Poikakalenterikauppa käy kuumana – Hanki nyt omasi!

Atletico Malmi julkaisi lokakuun puolivälissä runsaasti lehdistössäkin huomioidun poikakalenterin, jonka tiimoilta se kerää rahaa vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseen. Ikonisista kuvista, hahmoista ja tilanteista koostuvan, vuoden 2017 kalenterin julkaisu herätti huomiota niin valtamediassa (mm. Metrossa, Seiskassa, MTV:llä ja Iltalehdessä) kuin myös paikallislehdessä ja Internetin eri futisareenoilla.

Parhaimmillaan tätäkin saittia avattiin noin 1000 kertaa päivässä, minkä vuoksi lokakuun sivunlatausmäärät pyörivät kokonaisuudessaan noin 10 000 kieppeillä.

maaliskuu-tapanilan-valloitusMyös kalenterien kysyntä on ollut odotetun suurta ja tilauksia on vastaanotettu sekä lähialueilta että kauempaankin ympäri Suomen. Kalenteritiimiin kuulunut Janne Vottonen on syystäkin tyytyväinen:

– Me ollaan omasta mielestämme äärimmäisen tärkeällä asialla ja mukavaa, että kalenteri on otettu hyvin vastaan myös joukkueen ulkopuolella. Kalentereita taisi mennä heti ensimmäisellä viikolla kolminumeroinen määrä ja kysyntä on pysynyt kovana siitä saakka. Toivotaan, että saataisiin myytyä kaikki pois vielä ennen vuodenvaihdetta ja siten kerättyä mahdollisimman iso potti junnufutiksen hyväksi.

Kalentereita on siis jonkin verran vielä jäljellä, joten nyt, jos koskaan olisi oikea aika reagoida ja hankkia omasi. Kalenterin voit hankkia joko oheisen linkin takaa, kysymällä asiaa pelaajatutuiltasi tai noutamalla haluamasi määrän myös ilman ennakkovarausta kolmesta fyysisestä pisteestä:

  1. Antikvariaatti Lasihelmipelistä (Siltasaarenkatu 12, Hakaniemi),
  2. Ravintola Suskista (Ylä-Malmin aukio 3, Malmi) tai
  3. Puksun Pubista (Pukinmäenaukio 4, Pukinmäki)

Lisätietoa kalenterista löydät täältä!