Pre-season saatiin päätökseen – Atleticosta Kolmosen talvisarjan mestari

huhtikuu 16, 2014

Atletico juhli tiistaina Kolmosen talvisarjan epävirallista mestaruutta. Joukkue kaatoi lohkovoiton jälkeen viime tiistaina ensin POHUn välierässä 6-1 ja nollasi viikkoa myöhemmin vielä finaalissa HPS:n lähes yhtä vakuuttavasti lukemin 4-0. Tuloksena oli siis yhteensä kuusi komeaa voittoa yhtä monesta pelistä ja sitä kautta kauden ensimmäinen ”pokaali” keltapaitojen palkintokaappiin. Kolmosen jengien harjoitusottelusarjan, tuttavallisemmin ”Lepakkoliigan”, tuloksia pääset tarkastelemaan tästä.

Tämäniltainen HPS-ottelu päätti myös Atleticon reilut 14 viikkoa kestäneen pre-seasonin, jonka varrelle mahtui yhteensä 17 peliä niin harjoitusotteluiden, Kolmosen talvisarjan, Mosa Cupin kuin Suomen Cupinkin merkeissä. Ottelu oli samalla viimeinen kilpailullinen tapahtuma ennen ensi viikon tiistaina Nummelassa käynnistyvää sarjaa.

Pre-seasonilla riitti pelattavaa

Pre-season sujui kaiken kaikkiaan varsin kohtuullisissa merkeissä joukkueen kahmittua lopulta 12 voittoa ja 5 tappiota, tasapelisarakkeen jäädessä nollille. Huomionarvoista näissä tappioissa oli toki se, että kaksi niistä koettiin vasta rangaistuspotkujen jälkeen varsinaisen peliajan päättyessä siis tasatulokseen. Yleisilme joukkueen pelessä oli lopulta vahvasti positiivinen ja maaliskuun romahdus KOPSE-ottelussa jäi lopulta ainoaksi isommaksi tahraksi muuten myös tuloksellisesti mitattuna varsin eheällä valmistautumiskaudella. Keltaisilla silmälaseilla tai ilman katsottuna Atletico ei kohdannut lopulta yhtään vastustajaa, jota se ei olisi pystynyt haastamaan tai jonka kanssa se ei olisi pelannut tasaväkistä ottelua. Tämä lupaa hyvää myös tulevan kauden Kolmosta ja joukkueen tavoitteita ajatellen.

Miltei kaikki otteluista pelattiin saman sarjatason joukkueita vastaan, mutta joukkoon mahtui myös kaksi joukkuetta alemmilta sarjatasoilta (Malmin Ponnistajat Nelosesta ja LeJa/Juniors Vitosesta) sekä vastaavasti myös kaksi ylemmältä sarjatasolta (FC Viikkarit ja FC Myllypuro Kakkosesta), joista kolme päättyi keltapaitojen voittoon.

Atleticon otteluita pystyi myös hyvällä syyllä kehumaan viihdyttäväksi, sillä totutun ”ticoticon” lisäksi kentällä nähtiin paljon maaleja molempiin päihin. 17 ottelun jälkeen maalieroksi kirjattiin 61-28. Atletico teki siis keskimäärin noin 3,6 maalia ottelua kohden ja päästi vastaavasti 1,6 omiin. Toki joukossa oli tammikuinen Suomen Cup -ryöpytys, jolloin Atletico rikkoi historiansa maaliennätyksen viimeistelemällä 12 häkkiä LeJa/Juniorsin kustannuksella ja vastaavasti helmi-maaliskuun suvantovaihe, jonka aikana meni neljässä pelissä yhteensä 18 maalia omiin.

Jos nämä ottelut jätetään laskuista pois, laskee Atleticon maalikeskiarvo noin kolmeen, mutta vastaavasti myös päästettyjä maaleja on alle yksi ottelua kohden. Keltapaidat pelasivatkin lopulta yhteensä 7 nollapeliä, mikä on varsin hyvä suoritus siihen nähden, että viime kauden päätteeksi joukkueen sisäisessä äänestyksessä vuoden pelaajaksi valittu Elis Rintala oli sairastuvalla miltei puolet pre-seasonin otteluista.

Ohessa vielä tulokset listattuina:

Uudet pelaajat heti isossa roolissa

Joukkue muuttui lopulta todella vähän viime kauteen nähden, mikä oli tottakai tavoitekin. Sijoitus kolmen joukkoon heti putoamistaistoa seuraavalla kaudella ylitti varmasti joidenkin odotukset, mutta osoitti samalla, että Atleticon rinki on jo sellaisenaan kilpailukykyinen. Niinpä joukkuetta vahvistettiin lähinnä maltillisesti valmennusosaamista lisäämällä ja muutamalla uudella pelaajahankinnalla.

Antti ”Ana” Raudoskoski teki paluun päävalmentajaksi, kun taas entisestä Atletico-legendasta, Tommi ”Mertsi” Eklöfistä, tehtiin joukkueen historian ensimmäinen maalivahtivalmentaja. Mertsi vahvistaa alkavalla kaudella myös joukkueen maalivahtiosastoa. Muut uudet hankinnat, Miro Kauti ja Aku Vapaa, olivat Anan toivelistan kaksi kärkinimeä, joten siltä osin johtoporras oli äärimmäisen tyytyväinen saadessaan kiinnittää heidät Atleetti-paitaan. Molemmat tekivät myös tuhoisaa jälkeä vastustajien puolustuksille, kuten pelaajatilastot alla kertovat.

Vastaavasti toiseen suuntaan siirtyivät ainoastaan Toni Valido (MPS/Old Stars, 4.div), joka keskittyy vastaisuudessa valmennukseen, Juho Launonen (Töölön Vesa, 4.div) ja Panu Paajanen, joka päätti ripustaa nappulakengät naulaan ainakin joksikin aikaa. Pitkäaikaispoissaolijoista Patrick Purola, Miro-Aleksi Tissari ja Jonatan Wasenius eivät esiinny ainakaan vielä alkuvaiheessa kautta Atletico-paidassa.

Kovinta jälkeä pre-seasonilla teki juuri Miro Kauti, joka esiintyi loukkaantumisista huolimatta noin piste per peli keskiarvolla siitäkin huolimatta, että Miro pelasi ensisijaisesti keskikentän keskustassa. Edelliskausien pistekuningas, Jani ”Japu” Putkonen, kärsi hänkin pre-seasonilla muutamista loukkaantumisista, mutta oli jälleen taatun tehokas ottelusta toiseen. Suurimmista maalimääristä vastasivat Jani ”Kuula” Lehti ja loppuvaiheissa ilmiliekkeihin päässyt, toinen uusi hankinta, Aku Vapaa. Kummatkin viimeistelivät kahdeksan osumaa.

Ohessa harjoituskauden ”pistepörssi”:

Atletico harjoittelee vielä kahteen otteeseen pääsiäisen ympärillä ja kohtaa tulevana tiistain ensimmäisessä ottelussaan sarjanousija Nummelan Palloseuran klo 18:15 Ratapuiston tekonurmella, Nummelassa.