Atletico palaa treenikentille keskiviikkona – Avoimia harjoituksia pidetään viidesti ennen vuodenvaihdetta

Kausi 2016 alkaa olla pikkuhiljaa karistettu mielistä saunaillan ja risteilyn seurauksena, joten sitä myöten on aika kääntää katseet jo tulevaan vuoteen. Aiemmin uutisoitiin Eddie Finchin aloittavan Atleticon uutena päävalmentajana ja ensiaskeleet tälle yhteistyölle otetaan tulevana keskiviikkona, 16.11., kun Atletico palaa reilun kuukauden tauon jälkeen treenikentille. Joukkue pelailee Pirkkolan tekonurmella loppuvuoden ajan aina keskiviikkoisin klo 20-21.

Viidesti ennen vuodenvaihdetta pidettävät “höntsät” (ks. ajankohdat Tapahtumat-osiosta) ovat ns. avoimia harjoituksia, johon saavat osallistua niin vanhat kuin potentiaaliset uudetkin pelaajat. Viime kauden rinki pysynee jälleen erittäin hyvin kasassa, mutta mahdollisten ulkomaankomennusten ja lopettamisten / Vitosen Akatemiaan siirtymisten takia Atletico etsii silti aktiivisesti muutamaa uutta vahvistusta rinkiinsä tammikuussa alkavaa varsinaista pre-seasonia silmällä pitäen.

Mikäli siis harkitset joukkueenvaihtoa ja mielit osaksi Koillisen Helsingin kiinnostavinta joukkuetta, saavu Pirkkolan tekonurmelle (Pirkkolantie 23, 00630 Helsinki) keskiviikkoisin klo 20-21 (kokoontuminen kopeilla klo 19:30). Osallistua saa ihan kokeilumielelläkin ilman kummempia sitoumuksia.

Huom.! Ilmoitathan saapumisestasi ennakkoon puhelimitse / maililla valmentajalle tai joukkueenjohdolle. Yhteystiedot löydät Info-osiosta.