Kolmonen: FC Kontu – Atletico Malmi 0-1 (0-0)

Maalit

0-1 Janne Hampaala 75′

Tilastot

Avaus

Rolf Ermilä (MV)
Niko Ruokolainen 46′ Pauli Saastamoinen
Akan Okomoh
Timo Kinnunen (C)
Ville Ruuska
Samu Nurminen
Janne Hampaala 80′ Jaakko Peltonen
Mikko Huupponen
Jani Hannula 16′ Jukka Haarala
Miro Kauti
Miro-Aleksi Tissari

Muut vaihtopelaajat

Raportti

Kahdella lupaavalla voitolla käynnistyneen syyskauden alun jälkeen Atleticon harteille oli vaivihkaa kasaantunut jo melkoinen sumuisten vuorten gorilla, sillä kolmen peräkkäisen tappio-ottelun päälle Malmin ylpeyden edellisestä tehdystä maalistakin oli kulunut jo lähes 300 minuuttia. Perjantai-illan isäntäjoukkue FC Kontu sen sijaan oli löytänyt todella väkevän syysvireen ja seilasi neljän ottelun voittoputkessa.

Kontulan Rinttarille matkanneeseen kokoonpanoon riitti jälleen yllin kyllin laatua, mutta lukumäärän puolesta lappu jäi torsoksi vain kolmen vaihtopelaajan myötä. Ticon iltapuhdetta ei edellä mainittujen ekstrahaasteiden lisäksi varsinaisesti helpottanut sekään, että vielä pelipäivänä yksikään joukkueen maalivahtinelikosta Elis – Lepa – Nupe – Mertsi ei ollut käytettävissä. Kaikeksi onneksi MPS:n toisen Kolmosen joukkueen mukana jo pari kautta treenannut, mutta lähinnä A-junioreiden pelejä pelannut 18-vuotias Rolf “Rofa” Ermilä oli saatavilla pikahälytyksellä tuuraamaan vajetta tolppien välissä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika jäi pirteästä pallottelusta huolimatta pääosin tapahtumaköyhäksi. Atletico joutui tosin suorittamaan ensimmäisen pelajaavaihtonsa jo vartin jälkeen, kun pääpallon 100-0 vienyt Nani Hannula jäi myöhässä tilanteeseen tulleen Kontu-pelaajan änärimiinan uhriksi ja laskeutui kaali edellä kenttään. Tilanteen jäljiltä hieman tokkuraisen Nanin korvasi Jugi “Haalari” Haarala.

Atleticon hallinnassa sujuneen avausjakson ainoat paremmat tilanteet tulivat vasta tauon alla. Kontu-pelaajan laukaus boksiin murtautumisen jälkeen lähti takaa yli, ja toisessa päässä Ben Tissarin ohjauksen paluupallo päätyi Leego Hampaalan jalasta niin ikään rosvosektorin puolelle. Tauolle joukkueet poistuivat täten kiikareilla.

Toisella puoliajalla meno jatkui Atleticon hallitessa palloa, joka kulki taas mukavasti pelaajalta toiselle. Myös tilanteita syntyi huomattavasti ensimmäistä kolmevarttista enemmän. Ben puski Samu Nurmisen keskityksen luukulta yli ja Kontun Aksu Innasen vapari paristakympistä meni etutolpan juurta nuollen leveäksi. Hupi Huupposen hirmuinen vastapallokuti paristakympistä meni ohi maalin ja Kontun toinen vaarallinen vapari samoilta etäisyyksiltä sujahti jälleen vain niukasti sivuverkkoa hipoen ohi.

Vihdoin 75. minuutilla Atleticon ruuti oli kuivunut tarpeeksi ja vastustajan verkko heilui ensimmäistä kertaa sitten SAPA-ottelun toisen puoliajan. Kautin sisäänpäin kiertävä keskitys poltteli maalivahti Christos Zavrosin näpeissä ja Leego oli mies paikallaan sysäten irtopallon perille nuottaan. Osalle Ticon penkistä maali oli tuuletusten perusteella miltei liiankin vapauttava.

Parin puolittaisen paikan perään 2-0:kin oli jo todella lähellä. Kontu-pelaajan katko keskikentällä suuntautui kohti omaa päätyä, ja hämmennysmomentin turvin Samu pääsi irtoamaan pakeilta pari askelta karkuun. Boksiin ajon päätteeksi laukaus kohti taka-alakulmaa suuntautui kuitenkin malmilaissilmin takatolpan väärälle puolen. Hetkeä myöhemmin Samu pääsi toistamiseen laukomaan lähes identtisestä paikasta laatikon oikealta sivustalta, mutta jälleen peliväline viuhui vain pallonmitalla takaa ohi.

Illan huumorielementistä vastasivat Jugi ja Hupi, jonka teknisesti häikäisevä vasemman jalan matala volleykuti vastapalloon oli jo hyvää vauhtia menossa sisään maaliin, mutta pysähtyi kuitenkin vitosen viivalle levyksi vetäneeseen Jugiin, joka kaiken lisäksi oli tilanteessa paitsioasemassa.

Atleticon maalilla skarppina esiintynyt Rofa venyi vielä ottelun loppuhetkillä todella ilmavaan dyykkaukseen, ja kolmen keskiarvolla maaleja putkensa aikana iloitellut Kontu jäi kotonaan tylysti nollille.

Kolme pistettä lähti Kehää pitkin Malmille niukasti, mutta ehdottoman ansaitusti, ainakin peliesityksen perusteella. Illan suoritus oli tasaisen vahvaa tekemistä koko joukkueelta, ja juoksukilometri- ja pallonhallintatilastot olisivat varmasti olleet näkemisen arvoista kamaa. Tulos tiesi samalla sitä, että Atletico säilytti paikkansa lohkon kuudennella sijalla, kasvattaen eron niskaan hönkineeseen Kontuun nyt neljään pisteeseen.

Tähtipelaajapisteet

Mikko Huupponen: Keskikentän kuningas, ensiluokkaista pallotarjoilua joka suuntaan.
Samu Nurminen: Akun ja Japun poissaollessa kunnostautui mitat täyttävänä vastustajien kiusaajana.
Rolf Ermilä: Todella varmaa peliä sekä käsin että jaloin, ja päälle muutama huikea tiikeriloikka.