Kolmosen talvisarjan lohkovaihe saatiin päätökseen

maaliskuu 11, 2013

Eilen pelattujen viimeisten otteluiden jälkeen saivat myös lohkot lopullisen muotonsa. Atletico selvisi kakkoslohkossa toiselle sijalle kolmen voitetun ja yhden hävityn ottelun turvin. Pisteitä kertyi lopulta kolme vähemmän kuin puhtaalla pelillä ottelunsa selvittäneelle FC Myllypurolle. Harjoitusotteluluonteestaan huolimatta kakkossija lämmitti luonnollisesti myös malmilaisia, sillä joukkue suoriutui tämän vuoden talvisarjasta huomattavasti edellisvuotta paremmin. Jumbosijan lisäksi tuolloin pisteitä karttui vain kolme. Hyvä sijoitus varmisti myös sen, että tiedossa on vielä yksi kovatasoinen matsi lisää lähiviikkojen kalenteriin.

Atleetit kohtaavatkin jo heti alkaneen viikon sunnuntaina tasaisessa ykköslohkossa kakkoseksi kirineen HPS:n. Ottelu pelataan klo 19.30 alkaen Pallokenttä 6:lla.

Muut tulokset ja sarjataulukot löydät osoitteesta tämän linkin takaa.