Töölön Taisto vastaan Regions’ Cupissa

Palloliitto arpoi tänään taas Regions’ Cupin seuraavia ottelupareja. Kolmannella kierroksella vastaan asettuu Kolmosessa pelaava ystävyysseura, Töölön Taisto.

Atletico eteni kakkoskierroksella jatkoon voitettuaan SUMU/SOBin lukemin 2-0 ja kohtaa siis seuraavalla kierroksella aina tunteita herättävän TöTan. Töölöläiset nousivat täksi kaudeksi Kolmoseen ja onnistuivat jo pudottamaan Atleticon Suomen Cupin 2. kierroksella joukkueiden tasattua ensin pisteet varsinaisella peliajalla. Taisto osoittautui kuitenkin rankkareissa paremmaksi ja eteni kolmoskierroksella, jossa puolestaan Kakkoseen noussut FC Viikkarit oli niukasti parempi.

Vuosien varrella joukkueet ovat muutenkin tulleet toisilleen tutuksi, sillä harjoitusotteluita on pelattu käytännössä vuosittain, ja pelasihan Atletico myös Nelosta samaan aikaan Taiston kanssa. Talven tappio oli kuitenkin ensimmäinen joukkueiden keskinäisissä peleissä kärsitty, vaikka ottelut ovat olleet järjestäen erittäin tasaisia. Tästäkin kamppailusta on siis odotettavissa tiukka, varsinkin kun Atleticolla on melkoisesti hampaankolossa tuon hävityn Suomen Cup -ottelun jälkeen, eikä kummankaan kausi ole startannut välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ottelupari tulisi olla pelattuna 25.5. mennessä. Tarkempi ajankohta ja pelipaikka selviävät myöhemmin!