Atletico julkisti eilen tulevan kauden suunnitelmiaan

Lauantai-iltana vietettiin säilymissaunailtaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005. Juhlafiilis oli odotetusti todella korkealla ja tulee jatkumaan myös tulevina viikkoina päätösristeilyn ja pikkujoulujen merkeissä. Juhlinnan ohessa tiedotettiin myös muutamia asioita tulevaa 2013-kautta ajatellen.

Taustaryhmä tulee säilymään odotetusti entisellään. Kauden viimeisessä ottelussa säilymisen maaleillaan ratkaissut Timo Kinnunen jatkaa pelaamisen ohella joukkueen päävalmentajana ja on siis jatkossakin vastuussa joukkueen urheilullisesta puolesta. Timolle kartoitetaan parhaillaan mahdollista aisaparia, jonka nimi tullaan viimeistään pre-seasonin alkaessa. Myöskään joukkueenjohdossa ei tapahdu minkäänlaisia muutoksia.

Ensi kaudella lähdetään hakemaan aiempaa parempaa sarjasijoitusta. Joukkue asettikin saunomisen ohessa viralliseksi tavoitteekseen sijoittua tulevalla kaudella vähintään keskikastiin, eli noin sijoille 4-6. Sitä silmälläpitäen tullaan myös pelaajarinkiä vahvistamaan. Joukkueen pelaajalistoilla on tällä hetkellä noin 20 pelaajaa, joista yksikään ei ole ilmoittanut vaihvavansa joukkuetta. Sen lisäksi Atletico etsii aktiivisesti noin viittä uutta pelaajaa rinkinsä laajentamiseksi ja pyytää kiinnostuneita olemaan yhteyksissä suoraan joukkueenjohtoon (yhteystiedot löytyvät Info-osiosta) tai saapumaan loppuvuoden treeneihin.

Atletico aloittaa pre-seasonin totuttuun tapaansa tammikuun alussa. Tarkemmista treenivuoroista tiedotetaan heti niiden varmistuttua. Atleetit höntsäilevät kuitenkin myös loppuvuonna Pallomyllyssä, 6.11. tiistaina alkaen kerran viikossa klo 21.30-22.30.

Lisäksi eilen paljastettiin tulevan 20-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia (Atletico perustettiin vuonna 1993). Tämä tulee näkymään useampaankin otteeseen ensi vuoden aikana ja huipentuu lopulta kesällä pidettäviin massiivisiin juhliin. Tarkempaa tietoa on luvassa myöhemmin!