Kauden 2015 lohkojaot selvillä

Helsingin ja Uudenmaan piirit pitivät tänä vuonna lohkojensuunnittelupalaverinsa poikkeuksellisen aikaisin, joten siitä syystä myös Kolmosen jaot kaudelle 2015 ovat selvillä, vaikka syksy ei ole ennättänyt edes lokakuuta pidemmälle.

Atletico pelaa tulevalla kaudella lohkossa nro 2, eli ensimmäistä kertaa historiassaan niin sanotussa “Helsinki-lohkossa”:

Allianssi Vantaa
Atletico Malmi
EsPa
FC Vantaa
HerTo
HIFK/2
I-HK/OMV
LPS
PPJ
SAPA
SibboV
TuPS

Lohkoarpaa voi pitää vähintäänkin suosiollisena, sillä matkapelejä tulee huomattavasti aiempaa kautta vähemmän pisimpien reissupelien sijaitessa Sipoossa ja Tuusulassa. Joukosta ei löydy myöskään yhtään Kakkosesta pudonnutta ryhmää. Ainoana miinuspuolena voidaan nähdä se, että derbyt PuiUa tai sarjanousija Malmin Ponnistajia vastaan jäävät tänäkin vuonna kokematta.

Kun katsoo joukkueiden suorituksia viime kaudella, parhaiten menestyivät sarjanousija HIFK/2 (sijoittui 3. divisioonan lohkossaan toiseksi) ja Kakkosesta pudonnut EsPa (3D/3). Atleticoa ylempänä sarjataulukossa löytyi myös huonon kevätkierroksen jälkeen nousukiitoon päässyt LPS (3D/4), mutta muuten lohko koostuu lähinnä paikkansa keskikastissa vakiinnuttaneita tai putoamista vastaan viime kausina taistelleista joukkueista. Vielä kun mukaan otetaan kaksi sarjanousijaa, I-HK/OMV:n Uudeltamaalta (4D/2) ja PPJ:n Helsingin piiristä (4D/1), voi asetelmia pitää Atleticon kannalta erittäinkin herkullisina.

– Pakko myöntää, että lohkoarpa oli meidän kannalta erittäin suosiollinen. Viime kaudelta tuttu EsPa on varmasti ensi vuonnakin kova ja HIFK/2 onnistui kauden aikana yllättämään täysin, vaikka talven treenipelin perusteella en odottanut joukkueelta kamalasti. Lisäksi joukkueista Allianssi, HerTo, LPS, SAPA ja SibboV ovat entuudestaan hyvinkin tuttuja ja on mukava nähdä myös jo Seiskassa tutuksi tulleen PPJ:n tekevän uutta nousua ehkä hieman yllättäenkin. Eikä haittaa yhtään, että porukassa on myös FC Vantaan, I-HK:n ja TuPSin tapaisia täysin uusia tuttavuuksia. Lohkon kärkikahinat pitäisi olla siis kaiken järjen mukaan lähempänä kuin yhdelläkään aiemmalla kaudella, innostuu joukkueenjohtaja Janne Vottonen.

Muut lohkot löydät tämän linkin takaa.