääjä Santeri Kuntun isoveli Sakari ”Sakke” Kunttu ilmoitti kiinnostuksestaan:

Sakari Kunttu

Sakari Kunttu

”Sakke Kunttu oli Jarin jälkeen pienoinen yllärikortti. Meillä oli laajempikin valmentajahaku päällä, mutta oikeastaan kaikki kandidaatit hylättiin ensimmäisen keskustelun jälkeen joukkueen toimintamalleihin tai budjetteihin sopimattomina. Sakkea en tuntenut ennakkoon, mutta jotenkin jo heti ensimmäisistä keskusteluista saakka jäi sellainen fiilis, että hän ymmärtää, millainen jengi Atletico on ja millaista valmentajaa me juuri nyt kaivataan.”
Janne Vottonen

Sakella ei ollut juuri kokemusta valmentamisesta, mutta rakkaus lajiin ja seuraan oli vahva:

”Veljeni pyysi minua mukaan toimintaan. Atletico Malmi on ollut aina lähellä minun ja isäni sydäntä – ehkä juuri siksi, että veljeni pelasi siellä.”
Sakari Kunttu, Atleticon valmentaja vuosina 2011-2012

Pre-season rullasi tuloksellisesti mainiosti ja Atleticon satulalaukkuun karttui kovia päänahkoja Kolmosen joukkueistakin. Suomen Cupissa tie tosin nousi pystyyn PK-35:n pyörityksessä; vastustajan -92-syntyneet pelurit olivat Talin lentokentällä liian vikkeliä keltapaidoille. Harva tiesi, että muutamat näistä miehistä tulisivat pyörittämään Atleticon peliä myös tulevilla kausilla.

Itse kausi oli Atleticon kannalta riemukas. Joukkue uhkui itseluottamusta ja ratsasti voitosta voittoon dominointispesialisti Jani ”Fudiskiusaaja” Putkosen johdolla. Nelosen kauden järkyttävillä tehoillaan (25+16) Japu sementoi paikkansa Atletico-legendojen joukossa.

”Japu dominoi alemmissa sarjoissa aivan omalla tasollaan. Ei siinä vastustajalla ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä.”
Juha-Matti Leinonen, Atleticon pelaaja vuosina 2007–2015 ja 2018–

Kantona kaskessa oli venäläissävytteinen MaKu/Baltika, joka tahkosi lohkossa Atleticon tavoin tappioitta. Kevään kohtaaminen päättyi tiukkaan 2-2-tasapeliin, mutta syksyllä Atletico selätti MaKun Pihliksen pöllyävällä hiekalla ja karkasi vastustamattomasti kohti lohkovoittoa. Ainoa tahra kiiltävässä kilvessä oli Ponnistukselle kärsitty tyly 4-1-tappio piirin finaalissa. Ponnistuksen inhottava pelitapa ja Timo ”Yskä” Yrjösen pitkät sivurajaheitot kummittelevat valmentaja-Saken mielessä vielä seitsemän vuoden jälkeenkin:

”Itelleni jäi erittäin hyvä fiilis yhteisestä ajasta lukuun ottamatta Ponnareita ja miestä nimeltä Yskä!”
Sakari Kunttu

Kausi päättyi siis odotusten mukaisesti murskaavaan sarjanousuun. Atletico keräsi voitokkaan kauden aikana mittavan henkisen pääoman, jonka päälle oli hyvä rakentaa kolmosdivarikelpoinen joukkue.

”Valmennustaidoillani en pystynyt mitään suurta tarjoamaan, mutta jäi sellainen fiilis hommasta käteen, että kaveriporukka sai jälleen keskinäiset kemiansa toimimaan ja pelaamisesta tuli jälleen hauskaa.”
Sakari Kunttu

”Sakke taitaa olla edelleenkin ainut valmentaja, jolta ei löydy yhtäkään sarjaottelutappiota Tico-peräsimessä. Hän hoiti hommansa juuri niin hyvin kuin pitikin.”
Janne Vottonen

Kaikkien aikojen selviämistaistelu Kolmosessa (2012)

Kauteen 2012 lähdettiin edelleen virallisesti Saken johdolla. Pre-seasonin edetessä Sakke teki päätöksen jättäytyä pois muun muassa aikataulullisten haasteiden vuoksi, pedaten tilaa Timo Kinnuselle, joka oli ensin isänsä ja sitten Saken aisaparina vaivihkaa kasvanut pelaajavalmentajaksi:

”Nelosen kauden aikana kirkastui se, ettei Atletico välttämättä kaivannut erillistä valmentajaa vaan pystyttiin klaaraamaan pelit myös Timon johdolla.”
Janne Vottonen

Timo itse muistelee tuota hieman varkain tapahtunutta roolinmuutosta näin:

”Nyt kun katsoo taaksepäin, tuntuu siltä etten ollut millään tasolla valmis siihen rooliin, jonka sain. Olin 23-vuotias, enkä ollut koskaan valmentanut missään.”
Timo Kinnunen, Atleticon pelaaja vuodesta 2009– ja valmentaja vuodesta 2012–

Timo Kinnunen

Timo Kinnunen

Joukkueen miehistössä oli pientä vaihtuvuutta, kun armoitettu maalinsylkijä Alfred Sinnemäki vaihtoi KäPan mustaan paitaan ja Erkki Hyttinen lähti maalipuiden välistä pokeriammattilaiseksi Thaimaan lämpöön. Jonatan Wasenius ja Janne Hampaala puolestaan kärsivät vakavista polvivammoista, ollen käytännössä koko kauden sivussa. Iloisempina uutisina joukkue vahvistui kahdella fyysisesti ja henkisesti suurella pelaajalla, kun pienoiset syrjähypyt tehneet Mikko Kouri (MPS/Old Stars) ja Henri Mattsson (PuiU) palasivat Atleticon vahvuuteen.

Pre-seasonilla pelattiin tuttuun tapaan Suomen Cupia, Regions’ Cupia (jossa Ticon tie tyssäsi lopulta 4. kierroksella Töölön Vesaa vastaan) ja tukku harjoitusotteluita, mutta niiden lisäksi kalenteriin ujutettiin yhteistyössä PuiUn kanssa organisoitu uusi tapahtuma: Mosa Cup. Koillis-Helsingin aladivarijoukkueet yhteen kokoava yksipäiväinen harjoitusturnaus on sittemmin vakiintunut osaksi jokaista kevättä.

Tuloksellisesti kevätkausi oli todella murheellinen; ensimmäistä voittoa saatiin odottaa kesäkuulle asti, jolloin 7. sarjaottelussa kaatui HDS/Mondial. Kesätauolle lähdettäessä Atleticon pistesarake näytti neljää pistettä – sarjapaikan säilyttämiseen vaadittaisiin todennäköisesti ainakin viisinkertainen pistesaldo. Joukkueessa oli kuitenkin tunne, että kevätkauden tiukat matsit käännetään syksyllä voitoksi. Ajoittaisista materiaaliongelmista huolimatta Atletico oli pystynyt haastamaan valtaosan vastustajistaan tasapäisesti.

”Kaudesta on jäänyt mielikuva, että moni peli oli todella tasainen ja pisteet olivat tiukassa. Muistaakseni meillä oli hieman pelaajamateriaalivaikeuksia erityisesti hyökkäyspäässä, sillä muistan pelanneeni itse monta ottelua alempana hyökkääjänä.”
Jani Hannula, Atleticon pelaaja vuodesta 2006-

Syyskierroksella tahti lähti muuttumaan vasta Akillesta vastaan, josta alkanut neljän ottelun voittoputki huipentui nousijakandidaatti FC HIK:n kaatamiseen Siltamäen nurmella. Akillesta vastaan hattutempun viimeistellyt Jani Putkonen muistaa elävästi tuon käänteen tehneen ottelun:

”Oltiin 1-0 häviöllä, taas jollain ilmaisella maalilla, kunnes saatiin kulmapotku ekan puoliajan lopussa. Juho Launonen puski kauden ekalla ja ehkä ainoalla maalillaan pelin tasoihin. Sen byyrin jälkeen kääntyi Ticon kausi.”
Jani Putkonen
, Atleticon pelaaja vuodesta 2009-

Kultaakin kalliimmat pisteet nostivat Atleticon kohti putoamisviivaa, mutta matkaa oli edelleen. Ilmeisesti hyvä tulosvire siivitti atleettien ajatukset yläpilviin, sillä osalla pelaajistakin oli kaunisteltu kuva karusta totuudesta:

”Mitä, ollaanko me putoamassa!?”
Mikko Kouri

Kausi huipentui viimeisen kierroksen kuolemanottelussa päävastustaja RiRaa vastaan. Vain voitto riittäisi Atleticolle. Ottelusta tuli yksi Atletico-historian ikimuistoisimmista mittelöistä, jossa kyltymättömästä voitonhalustaan tunnettu pelaajavalmentajakapteeni Timo Kinnunen otti koko joukkueen reppuselkäänsä. Ottelua valotetaan erillisessä artikkelissa, joten tässä vaiheessa riittäköön yksi lainaus:

”RiRa-peli on taatusti ottelu, jonka jokainen paikalla ollut muistaa.”
Janne Vottonen

Tavoitteena jatkuvuus (2013)

Atletico säilyi siis toisella yrittämällään Kolmosessa karvanohuella marginaalilla. Vahvan yhteisöllisyyden ja joukkuehengen ansiosta Ticossa on aina ollut sisäistä resilienssiä, sisua, mutta sarjatason säilyttäminen vaatii myös jatkuvuutta. Ensimmäinen – ja luonnollisin – askel jatkuvuuden varmistamiseksi oli Timon jatkosopimuksen julkistaminen.

Valmennuspäällikön tittelillä operoiva Ana Raudoskoski veteli toisaalla omista naruistaan, ja houkutteli keltapaitoihin erittäin kovan nipun PK-35:n -92-syntyneitä pelureita: Akan Okomoh, Patrick Purola, Miro Rissanen, Miro-Aleksi Tissari ja Samu Nurminen. Tämä viisikko muodosti legendaarisen ”junnumobin” ytimen, joka toi joukkueeseen rutkasti yksilötaitoa. Lisäksi tolppien väliin löytyi nyky-Atleticon kivijalka, tuolloin vasta 19-vuotias Elis Rintala.

”Positiivinen kilpailu pelipaikoista oli puuttunut jo useamman kauden. Uusi, nuorempi veri varmasti ravisteli kokeneempiakin pelaajia antamaan aina treeneissä parhaansa.”
Antti Raudoskoski, Atleticon pelaaja vuosina 2005–2007 ja valmentaja vuosina 2007–2008 sekä 2014

”Nuorennusleikkauksen” ohella Atletico vahvisti rivejään kolmella kokeneella -88-ikäluokan karpaasilla: Alfred Sinnemäki palasi Käpylästä, Kakkosta Gnistanissa tahkonnut Mikko Huupponen siirtyi dominoimaan Atleticoon, ja MPS:ää junioreissa edustanut Jukka Haarala veti jälleen keltamustan paidan päälleen.

Pelaajamateriaalin laadunnosto tarkoitti sitä, että selviytymistaistelusta ei ennen kauden alkua puhuttu. Realistisena tavoitteena oli sarjataulukon ylempi keskikasti. Ottelut lähtivätkin rullaamaan lupaavasti, kun Atletico keräsi pisteitä kovaa vauhtia. Kevätkierroksen ainoat tappiot tulivat Allianssille ja piinkovalle FC Viikinkien kakkosjoukkueelle. Kesätauolla juhlittiin Atleticon 20-vuotissynttäreitä näyttävästi ja julkaistiin baby oilia tihkuva poikakalenteri, joista molemmista lisää erillisissä artikkeleissa. Atletico alkoi nostaa julkista profiiliaan myös kentän ulkopuolella.

Syyskausi kulki vahvasti, mutta Atletico väläytteli perinteisesti myös ”hyvä hyville, paha pahoille” -mentaliteettiaan; toisaalta häpeälliset tappiot Lahen Pojille ja Kontu/LA:lle kaihertavat edelleen atleettien yöunia, toisaalta Tico möyläsi taitavan PK-35:n junnuporukan Ala-Malmin sateisella nurmella 8-1 ja kukisti viimeisellä kierroksella lohkovoittaja Viikingit 1-2. Loppusijoitus oli – erityisesti edellisen kauden selviytymistaisteluun peilaten – kunniakas pronssisija.

”Vuosi oli tuttuun Atletico-tyyliin vuoristoratamainen, mutta sentään tällä kertaa nousuja oli huomattavasti laskuja enemmän. Nälkä kasvoi syödessä ja tavoitteet vaihtuivat hyvien otteiden siivittämänä nousuun, joka kuivui sitten Lahen Poikia ja Kontua vastaan koettuihin pettymyksiin. Pitkällisen itsetutkiskelun ja spekulaation jälkeen sijoittuminen lohkokolmoseksi oli monella tavalla parempi tapa päättää kausi kuin nousu.”
Timo Kinnunen

Anan johdolla vakiinnuttamaan paikkaa Kolmosen huipulla (2014)

Vahvan kauden jälkeen Atletico halusi varmistaa, että Kolmosen lohkon kärkisijoilla pyöriminen ei jäisi kertaluontoiseksi sensaatioksi. Jo edelliskauden päätösristeilyllä putosi todellinen pommi, kun Anan valmentajasopimus julkistettiin. Timo halusi keskittyä enemmän pelaamiseen, mutta jatkoi sen ohessa totta kai Anan aisaparina. Tutun valmentajan kiinnittäminen oli helppo päätös niin Atleticon sikariportaalle kuin miehelle itselleen:

”Isossa osassa oli myös se, että joukkueeseen on helppo palata, kun siinä on paljon tuttuja niin pelaajistossa kuin taustoissakin. He tunsivat minut valmentajana ja tiesivät varmasti, mitä saavat.”
Antti Raudoskoski

Joukkuetta vahvistettiin kahdella kovalla nimellä, kun PK-35/VJS:n riveissä edellisellä kaudella Atleticoakin vastaan pelannut Aku Vapaa (-92) ja Gnistanissa viimeksi pelannut, niin ikään PK-taustainen Miro Kauti (-92) siirtyivät ”keltamustaan höyryveturiin”. Vapaan ja Kautin hankinnoissa merkittävä taustatekijä – ilmiselvän junnumobi-kytköksen lisäksi – oli Antti Raudoskoski, joka tunsi pelaajat ennestään. Ulospäin siirtyivät vain jäähdyttelevät Toni Valido, Juho Launonen ja Panu Paajanen.

Valmennusporrasta vahvistettiin vielä kauden alla Tommi ”Mertsi” Eklöfillä, joka pystyi myös tarvittaessa stunttaamaan maalinsuulla. Mertsillä oli kymmenien ja kymmenien MPS:n paidassa torjuttujen otteluiden myötä mittava kokemus, josta ammentaa oppia nuoremmilleen.

Antti Raudoskoski

Antti Raudoskoski

Pre-season rullasi nätisti ja treeneissä nähtiin Anan mukaantulon myötä uusia vivahteita. Tekemisen laatua paransi oleellisesti se, että valmentajia oli kaksi, ja he ajattelivat peliä pitkälti samalla tavalla. Kipeimmät tappiot tulivat Suomen Cupin 2. kierroksella ja Regions’ Cupin 3. kierroksella, joissa molemmissa Atleticon tiputti jatkosta rakas arkkivihollinen Töölön Taisto. Pre-seasonin päätteeksi Atletico kruunattiin piirin talvisarjan eli ”Lepakkoliigan” mestariksi. Joukkue oli valmis kauteen ja tavoitteena oli jälleen lohkon mitalisijat.

Kolmosen lohko arvioitiin ennakkoon edellistä vuotta kovatasoisemmaksi, ja sellaiseksi se myös osoittautui. Kevät sujui tulosten valossa kohtalaisen nihkeästi, vaikkakin EBK:lle suoritettua 8-0-ryöpytystä lukuun ottamatta ottelut olivat hyvin tasaisia. Kesätauolle saavuttaessa Atletico majaili taulukon keskivaiheilla. Kriittisiin peleihin osuneet poissaolot olivat rokottaneet keltapaitojen iskukykyä.

”Taktiikkaa jouduttiin rukkaamaan pakon edessä pariinkin otteeseen ja Atletico kärsi vuoden aikana epätasaisuudesta myös kokoonpanossa. Joukkue ei pystynyt avaamaan yhtäkään ottelua täysin identtisellä kokoonpanolla.”
Janne Vottonen

”Pelaajamateriaali oli Kolmosen tasolle todella hyvä, vaikka kokoonpano vahvasti elikin koko kauden ajan.”
Antti Raudoskoski

Syksyllä sama sävy värjäsi Atleticon otteita. Lopullinen sijoitus oli viides, joka oli ilman muuta pettymys. Joukkoon mahtui suvereeneja voittoja – mm. jo keväällä riekaleiksi raadeltu EBK kaatui vieraissakin 9-0 – mutta myös myötähäpeää aiheuttaneita konttaamisia. Yksikään atleetti ei halua muistella viimeisellä kierroksella LoPalle kärsittyä 0-3-tappiota, joka jäi myös Antti Raudoskosken viimeiseksi otteluksi atleettien valmentajana.

”Kauden mittaan suoranaisesta dominoinnista seiskadivaritasoisiin esityksiin vaihdelleet ottelut jättivät vuodesta hieman sekavan kuvan.”
Janne Vottonen

Päävalmentaja Ana itse ruotii toista pestiään Atleticon peräsimessä jälkikäteen näin:

”Lähdin ehkä hieman aggressiivisesti muuttamaan jotain, joka oli jo valmiiksi toiminut. Toisaalta yksittäisistä peleistä HIK vieraissa Hangossa oli suorastaan maaginen, kun napattiin sieltä jopa yllättäen selkeä 0-3-voitto taktisesti erittäin hyvällä esityksellä. Se oli kauden parasta Atleticoa ja osoitus siitä, että kun kaikki noudattavat sovittuja rooleja peleissä, niin myös tulosta tulee.”
Antti Raudoskoski

Ana oli totta kai pettynyt kauden lopputulokseen, mutta hänen väistymisensä pääsyy löytyi toisaalta. KoiPSin junioripuolella oli tarjolla erinomainen mahdollisuus kunnianhimoiselle jalkapalloihmiselle:

”Päätoiminen työ futiksen parissa oli ollut unelma minulle jo tovin ja kun sellainen mahdollisuus kehittää ja haastaa itseään avautui, niin ei ollut kahta sanaa tartunko haasteeseen. – – – Mutta kuten sanotaan, niin mies lähtee Atleticosta, mutta Atletico ei miehestä!”
Antti Raudoskoski

Timo takaisin ruoriin ja Atletico takaisin kärkikahinoihin (2015)

Odotettu uutinen Anan poisjäännin jälkeen oli Timo Kinnusen paluu tuttuun tehtävään pelaajavalmentajaksi. Varmassa valinnassa oli tietysti riskinsä, jotka Timo itsekin tiedosti:

”Valmentamisessa naama kuluu. On pyrittävä uusiutumaan, mikä Atleticossa on tehtävä pienin askelin.”
Timo Kinnunen

Uutta kulmaa haettiin vahvistamalla valmennusryhmää kahdella apuvalmentajalla. Atletico-paitaa kausilla 2010–2012 kantanut Olli Harmainen, joka oli tuoreemmillekin Atleeteille tuttu kosteista saunailloista ja risteilyjen hyttijatkoilta, toi Timon tueksi vahvan jalkapallonäkemyksensä. Toinen nimi oli yllättävämpi: joukkueen pelillisenä johtajana meritoitunut Mikko Huupponen laajensi reviiriään valmennuspuolelle.

”Syy miksi palasin Atleticoon on yksinkertainen: risteilyt ja saunaillat.”
Olli Harmainen, Atleticon pelaaja vuosina 2010-2012 ja valmentaja vuosina 2015-2016

Ulospäin siirtyneistä pelaajista pelillisesti merkittävin menetys oli Miro Kauti, joka palasi Gnistaniin kokeilemaan siipiään korkeammalle sarjatasolle. Myös pitkäaikaiset Atletico-soturit Antti Nurkka ja Alfred Sinnemäki päättivät keskittyä kentän ulkopuoliseen elämään. Miehistöä vahvistettiinkin jo alkuvuodesta täsmähankinnoin. Järkälemäinen puolustaja Iiro Helinen (-88) siirtyi Atleticoon PPV:stä ja hyökkääjäveljekset Jesse (-89) ja Jonne Ketonen (-91) KoiPS / Cold Starsista. Veljespari tulisi takomaan nimensä syvälle Atleticon aikakirjoihin, mistä nähtiin ennusmerkkejä heti ensimmäisistä peleistä alkaen.

”Jessen käsittämätön lähtönopeus ja Jonnen pallonkuljetustaito olivat ilmeisiä jo ensimmäisissä treeneissä hyytävällä Kartanon tekiksellä. Kyllähän sen itse puolustajana näki välittömästi, että nyt muuten tulee kaudella rumaa jälkeä.”
Antti Säynätkari

Ketosten liittyminen joukkueeseen on jälleen yksi esimerkki siitä, että Atletico on kentän ulkopuolisella toiminnallaan saanut luotua itsestään vetovoimaisen ”brändin”. Veljeksistä nuorempi, Jonne, valottaa taustaa näin:

”Silmään osui vahvasti Atletico Malmi, koska joukkue kuului jo vahvasti Kolmosen ylempään keskikastiin. Viimeinen niitti valinnallemme oli juurikin Atletico Malmin poikakalenteri. Halusimme haasteita, mutta myös nauttia jalkapallon pelaamisesta ja kaikesta siitä mitä sen ympärillä on, jolloin Tico vaikutti sopivalta joukkueelta meille.”
Jonne Ketonen, Atleticon pelaaja vuodesta 2015-

Pre-seasonilla Atletico kairasi ensimmäistä kertaa koskaan Mosa Cupin voiton ja kiinnitti joukkueeseen vielä pari nimeä. Rolf Ermilä (-95) vahvisti maalivahtiosastoa ja Mohammed ”Simo” Dahir (-87), ammatikseen Marokossa pelannut pallotaituri, liittyivät jo ennestään väkevään Atletico-rosteriin. Pre-seasonin kohokohta oli Suomen Cupin 5. kierros, jolla Atletico kohtasi Veikkausliigan pronssimitalisti FC Lahden. Ottelu päättyi niukahkoon 0-2-tappioon, jota seurasi yli 400-päinen yleisö.

”Cup-muistoista ehdottomasti paras on FC Lahden kohtaaminen. Hirveästi saumaa ei ollut, mutta kivahan se oli olla Peetun (Petri Pasanen) takataskussa.”
Jonne Ketonen

Kevätkierros oli kokonaisuutena onnistunut, vaikka sekaan sattui muun muassa yli- ja alilatauksen piikkiin menneet tappiot HIFK:n reservejä ja I-HK/OMV:n rugby-pelaajia vastaan. Kirvelevintä suolaa avohaavaan kaadettiin Regions’ Cupin 5. kierroksella Sundom IF:n vieraana. Karmaiseva tuomarilinja suosi kotijoukkuetta, ja musertunut atleettilauma joutui köröttelemään pääkaupunkiin tappio niskassaan.

Syyskierrokseen lähdettiin kolmannelta sijalta, joka valmentaja Kinnusen sanoin oli ”aaltoliikkeen pohjiin nähden vähintäänkin tyydyttävä suoritus”. Syksyllä tahti oli vahva, ja ainoat työtapaturmatappiot nähtiin NouLaa ja LPS:ää vastaan. Lopullinen sijoitus lohkokakkosena ylivoimaisen voittajan EsPan perässä oli erinomainen saavutus.

Kaikkien aikojen kovin Kolmosen lohko (2016)

Ennätyksellisen kauden jälkeen Atletico lähti myös seuraavaan vahvoin odotuksin. Joukkue oli juurruttanut asemansa paitsi Helsingin ja Uudenmaan piirin kärjessä, myös voimanpesänä paikalliskilpailijoidensa keskuudessa. Pelaajavalmentajakapteenina ”yllättäen” jatkanut Timo nautti Atletico-perheen täyttä luottamusta:

”Timo on pystynyt vahvalla auktoriteetillaan ja esimerkillään johtamaan Ticoa niin kentältä käsin kuin myös valmentajana. Harvinaisen toimiva henkilö pelaajavalmentajana. Huolimatta läheisestä suhteesta joukkueeseen pystyy silti vaatimaan ja saamaan pelaajista enemmän irti. Joukkueen suuresti arvostama henkilö, mistä kertoo jokavuotinen valinta kapteenistoon.”
Henri Mattsson

”Timon pragmaattinen lähestymistapa, yksinkertaisine pelisuunnitelmineen ja tempopelejä sisältävine harjoituksineen, tuotti kausi toisensa jälkeen kovaa tulosta.”
Jani Hannula

”Timolla on suuri vaikutus harkkojen ja pelien tempoon. Kaikki antaa kaikkensa peleissä ja harkoissa, kun Timo on läsnä.”
Jonne Ketonen

”Timon voitontahto tarttuu. Välillä hän on synnynnäisenä kapteenina vetänyt joukkuetta mukanaan silkalla tahdonvoimalla. Onneksi Atleticossa on ollut ja on edelleen muitakin esimerkillään johtavia pelaajia, mutta Timon tuomaa jatkuvuutta olisi ollut mahdoton paikata.”
Antti Säynätkari

Miehistön puolelle kiinnitettiin kaksi kovaa vantaalaispeluria: Niko Eriksson (-87) ja Mika Tenkanen (-91). Vanhentuvan PK-junnumobin uusin jäsen Akseli ”Aksu” Innanen (-92) ja angolalaistaustainen Alfredo ”Alfa” Miguel (-91) ryydittivät laadukasta Atletico-kaaderia entisestään, ja viidentenä tulokkaana syyskierrokselle saapui Aksun pikkuveli Ilmari ”Illi” Innanen (-94). Henkisesti isoin menetys oli jo 10 kautta Atleticoa edustanut Jani Hannula, joka päätti siirtyä jäähdyttelemään Akatemian puolelle.

Pre-seasonilla Ketoset jatkoivat tuhotöitään, kuten myös kesken edellisen kauden Atleticoon liittynyt tamperelaislähtöinen Kustaa Käki (-88) käsittämätöntä dominointiaan harjoitusotteluissa. Suomen Cupissa Gnistanin päänahan nappaamisen jälkeen Palloliiton arvontakone antoi Atleticolle kirouksen ja siunauksen samassa pallossa: 5. kierroksella vastaan aseteltiin jälleen FC Lahti. Oulunkylän urheilupuiston viisisataapäinen yleisö pääsi todistamaan tyylipuhdasta 0-6-ylijuoksua.

Kausi oli Atleticolta jo totuttuun tyyliin vahvaa tekemistä. Valmentajavelho Kinnusen juonikas pelitapa oli syöpynyt syvälle atleettien selkäytimeen, ja se yllätti vastustajat kerta toisensa jälkeen:

”Näytetään paskoilta, mutta voitetaan kuitenkin.”
Timo Kinnunen

Lohko oli kärjen osalta käsittämättömän kovatasoinen. Venäläisrahoitteinen Legirus Inter vilisi espanjalaisammattilaisia, Reippaan raaka fyysisyys oli myrkkyä ja NJS:n suoraviivainen pelityyli jätti vauhdikkuudessaan vastustajat telineisiin. ”Kaikkien aikojen kovin Kolmosen lohko” ei ole pelkkää retostelua, sillä Regions’ Cupin neljän parhaan joukossa pelasivat Atleticon lisäksi Legirus ja NJS. Sarjaotteluissa Legiruksen myllyyn joutunut Atletico taisteli välierässä urheasti korsolaisia vastaan, mutta väsymyksen hiipiessä keltapaitojen leiriin Legirus raivasi tiensä finaaliin.

Sarjassa Atletico sijoittui edellä mainittujen kivikovien joukkueiden perässä vasta neljänneksi, vaikka pisteitä kertyi kokonaisuudessaan neljä enemmän kuin kakkossijaan päättyneellä edellisellä kaudella. Kauden lopuksi Timo Kinnunen ilmoitti halustaan keskittyä enemmän pelaamiseen, sillä pelaajavalmentajakapteenin rooli oli eittämättä kuluttava:

”Pakko sanoa, että kaudet tuntuvat vuosi vuodelta vaan pidemmältä. Valmentajalla ja kapteenilla alkaa aina elokuun loppupuolella olla takki niin sanotusti tyhjänä. Kun omat henkiset voimat alkaa ehtymään, on vaikeampaa saada myös muut syttymään. Pitkään kypsyneen päätöksen taustalla oli toisaalta elämäntilanne, joka ei antanut myöten niin henkisesti raskaalle vastuulle, jota Ticon tasoisen seuran johdattaminen vaatii.”
Timo Kinnunen

Päätökseen vaikutti varmasti myös se, että eräs erittäin potentiaalinen seuraajakandidaatti oli lukittuna Atleticon tähtäimeen. Ensimmäiset alustavat tunnustelut asian tiimoilta oli käyty jo pari vuotta aiemmin Lahden myyttisessä Jackalope-yökerhossa.

Uuteen aikaan – päävalmentajana Eddie Finch (2017)

Timon hieman yllättävän, joskin täysin järkeenkäyvän päätöksen jälkeen sikariporras ei aikaillut seuraajan valinnassa. Newcastlessa kasvanut Edward ”Eddie” Finch oli muuttanut Suomeen opiskelemaan muutamaa vuotta aiemmin ja – englantilainen kun on – aloitti jalkapallovalmentamisen uudessa kotimaassaan saman tien.

”Timo tunsi Eddien valmennettuaan yhdessä PK-35:n junnuja ja heidän ajattelunsa jalkapallosta oli hyvin linjassa. Oli siis helppo nähdä hänet hyvänä jatkeena tähän kolmanteen dynastiaan.”
Janne Vottonen

Eddie oli seurannut joukkuetta kiinnostuksella jo parin kauden ajan ja tunsi ison osan pelaajista etukäteen.

”Olen todella ylpeä Atleticon historiasta ja sen merkityksestä Koillis-Helsingille. Joukkueella on vahva oma identiteetti, ollen kuitenkin samalla sekä avoin että lähestyttävä.”
Edward Finch
, Atleticon valmentaja vuodesta 2017-

Eddie Finch

Eddie Finch

Vahvaa runkoa täydennettiin parilla erinomaisella malmilaispelaajalla: Itä-Helsinkiä kierrellyt Teemu Lipponen (-88) palasi joukkueeseen usean 2-divarikauden jälkeen ja todellinen MPS-legenda Mikko Vesterinen (-86) saapui mukaan pitkään seuran edustusjoukkueesta. Edellä mainittujen lisäksi Nelosessa SAPAn paidassa kovat tehot takonut Yasine Aloui (-97), maalivahti Erkka Niini (-89) sekä Eddien ja Timon entinen valmennettava Ruben Launiala (-00) pukivat keltapaidat päälleen.

Pre-seasonille kirjattiin vain yksi tappio varsinaisella peliajalla: saunailta-/maakuntamatkaottelu MYPAa vastaan. Eddien opit toivat jokapäiväiseen tekemiseen uutta puhtia:

”Eddie toi ulkopuolelta tuoreita tuulahduksia Ticon tekemiseen. Tietää mitä haluaa pelaajilta, tietää miten haluaa että pelataan. Toi mukaan terveen annoksen erinäköistä futiskulttuuria, ja arvostaa pieniä asioita mitkä tekevät futiksesta aitoa. Ymmärtää mikä alasarjafutiksessa tärkeintä: tiivis ja yhteisöllinen joukkue.”
Henri Mattsson

Regions’ Cupissa ei-enää-niin-nuori Atletico suli täysin nuoren JäPSin käsittelyssä ja matka tyssäsi jo 3. kierrokselle. Sarjassakaan ei kulkenut vahvasti, kun kuuden pelatun ottelun jälkeen kentällä ansaittuja pisteitä oli vain kolme. Kesää kohden kurssi kääntyi, mutta otteita vaivasi epätasaisuus:

”Jos katsoo kauden 2017 kevätkierrosta kokonaisuudessaan, ei Atletico ollut lähelläkään parastaan edes yhden kokonaisen nelivitosen verran.”
Eddie Finch

Syyskierroksella saatiin raavittua tiukoistakin peleistä voittoja – herkullisimpina tietenkin lohkon voittaneen FC Hongan akatemialta kynsin hampain taisteltu 4-3. Tilastollisena yksityiskohtana huomion herättää EIF/Akademi, joka vei Atleticolta täydet kuusi pistettä laukomalla maalia kohti 180 minuutin aikana tasan kaksi kertaa – tehden silti kolme maalia. Lopullinen sijoitus sarjassa oli toinen, kun aiemminkin pelaajasekoiluillaan silmien pyörittelyä aiheuttanut Atlantis menetti kabineteissa 12 pistettä.

Eddie päätti joukkueen iloksi jatkaa peräsimessä myös kaudella 2018, ja on mielissään sekä itse työstä että kaikesta mitä Atletico on:

”Atleticolla on selkeää pelillistä jatkuvuutta, jota jokainen valmentaja ennen minua on ajanut sisään. On mahtavaa työskennellä tällaisen ryhmän kanssa. En voi myöskään vähätellä Atleticon merkitystä minulle henkilökohtaisesti: tällä perheellä on ollut valtava positiivinen vaikutus minun kotoutumiselleni uuteen kotimaahani.”
Eddie Finch

Tie eteenpäin (2018–)

atle18

Atleticon ”3. dynastia” on kokemattoman kaveriporukan kasvutarina vakiintuneeksi Kolmosen kärkipään joukkueeksi, joka on luonut ympärilleen kulttimaineen. Kentän ulkopuolella Tico on kerännyt poikakalentereilla ja hyväntekeväisyystempauksillaan huomiota niin kansallisessa mediassa kuin Helsingin piirin ”Vuoden fudiskulttuuriteko” -tunnustuksen muodossa. Pelillisesti Atletico on kasvanut valtavin harppauksin vuosikymmenen alusta, ja MPS:n edustusjoukkueen kirjaimellisen ”nousun ja tuhon” eli kauden 2016 ranskalaista visiittiä Kakkoseen ennen pitkää seuranneen harmillisen alasajon myötä Atleticosta tuli kuluvan kauden kynnyksellä yksin seuran korkeimmalla sarjatasolla pelaava miesjoukkue.

”Näinä vuosina aika isosta vaihtuvuudesta huolimatta Atletico rutinoitui ja pelitapa vakiintui. Meistä tuli toisen nousun ja täpärän säilymisen jälkeen hyvä Kolmosen jengi, jolla on oma pelillinen identiteetti.”
Timo Kinnunen

Iso osansa pelillisessä kasvussa on ollut myös valmennuksen ”ammattimaistumisella”:

”Kun pohjat oli luotu, niin kehitystä jatkettiin, ja 3. dynastian valmentajistossa onkin nähty jo ihan oikeita jalkapallovalmentajia, jotka omistautuvat pelaajille ja pelille. He ovat siirtyneet jo vähän pois kaverivalmentamisesta, vaikka pitävätkin toki hyvät suhteet pelaajistoon.”
Kalle Niemi, Atleticon pelaaja vuodesta 2002– ja valmentaja vuodesta 2010–

Timo taiteili onnistuneesti juuri kaverivalmentamisen ja ”ammattilaisuuden” välimaastossa, joskin tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo:

”Varmaan olennaisin oma muisto on se miten raskasta oli olla joukkueen pelaajavalmentaja. Piti päättää kuka omista kavereista pelaa, ja sitten välillä raivota, kun ne oli paskoja.”
Timo Kinnunen

Atleticon jatkuvuudessa – ja ylipäätään joukkueen kasassa pysymisessä – Janne Vottosella ja V-P Liimataisella on ollut korvaamaton rooli. Näille keltamustan sydämen pumppauksen tahtiin eläville herroille on ansaitusti osoitettu oma artikkeli tuonnempana..

Isoin ja tärkein kysymys on silti edelleen Atletico-legenda Jani ”Kuula” Lehden lausuma:

”Miten me saadaan tämä saaga jatkumaan?”
Jani Lehti, Atleticon pelaaja vuodesta 2007-

Kahdeksan vuoden jakson aikana on paitsi pelattu tuhansia tunteja jalkapalloa, myös opiskeltu, asuttu ulkomailla, perustettu perheitä, käytä päivätöissä, juhlittu, eletty. Kaikki tämä näkyy väistämättä koko Atletico-perheessä, jossa moni on joutunut miettimään elämän tärkeysjärjestystä uusiksi. Esimerkiksi Mikko Huupponen – yksi tämän aikakauden ikonisimmista atleeteista – päätti ripustaa pläägät naulaan, koska yli 20 vuoden tauoton futaaminen oli jo tovin tuntunut enemmän työltä kuin huvilta:

”Fudis – niin paljon se ottaa, ja niin vähän se antaa.”
Mikko Huupponen, Atleticon pelaaja vuosina 2013-2017 ja valmentaja vuosina 2015-2017

Nykyisellä rungolla ei ole välttämättä enää viittäkään vuotta jaloissaan jäljellä. CounterPain-kipugeelin menekin kasvu korreloi suoraan joukkueen keski-iän kasvun kanssa. Joukkueen toinen nuorennusleikkaus onkin käynnistetty muun muassa Eeli Lehdon (-00) ja Kalle Jyrkisen (-98) kaltaisten tulevaisuuden atleettien muodossa. Eddie Finchin jatkaessa keltamustan lentotukialuksen luotsaamista sen pelillinen tie on selkeä ja sikariporraskaksikko Vottonen-Liimataisen käsissä taustaorganisaatio pyörii edelleen kuin rasvattu koneisto.

Eddiellä on tyhjentävä vastaus Kuulan aiempaan kysymykseen:

”Miten saaga saadaan jatkumaan? Se on koko Tico-perheen – nykyiset, entiset ja tulevat perheenjäsenet – tehtävä puhaltaa yhteen hiileen ja varmistaa, että se jatkuu.”
Eddie Finch

Teksti: Antti Säynätkari
Kuvat: Mari Sjöholm ja Atleticon kuva-arkisto