Atleticon yhteistyö Holvin kanssa jatkuu myös kaudella 2018

Holvi, sponsorointi, Atletico Malmi, Suomifutis, Jalkapallosponsorointi, MPSAtletico on solminut odotetun jatkosopimuksen finanssialan kärkitoimijoihin lukeutuvan Holvi Payment Services Oy:n kanssa! Taloudenhallintaa helpottava ja digitaalisia maksupalveluita tarjoava Holvi tulee siis näkymään edellissesongin tapaan Atleticon peli- ja treenivarusteissa sekä erilaisissa ottelutapahtumissa. Sopimus on yksivuotinen ja jatkuu näin edeltävän päätyttyä.

Holvin Markkinointi- ja viestintäjohtaja Elina Räsänen perustelee yhteistyötä yhteisillä arvoilla sekä intohimolla, jonka molemmat osapuolet jakavat:

– Olemme ylpeitä voidessamme jatkaa yhteistyötä Atleticon kanssa. Me Holvilla luotamme sujuvuuteen, yksinkertaisuuteen ja intohimoon omaa tekemistä kohtaan. Arvoja, jotka korostuvat hyvin myös yhteistyössämme Atleticon kanssa. Meille on ilo tukea joukkuetta, jolla on intohimoa omaa tekemistä kohtaan ja positiivinen tekemisen meininki. Me holvilaiset olemme tekijöitä itsekin – tiedämme kokemuksesta, että menestys syntyy yhdessä toimimalla ja koko joukkueen vahvuuksia hyödyntäen.

Atleticon yhteistyökumppanuuksista vastaava Janne Vottonen komppaa Räsästä:

– Meissä ja Holvissa on paljon yhteistä: molemmat halutaan erottautua massasta, tehdä asiat hiukan laadukkaammin ja astetta suuremmalla intohimolla. Kuten viime vuonna sopimusta julkistettaessa hehkutin, arvostan Holvia yrityksenä erittäin korkealle. He tekevät arvokasta duunia pienyrittäjien eteen ja isoista visioista huolimatta helpottavat myös niitä ihan arkipäiväisiäkin talouspuolen haasteita. Mahtavaa, että yhteistyö jatkuu!

Holvi yhdistää kaikki yrittäjän liiketoimintatyökalut ja sähköisen taloudenhallinnan yhteen käyttäjäystävälliseen yritystiliin. Tämä tekee puuduttavasta taloudenhallinnasta helppoa, jotta asiakas voi keskittyä siihen, mikä on oikeasti olennaista. Holvi on maksulaitos, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yritys toimii Euroopan talousalueella EU:n maksupalveludirektiivin mukaisesti. Kyseessä on täysin digitaalinen palvelu, sillä sekä tilin avaaminen että asiakkaan tunnistaminen tehdään sähköisesti. Holvilla luotetaan sujuvuuteen, yksinkertaisuuteen ja intohimoon omaa tekemistä kohtaan. Holvilaiset kun ovat yrittäjiä itsekin. Lisätietoa löydät täältä.