25 tarinaa Atleticosta – Sarjanousut (9/25)

toukokuu 2, 2018

Juttusarjassa käsitellään MPS/Atletico Malmin värikästä historiaa joukkueen 25-vuotisen taipaleen (1993-2018) varrelta. Luvassa on rehellistä kuvausta niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolella nähdyistä tapahtumista läheltä ja kaukaa, tuoreeltaan ja ajan patinoimina muistoina.

Artikkeleita julkaistaan yhteensä 25 kappaletta sekä näillä nettisivuilla että myös myöhemmin painetussa muodossa.

Atleticon ”nousukaudet”

Vaikka vuodesta 2012 lähtien Atletico Malmi on pelannut yhtäjaksoisesti Kolmosessa, erityisesti vuosina 2007–2011 joukkueen historiaa leimasivat vahvasti sarjanousut (ja yksi putoaminen). Atleticon ensimmäinen nousu koitti 2004 Seiskasta Kutoseen. Kutosessa joukkue pelasi aluksi pari heikompaa kautta, kunnes kausi 2007 käynnisti kolmen sarjanousun putken, ja 2010 Tico pelasi jo ensimmäisen kerran Kolmosta. Käyn tässä artikkelissa läpi näihin sarjanousuihin liittyviä tarinoita, jotka ovat säilyneet monen Atleetin muistoissa niin urheilullisesta kuin sosiaalisestakin näkökulmasta.

Nousu Kutoseen (kausi 2004)

Kaudella 2004 Atleticon ryhmä oli vahvistunut ensimmäisiin Seiskan kausiin nähden, ja viimeisten sarjapelien koittaessa joukkue taistelikin noususta Kutoseen. Ratkaisevaksi muodostui lopulta kauden päätösottelu Tapulin hiekalla. Itse pelasin vielä tuolloin MPS:n junioreissa ja seurasin peliä katsomosta. Muistan ajatelleeni, että harvoin 7. divisioonan matsissa on nähty yhtä paljon tunnetta!

”Nousimme 17-18-vuotiaina seiskadivarista kutosdivariin. Pelasimme koko kauden todella hyvin, ja joukkueessa oli juuri sopiva koostumus vanhoja atleticolaisia ja täsmävahvistuksia kuten Joni Borodavkin. Nousu oli katkolla jo toiseksi viimeisessä matsissa, jonka pelasimme kaatosateessa Lauttasaaressa. Klassiseen Atletico-tyyliin hävisimme ottelun. Viimeisessä matsissa voitto riittäisi kuitenkin nousuun. En ole koskaan nähnyt Harry Tuomista niin hermona kuin tuossa matsissa. Kaveri hikoili vantaanjoellisen verran ja yhtään harrymaista vitsiäkään ei kuultu. Joukkueella oli kuitenkin aika vahva usko nousuun. Matsi pelattiin vielä Tapulissa eli legendaarisella kotikentällämme. Voitettiin muistaakseni 3-1. Oli se kyllä uskomaton tunne. Yli kymmenen vuotta siihen meni, mutta vihdoin ei oltu enää häviäjiä.”
Miikka Anttonen, Atleticon pelaaja vuosina 1994-1997, 2000-2002 ja 2004

Ensimmäinen sarjanousu oli kostea vain sääolojen puolesta.

Ensimmäinen sarjanousu oli kostea vain sääolojen puolesta.

Ensimmäinen sarjanousu oli siis joukkueen urheilullisen menestyksen kannalta käänteentekevä: ainaisen häviäjän identiteetistä oli vihdoin päästy eroon. Jälkikäteen on myös helppo huomata, kuinka ensimmäinen nousuottelu ennakoi Atleticon tulevien vuosien puuhamiesten Janne Vottosen ja V-P Liimataisen tapaa toimia alasarjafutiksen parissa normaalia isommalla näkyvyydellä ja intohimolla.

”Ensimmäinen nousu Seiskasta Kutoseen oli siitä merkittävä, että se oli ensimmäinen koskaan kokemani sarjanousu ja tuli vieläpä kotikentällä, Tapulin hiekalla. Muistan, että sitä matsia mainostettiin julisteilla mm. lukiomme seinillä ja otteluun oli rahdattu kuulutuslaitteet ja viritetty pommeja Jukka Airaksisen avustuksella. Pommeja ei koskaan päästy ampumaan, kiitos jatkuvan kaatosateen, joka karsi myös yleisöä, mutta tunnelma oli ilman muuta nousun aikaan katossa. Taisin olla siinäkin pelissä loukkaantuneena ja seurasimme totta kai tarkasti myös muiden otteluiden tilanteita. Nousu taisi varmistua jo toisen puoliajan ollessa kesken, mutta päätettiin olla kertomatta sitä pelaajistolle, jotta draivi ja keskittyminen säilyisivät loppuun saakka.”
-Janne Vottonen, Atleticon pelaaja vuodesta 1998- ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006–

Nousu Vitoseen (kausi 2007)

Kaudella 2007 joukkue sai valmentajakseen Antti ”Ana” Raudoskosken, joka toi rinkiin mukanaan useita -88 ja -87-syntyneitä pelaajia. Näihin vahvistuksiin lukeutui useita nykyisiä Atletico-ikoneita kuten Ville Ruuska, Niko Ruokolainen, Joonas Peltonen ja Santeri Kunttu. Samaan aikaan joukkueeseen liittyivät muun muassa myös sittemmin kovia tehoja tahkonneet Janne Hampaala ja Jani Lehti.

Kutosen lohkossamme käytiin tuolloin tiukka taistelu kärkisijoista kärkikolmikon ollessa Atletico Malmi, FC Puotila ja Boca Seniors/Europort. Ratkaisu noususta jäi viimeiseen otteluun, joka pelattiin Kumpulanlaakson hiekalla Käpylän Sekundaa vastaan. Lähtökohdat peliin olivat selvät: voitolla oli tarjolla lohkovoitto ja suora nousupaikka, tasapelillä kolmas sija ja nousukarsinta, tappiolla jatkokausi Kutosessa. Ottelu päättyi lopulta 4-2 -voittoon ja nousu oli sillä sinetöity.

Tässä joukkue kauden 2007 alussa...

Tässä joukkue kauden 2007 alussa…

...ja tässä jotakuinkin sama kööri uudessa peliasussaan tuoreina lohkovoittajina!

…ja tässä jotakuinkin sama kööri uudessa peliasussaan tuoreina lohkovoittajina!

Joukkuetta valmentanut Antti Raudoskoski suihkunraikkaana nousun varmistaneen pelin jälkeen.

Joukkuetta valmentanut Antti Raudoskoski suihkunraikkaana nousun varmistaneen pelin jälkeen.

”Toinen ikimuistoinen nousu tapahtui Kumpulassa, joka taidettiin sekin pelata vähän heikommassa säässä. Matsista on jäänyt mieleen se, kuinka V-P:n psyyke ei kestänyt seurata matsia selvinpäin, joten hänpä tempaisi hyvät kännit siihen ottelun alle. Lisäksi edeltävän ottelun pelaajat ihmettelivät kovaan ääneen sitä, kuinka tosissaan me vedettiin alkulämpöjä heidän maalinsa takana. Hoidettiin peli kunnialla ja kopissa sitten kallisteltiin maailman isointa skumppapulloa. Ana Raudoskoski taisi mennä itse suihkuun vaatteet päällä, kun kukaan ei tajunnut häntä sinne kiikuttaa. Ja jatkot tapahtui sitten Ravintola Tivolissa, johon porukka tuli käytyään suihkussa ja vedettyään Tivoli-mainoksella varustetut pelipaidat takaisin päälle. Taisi olla vielä arkipäivä, mutta silti porukka juhli nousua kuin isompaakin mestaruutta.”
-Janne Vottonen

Myös tässä toisessa sarjanousussa nousi esiin urheilullisen puolen lisäksi sosiaalinen puoli. Pelaajisto koostui tuolloin pääosin juuri opintonsa aloittaneista tai välivuotta pitäneistä parikymppisistä, joille yhteiset illanvietot sponsoriravintolassa kuuluivat oleellisena osana joukkueen toimintaan. Uskon, että olimme joukkuehengeltämme ainakin näiden virkistystapahtumien määrässä mitattuna erittäin poikkeuksellinen joukkue. Nousujuhlatkin jatkuivat Tivoli-ravintolan sulkemisajan jälkeen pikkutunneille Malmin puolella. Kauden 2007 sarjanoususta mainittakoon vielä, että lohkovoittoa seuranneissa piirinmestaruuspeleissä joukkue voitti lopulta koko Helsingin piirin Kutosen mestaruuden.

”Henkilökohtaisesta panoksestani tuossa Kumpulan nousumatsissa en ”sattuneesta syystä” voi olla kauhean ylpeä, eikä muistijälki siitä illasta olekaan aivan sieltä kirkkaimmasta päästä. Onneksi koheltamisellani ei kuitenkaan ollut ainakaan negatiivista vaikutusta tapahtumiin kalkkien sisällä… Hauskaa oli silti, sen muistan joka tapauksessa! Kertakaikkisen mahtavan kauden kruunasi komeasti vielä Kutosen piirinmestaruus, joka omissa kirjoissani on ehdottomasti joukkueen tärkempiä saavutuksia vuosien varrelta siksi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Atletico on konkreettisesti voittanut jotain, mutta myös siksi, että olin tuolloin vielä itse täysipainoisesti mukana pelaavassa kokoonpanossa finaaliottelua myöten.”
Ville-Pekka Liimatainen, Atleticon pelaaja vuodesta 2000- ja joukkueenjohtaja vuodesta 2006-

Nousu Neloseen (kausi 2008)

Noususta kirjoitti myös paikallislehti Vartti...

Noususta kirjoitti myös paikallislehti Vartti…

Kaudella 2008 joukkueen valmentajana jatkoi edelleen Antti Raudoskoski. Pelaajarunkokin pysyi käytännössä muuttumattomana ja menestystä niitettiin näillä eväillä myös Vitosessa. Joukkue kävi tiukkaa taistelua lohkovoitosta edelliskaudella tutuksi tulleen kilpakumppanin, FC Puotilan kanssa. Puotilalaiset keräsivät sarjassa lopulta yhden pisteen atleetteja enemmän ja nousu Neloseen jäi nousukarsinnan varaan.

Nousukarsinta pelattiin kolmen joukkueen sarjana, jonka voittajan tiedettiin varmuudella nousevan Neloseen. Ensimmäisen ottelun SAYKUSia vastaan päätyttyä tasapeliin oli MPS/Old Starsia vastaan Lassilan hiekalla otettava voitto nousun varmistamiseen. Ottelu päättyi Atleticon 4-0-voittoon ja nousun lisäksi melkein yhtä makealta maistui ”Malmin herruus”. Iloksemme kuitenkin myös Old Stars selviytyi Neloseen, sillä lopulta karsintasarjan kakkossijakin riitti nousuun.

”Toinen nousu peräjälkeen oli oiva osoitus siitä, kuinka Anan pari vuotta aiemmin esittämä tavoite voittamisen kulttuurin luomisesta joukkueen ympärille oli toteutunut; sattumaa se ei ollut. Menestykseen tottui yllättävänkin nopeasti eikä muutosta entiseen pohjamudissa kyntämiseen ollut lainkaan vaikea ottaa vastaan. Puhun nyt eritoten omasta puolestani, mutta noina vuosina kaiketi tapahtui se isoin käänne ajatuksen tasollakin: aiemmin usein koettujen tappio-otteluiden alkaessa harventua poikkeustapauksiksi ne eivät enää tuntuneetkaan aivan yhdentekeviltä vaan olivat juuri sillä hetkellä ne tulilangan viimeiset sentit ennen totaalista maailmanloppua. Samaan tapaan niistä toki pääsi yli kuin ennenkin, mutta sellainen uudenlainen viha häviämistä kohtaan – täysin ennenkuulumaton ajatus vielä jotakin vuosia aiemmin – oli puhjennut liekkiin.”
Ville-Pekka Liimatainen

Sarjanousu Neloseen ei jälkikäteen ajatellen sisältänyt suurtakaan dramatiikkaa ja tuntui tapahtuvan edellisen kauden jälkeen ”samoilla vauhdeilla”. Ainakin joukkueen sisällä oli tässä vaiheessa vahva ajatus vakiintuneesta hyökkäysvoittoisesta, iloisesta ”tico-ticosta”. Samaten kentän ulkopuolella erilaiset tapahtumat olivat vakiintuneet ja nousujuhlat suoritettiin rutinoituneesti Ravintola Tivolissa ja kauden päätösristeilyllä. Edellä mainitulla risteilyllä muistan myös jonkun pelaajistamme puhuneen jo noususta Kolmoseen. Ajattelin, että Kolmoseen nousemiseen emme vielä tuossa vaiheessa olleet riittävän kypsiä, mutta vähänpä tiesin…

Nousut Kolmoseen (kaudet 2009 ja 2011)

... samoin kuin seuraavanakin vuonna.

… samoin kuin seuraavanakin vuonna.

Myös kausi 2009 päättyi – ehkä hieman yllättäenkin – nousujuhliin. Antti Raudoskoski siirtyi pois päävalmentajan tehtävästä ja hänet korvasi aiemmin joukkueen maalivahtina toiminut Sami ”Sinkki” Kahi. Joukkueen miehistö vahvistui erityisesti Timo Kinnusen ja Antti Nurkan liittymisen myötä, mutta muuten pelaajiston runko pysyi melko lailla muuttumattomana.

Nelosen lohkossa oli tuolloin yksi omaa luokkaansa: Zenith voitti lohkon 51 pisteellä. Atleticon keräämät 44 pistettä riitti kuitenkin lohkon kakkossijaan ja Nelosen pronssiotteluun. Lohkovoittajien lisäksi myös pronssiottelun voittajalle oli luvassa paikka Kolmosesta, häviäjän nousemisesta ei ollut vielä pelin alkaessa tietoa. Pronssiottelu HDS/Mondialia vastaan venyi jatkoajalle ja voittaja ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa (YouTube). Ensimmäisenä atleettina ampunut Jani Putkonen epäonnistui nostamalla pallon yläristikkoon. Japun jälkeen kuitenkin peräkkäin Antti Nurkka, allekirjoittanut, Marko Ruokolainen ja Mikko Kouri upottivat kukin pallon varmasti sisään – kaikki vasempaan kulmaan. Ottelun jälkeen saimme tietää, että pelistä myös ottelun häviäjä sai paikan Kolmosessa, mutta se ei voitonjuhlia ja -riemua vähentänyt!

Nousu tuli joukkueelle kenties hieman liian aikaisin, sillä ensimmäinen visiitti Kolmoseen vuonna 2010 jäi yhden kauden mittaiseksi. Joukkueessa tapahtui noihin aikoihin kuitenkin selvästi pelillistä kehittymistä ja ”ammattimaistumista”.

”Kun noustiin Kolmoseen ensimmäisen kerran, joukkue ei ollut mitenkään erikoinen sinänsä eikä kenelläkään varmaan ennen kauden alkua ollut ajatuksena, että seuraavalla kaudella pelattaisiin Kolmosta. Ei treenattu kunnolla, paitsi ne muutamat kerrat, kun Ana [Raudoskoski] oli mukana, eikä toiminta ollut todellakaan kovin ammattimaista. Kentällä oltiin kuitenkin tarpeeksi hyviä nousemaan. Tavallaan tuntuu, että sen kauden jälkeen meininki muuttui tosi paljon ja alettiin olemaan oikeasti futisjengi eikä vaan illanviettojengi.”
-Timo Kinnunen, Atleticon pelaaja vuodesta 2009– ja valmentaja vuodesta 2012–

Itse muistan, kuinka olin arvioinut tuolloin sekä joukkueen että omaksi tasokseni Nelosen. Kolmoseen nousu ja lopulta siellä menestyminen tuntui huikealta saavutukselta sekä henkilökohtaisesti että joukkueen näkökulmasta. Myös joukkueen ”sikariportaalle” nousu Kolmoseen oli mieluisa.

”Nousu Nelosesta Kolmoseen oli monesta syystä erityinen. Olin pikkujunnuna ihaillut MPS:n edustusjoukkuetta ja pitänyt kolmosdivaritasoa jotenkin todella kovana – toisin kuin junnut ilmeisesti nykyään. Lisäksi oli jotenkin erityisen hienoa, että oma pieni projektimme oli kasvanut niihin mittoihin, että pelattiin tuon joukkueen kanssa samalla sarjatasolla ja vieläpä amatöörisarjojen huipulla.”
-Janne Vottonen

Putoamiskauden 2010 jälkeen kaudella 2011 joukkue oli Nelosessa aivan omaa luokkaansa. Lohkovoitto varmistettiin hyvissä ajoin ennen viimeistä peliä ja kauden saldona oli 20 voittoa ja 2 tasapeliä maalierolla 93-24.

”Vuoden 2011 nousukausi on vuotta 2009 selkeämpänä muistissa, koska käytännössä valmensin joukkuetta. Silloin oltiin paljon valmiimpi joukkue, joka osasi pelata yhdessä. Ei hävitty koko kaudella ja hoidettiin – [tuomari] Juseliuksen ”jeesillä” – MaKu vieraissa Pihliksessä. Japu [Putkonen] ja Leego [Hampaala] olivat kovia.”
-Timo Kinnunen

Jani Putkonen oli myös tilastojen valossa ”aivan liian kova Neloseen”: mies kirjautti 22 ottelussa tehoikseen 25 maalia ja 16 maalisyöttöä. Japun rinnalla myös esimerkiksi Timo Kinnunen, Santeri Kunttu, Jani Lehti ja Alfred Sinnemäki keräsivät Nelosessa noin 15 tehopistettä mieheen. Lisäksi puolustuksessa luutivat varmoin ottein muun muassa Ville Ruuska, Niko Ruokolainen ja Antti Säynätkari. Kaiken kaikkiaan rinki oli tuossa vaiheessa kasvanut varsin laajaksi ja laadukkaaksi, ja joukkueen identiteetti jo muotoutunut tai vähintäänkin muotoutumassa uudelleen.

”Varmaan juuri nouseminen Kolmoseen ja lopulta siellä säilyminen muokkasi Atleticosta ”ammattimaisemman” jengin. Tasoero Nelosen ja Kolmosen välillä oli sen verran iso, että pelkkä höntsäily ei enää riittänyt vaan joutui myös treenaamaan. Alettiin ajatella, että tehdään jotain muutakin kuin vain juodaan kaljaa. Kolmosen paikka oli varmasti myös iso tekijä siinä, että Ticosta tuli vetovoimainen vaihtoehto uusille pelaajilla, koska silloin sai pelata nurtsilla ja treenata kunnolla, mutta ei kuitenkaan tarvinnut vääntää hampaat irvessä.”
-Antti Nurkka, Atleticon pelaaja vuosina 2009–2014

Voikin ajatella, että kausien 2009–2011 välinen aika oli tietynlaista kasvamista nykymuotoiseen Atleticoon, joka on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Uudenmaan Kolmosen kärkijoukkueista. Vuonna 2012 sarjapaikka säilyi vielä niukasti joukkueen jäädessä lohkossaan kymmenenneksi, mutta vuodesta 2013 joukkue on sijoittunut joka vuosi viiden parhaan joukkoon. Lohkokakkoseksi joukkue on sijoittunut kahtena vuonna, joten nousu Kakkoseenkaan ei ole ollut kovin kaukana…

Teksti: Jani Hannula
Kuvat: Armi Vottonen & Atleticon kuva-arkisto