Kolmonen: FC Viikingit/S.C.P – Atletico Malmi 0-1 (0-0)

Maalit

0-1 Jonne Ketonen (Jesse Ketonen) 53′

Tilastot

180518 Viikingit SCP

Avaus

Elis Rintala (MV)
Niko Eriksson
Akseli Hietala
Mikko Kouri
Eeli Lehto 64’ Ville Ruuska
Roni Tran 67’ Jaakko Peltonen
Janne Hampaala 76’ Kalle Jyrkinen
Mikko Vesterinen
Alfredo Miguel 46’ Jonne Ketonen
Timo Kinnunen (C) 85’ Jonatan Wasenius
Jesse Ketonen

Muut vaihtopelaajat

Miro Rissanen

Raportti

Viime perjantaina hankittu avausvoitto Kolmosessa vapautti silminnähden tunnelmaa joukkueessa ja antoi itseluottamusta siihen, että suunta on vaikeasta alusta huolimatta oikea. Voitto nosti Atleticon myös viiteen pisteeseen ja keskikastiin. Sieltä oli hieman turvallisempaa katsella alaspäin lohkon häntäpäähän, josta löytyi CLE:n lisäksi myös illan vastus, FC Viikingit/S.C.P.

Vuosaarelaisseuran alaisuudessa pelaava, paremmin kenties harrasteturnauksista ja futsalin puolelta tunnettu SC Pakka oli siltä osin Atleticolle tuttu joukkue, että ryhmä taisteli tiensä Vitosesta ylöspäin vuonna 2015 pelaamalla samassa lohkossa toiseksi sijoittuneen Atletico Akatemian kanssa. Tuolloin kevätkierroksen kohtaaminen päättyi vuosaarelaisten 0-1-vierasvoittoon syyskierroksen selkäsaunan (5-0) ollessa astetta isompi. Nousu oli jatkunut tämän jälkeen näytöstyyliin myös Nelosessa, mutta sittemmin Kolmonen oli ainakin toistaiseksi osoittautunut astetta haasteellisemmaksi.

Atletico lähti Kartanon tekonurmella Vuosaaressa pelattuun otteluun yhtä vajaa täydellä kokoonpanolla. Suurimman huomion keräsivät ansaitusti Ville Ruuska ja Jonne Ketonen, joista kumpainenkin kävi loukkaantumisista kuntouduttuaan hakemassa pelin verran vauhtia Akatemian riveistä Vitosessa, mutta esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Kolmosen peleissä sitten viime vuoden lokakuun. Edelliskausien avainhahmoihin kuuluneelle Jonne Ketoselle ottelu oli itse asiassa harjoituspelit mukaan lukien ensimmäinen Atletico-paidassa tämän kalenterivuoden puolella.

Kamppailun alkuvaiheet enteilivät haastavaa iltapuhdetta. Tico-miehistöllä oli selkeitä haasteita saada peliään käyntiin ja kotijoukkue, Pakka, otti pallonhallinnan itselleen. Ottelua ei ehditty myöskään pelata viittä minuuttia pidempää, kun vuosaarelaislaituri ajoi puolenvaihdon jälkeen sisään ja laukoi kohti etukulmaa. Veto suuntautui kuitenkin sivuverkkoon eikä laukauksessa hyvin mukana ollut Elis Rintala joutunut vielä venymään.

Atletico taas rakenteli ensimmäisen paikkansa ottelun 9. minuutilla, kun pirteästi pelin aloittanut Mikko Vesterinen eteni tempokuljetuksellaan keskustaan, löysi linjan välistä raon ja vapautti Jesse Ketosen juoksuun. Tämä ajoi vasemmalla puoliskolla päätyyn ja onnistui toimittamaan pallon keskustaan noin vitosen viivalle. Viikkari-pakki purki kuitenkin pelivälineen kauemmaksi ennen Tico-pelaajien rynnistystä.

Kymmentä minuuttia myöhemmin päästiin ihailemaan Timo Kinnusen akrobaattista taituruutta. Niko Erikssonin vasemmalta lähtenyt keskitys löysi rankkarialueen takakulmauksesta Alfredo Miguelin, joka jatkoi pallon päällään keskustaan. Timo Kinnunen yritti puolestaan jonkinlaista puolivolleyn ja saksipotkun sekoitusta muistuttanutta kääntölaukausta, mutta pallo suuntasi parisen metriä yli poikkipuun.

Ensimmäisen jakson puolivälissä Viikingit pääsi kertaalleen 4vs3-ylivoimahyökkäykseen, mutta Akseli Hietalan oikein ajoitettu takajalkakatko pelasti Ticon takaiskulta ja hetkeä myöhemmin puolestaan maalin vasen tolppa pysäytti Pekka Vasaran noin 30 metristä lähettämän painavan laukauksen.

Janne Hampaala oli puolestaan siirtää Atleetit johtoon 27. minuutilla, kun vierailija sai ensimmäisen kulmapotkunsa. Mikko Vesterinen asettui antamaan sitä vasemmalta ja löysi takaa Timo Kinnusen, jonka tiputus puolestaan petasi Leego Hampaalalle loistotontin avausosumaan. Veto suuntautui kuitenkin liiaksi päin fyysistä pelotetta huokunutta maalivahtia Matias Woimaa.

Ensimmäisen jakson lopussa nähtiin vielä hyvät tontit molemmissa päissä. Ensin 39. minuutilla Niko Eriksson antoi luokattoman passin omalla keskikolmanneksellaan. Oscar Simula korjasi lepsun syötön, ajoi boksiin ja laukoi tarkasti kohti etualakulmaa. Elis Rintala malmilaismaalilla oli kuitenkin mies paikallaan ja blokkasi vedon jalkatorjunnallaan.

Hetkeä myöhemmin puolestaan paitsiovihellys pelasti Pakan takaiskuosumalta. Niko Eriksson keskitti jälleen Roni Tranin jatkaessa pelivälinettä päällään taaksepäin. Timo Kinnunen nappasi irtopallon, laukoi kertaalleen päin puolustusmuuria ja vielä riparinkin sisään, mutta lippu oli pystyssä ja maali hylättiin paitsiona.

Puoliajalle lähdettiin siis 0-0-tasalukemissa. Toiselle jaksolle tultaessa Eddie Finch suoritti yhden pelaajavaihdon, kun loukkaantumisten jälkeen paluuta tekevä Jonne Ketonen korvasi Alfredo Miguelin laidalla.

Pakka aloitti jälleen terävämmin ja muutama minuutti tauosta taustalle unohtunut Christoffer Nyberg oli jo vetopaikoilla rankkarialueen vasemmassa laidassa. Laukaus suuntautui kuitenkin matalana ohi takakulman.

Paria minuuttia myöhemmin nähtiin yksi ottelun hienoimmista suorituksista, kun laitapakin tontilla uurastanut Eeli Lehto teki noin 60 metrin kuljetuksen, kiepautti itsensä ohi useammastakin Pakan pelaajasta ja eteni jo boksiin. Ratkaisevalla hetkellä laukaus jäi kuitenkin piippuun ja vuosaarelaiset ehtivät väliin. Jatkotilanne taas tuhrittiin epäselvään kommunikointiin, kun laukauksensa radikaalisti yli ampunut Janne Hampaala ei huomannut vieressään paremmalla tontilla ollutta Roni Trania.

Elis Rintala ehti vielä kertaalleen Pekka Vasaran vaarallisen kaukolaukauksen tielle ennen kuin illan avausosuma ja pelin voittomaaliksikin jäänyt ratkaisumaali näki päivänvalonsa. Kaikki lähti liikkeelle Ticon oikeassa laidassa, jossa Roni Tran sai pidettyä kentällä jo sivurajan ylittämään tuomitun irtopallon. Roni löysi samaan laitaan tueksi tulleen Timo Kinnusen, joka ei aikaillut vaan puhkaisi nostollaan Pakan puolustuslinjan. Jesse Ketonen oli totutusti nopeampi kuin pallo, minkä vuoksi haltuunotto hieman epäonnistui, mutta vastustajan estelyistä huolimatta kulkeutui toiselta laidalta pystyynjuoksua tehneelle velipojalle. Jonne Ketonen oli boksin vasemmassa kulmauksessa ja näki tilaa oikeassa alakulmassa, johon ohjuksen lailla suuntautunut laukaus myös lähti terävästi ja viipymättä siirtäen Atleetit 0-1-johtoon! Melkoisen hyvä sisääntulo vain kahdeksan minuuttia aiemmin kentälle vaihdetulta Ketos-Jonnelta.

Tunnin kohdalla odoteltiin jo lisäosumia, kun Mikko Vesterisen antama kulmapotku kimposi boksin keskustaan Janne Hampaalalle, jonka takakulmaa kohti suuntautunut pusku oli tarkka, mutta Christoffer Nyberg ehti pallon tielle viimeisenä miehenä. Jatkokulmurikaan ei tuonut tulosta, vaikka Akseli Hietala oli korkeimmalla ja pääsi puskemaan melko vapaasti. Ohjaus suuntautui kuitenkin puolisentoista metriä yli poikkipuun.

Kymmentä minuuttia myöhemmin Jonnella oli mahdollisuus ratkaista peli kahteenkin otteeseen. Ensin Jaakko Peltonen haki linjan taakse poikittain lähetetyllä keskityksellään kohti takatolppaa juossutta Jesse Ketosta. Tämä ei ehtinyt keskitykseen, mutta sai pallon haltuun ja löysi takaansa Jonnen. Jonne tuli tilanteeseen sopivassa laukaisukulmassa, mutta “trumpetti” lähetti pallon radikaalisti yli ja ohi maalin.

Hetkeä myöhemmin veljespari pääsi 2vs1-ylivoimahyökkäykseen puolikentästä. Jesse kiihdytti täyteen vauhtiin ja syötti pakin edestä Jonnelle, jolla oli aikaa ja tilaa miettiä ratkaisua. Sijoitusyritys pysähtyi kuitenkin malmilaisten harmiksi Woiman erinomaiseen torjuntaan, vaikka lopullisen ratkaisun katku leijaili jo ilmassa.

Vaihtorumban rullattua täydellä teholla nähtiin vauhdikas ja tapahtumarikas viimeinen kymmenminuuttinen. Viikingit sai jonkinlaisen hurmoksen päälle ja hätyytteli Tico-boksia pariinkin otteeseen keskityksillä sekä vahvoilla tempokuljetuksilla. Atleticon puolustus oli muutamaan otteeseen helisemässä, mutta uhrautuvat blokkaukset ja miesmerkkaukset estivät kuitenkin vaarallisimmat viimeistely-yritykset. Ja olipa matkassa hieman onneakin, kun esimerkiksi Kalle Jyrkisen epäonnistunut purkuyritys kimposi Viikinkien pelaajasta vain maltillisella voimalla kohti omaa maalia niin, että Elis Rintala ehti hämmennykseltään torjumaan.

Lisäajalla Ticolla oli vielä mahdollisuus kaunistella loppulukemia, mutta Kalle Jyrkisen riiston ja boksiinajon jälkeen Jaakko Peltonen päätti laukauksen sijaan keskittää ja hakea takatolpalta Jesse Ketosta. Matias Woima ehti kuitenkin käsineen väliin ja esti lisätakaiskut. Niinpä loppulukemiksi jäi vähämaalinen 0-1-voitto Atletico Malmille.

Kuten tilastoista ja raportista voi päätellä, oli ottelu varsin tasainen. Molemmilla oli hetkensä ja ottelu olisi periaatteessa voinut kääntyä kumman tahansa eduksi. Viikingit tarjosi hyvän vastuksen ja pisti Atleetit ahtaalle, mutta totuuden nimissä malmilaisryhmä selvisi lopulta melko helpolla.

Atletico ei missään vaiheessa esittänyt oikeastaan parastaan; niin pelinrakentelussa kuin ylipäänsä hyökkäyspelaamisessa oli selkeitä haasteita eikä illan esitys herättänyt valmennusryhmässä muutenkaan riemunkiljahduksia. Toisaalta oma pää pysyi puhtaana, isommilta loukkaantumisilta vältyttiin ja molemmat paluun tehneet pelurit selvisivät Kolmosen ensiminuuteistaan ongelmitta. Tähän vielä yhdistettynä sarjatilanteen kannalta kolme tärkeää pistettä, joita Vuosaaresta lähdettiin hakemaankin, joten iltapuhdetta voidaan pitää lopulta aika onnistuneena.

Seuraava ottelu pelataan viikon kuluttua lauantaina, kun Atletico avaa nurmikautensa Pukinmäessä. Vastaan asettuu Uudenmaan Nelosesta noussut FC Korso/United, jonka kanssa otettiin mittaa toisistamme jo viime syksyn kauden päätösristeilyllä. Kick-off Pukinmäen kotinurmella klo 15:00.

Pyttykerhon tähtipelaajapisteet

Mikko Vesterinen: Taisteli ja rakensi peliä. Voiton takuumiehiä sekä pallollisena että pallottomana.
Akseli Hietala: Aksu on sementoinut paikkansa Atleticon puolustuslinjaan. Jälleen kerran liki virheetön esitys.
Jonne Ketonen: Iski voittomaalin ja teki muutenkin näyttävän paluun kentille.