Kolmonen: FC HIK – Atletico Malmi 6-0 (5-0)

Maalit

1-0 Bruno Gomes 11′
2-0 Alexander Österlund 18′
3-0 Bruno Gomes 28′
4-0 Marcello Ribeiro 33′
5-0 Marcello Ribeiro 40′
6-0 Cesar Cruz rp. 82′

Avaus (4-4-2)

Niko Lempinen (MV)
Jussi Kaivola 46′ Niko Ruokolainen
Mikko Kouri
Juho Launonen 46′ Joonas Peltonen
Toni Valido
Timo Kinnunen (C)
Jaakko Peltonen 75′
Jani Hannula
Ville Ruuska 80′ Juuso Haltsonen
Antti Nurkka 73′ Santeri Kunttu
Jani Putkonen

Muut vaihtopelaajat

Janne Hampaala

Raportti

Tiistain yllätysvoitto tappoi siis FC HIKiltä kaikenlaiset noususaumat ja piti Atleticon mukana kamppailussa sarjapaikasta. 3-2-lukemat osoittivat ottelun olleen yllättävän tasainen, mutta rehellisyyden nimissä ne lähinnä imartelivat hankolaisia. Heti neljä päivää myöhemmin pelattiin kuitenkin jälleen, tällä kertaa Hangossa ja ehkä sarjatason hienoimmalla stadionilla, Rukki Arenalla. Valitettavasti tuo pyhättö oli osoittautunut myös harvinaisen hankalaksi paikaksi vierailijoille, sillä vain nousunsa varmistanut KäPa oli onnistunut viemään sieltä pisteitä mukanaan.

Kokoonpano päivän otteluun oli melko lailla samanlainen kuin edeltävässäkin kamppailussa. Korttitilinsä täyttänyt Henri Mattsson huilasi, mutta häntä tuurasi jälleen kerran Akatemiasta ylös nostettu Jussi Kaivola. Myös Jasu Peltonen teki paluun avaukseen. Muuten mentiinkin sitten melko samanlaisella koostumuksella kuin aiemmassa ottelussa siitä huolimatta, että edellinen peli ja väliin osuneet kahdet treenit painoivat varmasti itse kunkin jaloissa.

Ottelun alku osoitti heti, että kamppailusta tulisi aivan erilainen. Astetta isompi ja huomattavasti parempikuntoinen kotinurmi näytti sopivan hankolaisille, eikä Atleticolla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kotijoukkueen painostaessa. Pallo nähtiinkin ensimmäistä kertaa malmilaismaalissa jo kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta tuolloin tilanne tuomittiin vielä täysin oikeutetusti paitsioksi. Neljä minuuttia myöhemmin tuuri oli kuitenkin kotijoukkueen puolella, sillä vasemmalta laidalta päätyrajan tuntumasta blokattu keskitysyritys leijaili onnekkaasti takatolpalle, jossa hankolainen peluri otti sen haltuun, harhautti laitapuolustajamme ja viimeisteli varmasti vasempaan alakulmaan.

HIK pyöritti peliä oikeastaan koko ensimmäisen puolituntisen ajan ja Atletico puolestaan pääsi vain muutamiin yksittäisiin paikkoihin. Myös laukaukset tuntuivat kilpistyvän järjestäen uhrautuvasti pelanneita hankolaistoppareita päin. Sinisillä vieraspaidoillaan pelanneet Atleetit olivat helisemässä keltapaitojen näyttävän pallonsiirtelyn vuoksi ja välit keskialueella venyivät oletettua isommiksi.

Ottelun 17. minuutilla HIK siirtyi jo 2-0-johtoon. Kukkupallo tavoitti topparina luutineen Juho Launosen pään, joka kuitenkin epäonnekseen puski sen suoraan vastustajan laiturille. Tämä laukoi näyttävän puoli-volley-laukauksen, joka myös upposi sisään. Kolmas maalikin oli erittäin lähellä, mutta Lepa Lempinen venyi maalillaan muutamaan paraatipelastukseen ja piti Atleetteja edes jollain tapaa pystyssä.

Ratkaiseva ja selkärangan lopullisesti taittanut maali nähtiin puolestaan 27. minuutilla. Keskitys lähti jälleen vasemmalta, leijaili koko puolustuspakan ylitse ja samainen laituri hassutti jälleen Jussia, jonka päätteeksi lähtenyt laukaus vei HIKin jo turvallisentuntuisesti 3-0-johtoon.

Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vielä kaksi muutakin maalia, josta vastasi 3. divisioonan eräs vastenmielisimmistä pelaajista: Ribeiro. Neljännen hän viimeisteli noin boksin rajalta lähteneellä vedolla ja toisen puolestaan keskityksen jälkeen päällään. Niinpä taukolukemat olivat murskaavat 5-0 ja peli sitä myöten taputeltu.

Toiselle jaksolle Atletico teki muutaman pelaajavaihdon puolustukseen ja mm. Jone Peltonen sekä Niko Ruokolainen tulivat sisään. Peliryhmitys vaihtui myös 4-3-3:en, joka enteili hieman hyökkäävämpää taktiikkaa. Myös HIK vaihtoi kokeneempaa kaartia ulos ja tarjosi nuoremmille pelureille mahdollisuuden näyttää. Se kuitenkin tasoitti peliä merkittävästi ja tarjosi myös Atleticolle sauman hakea avausmaalia.

Sellainen oli myös hyvin lähellä heti pari minuuttia tauon jälkeen. Liukas nurmi teki tepposet sekä Japu Putkoselle että HIK:n topparille, mutta ensin mainittu pääsi kuitenkin ripeämmin tolpilleen ja kirmasi pystysyötön perään. Japu lähti myös haastamaan tätä ja yritti ohitusta, mutta topparin ehtiessä hätiin kaatui rangaistuspotkun arvoisesti. Andy Nurkka asteli laukomaan sitä, mutta pamautti pallon kuitenkin kohtalokkaasti tolppaan. Japu oli myös 52. minuutilla päästä läpi vasemmalta, mutta ajautui kuitenkin aavistuksen pieneen kulmaan ja kaiken kukkuraksi myös veto lähti löysänä kohti maalivahtia. Nämä tilanteet lupasivat kuitenkin hyvää, sillä taisteluilme oli aivan erilainen kuin ensimmäisellä puoliajalla. Lisäksi tilanteiden määrä oli jotakuinkin samanlainen molemmissa päissä. Loppua kohden Lepa joutui ehkä aavistuksen enemmän venymään, mutta myös malmilaisilla oli omat saumansa.

Viimeinen pyristely katkesi kuitenkin siihen, kun Jasu Peltonen hankki toisen keltaisen ja lensi lopulta pihalle 75. minuutilla. Hanko onnistui myös tekemään vielä yhden lisämaalin, kun Koopa Kouri kaatoi läpi päässeen hankolaishyökkääjän pilkun arvoisesti. Vetämään omalta maaliltaan juossut veskari pisti myös mallin tyylikkäästi sisään kruunaten nollapeli-iltansa maalilla. Nämä jäivät lopulta myös ottelun päätöslukemiksi.

Tuloksena siis 6-0, joka näyttää ainakin paperilla murheellisemmalta kuin yksikään tämän kauden aiemmista otteluista. Toisaalta HIK osoitti tänään olevansa aivan järkyttävän paljon kovempi joukkue kuin se, joka tiistaina kohdattiin. He hallitsivat kotikenttänsä metkut ja olivat opiskelleet myös malmilaistaktiikan hyvin. Atleeteilla taas ei tuntunut juuri mikään onnistuvan, syötöt karkailivat ja välit venyivät järkyttävän isoiksi. Lisäksi viikon aiempi rasitus näytti aivan selvästi painavan jokaisen sinipaitaisen jaloissa. Valitettavaa kyllä, oikeastaan ainoastaan Lepa venyi omalle tasolleen, muut puolestaan alittivat sen näyttävästi.

Tappio tiesi kuitenkin ainoastaan yhtä asiaa: taistelu jatkuu edelleen. RiRa otti omasta myöhemmin pelatusta ottelustaan täydet pisteet AC Vantaalta ja siirtyi näin jälleen kolmen pisteen johtoon (malmilaisten maaliero kuitenkin merkittävästi parempi). Atleticolla on vielä yksi ottelu pelaamatta (ensi lauantaina Pöxyt kotona) ennen kuin Riipilän pojat saapuvat Tapanilaan vierailulle. Seuraava ottelu tulee olemaan siis ainoastaan välietappi odotellessa tuota kriittistä kamppailua!

Tähtipelaajapisteet

Niko Lempinen: Päästi kuusi maalia taakseen, mutta otti melkein yhtä monta ns. game-saveria kiinni.
Timo Kinnunen: Lähes ainut Atleeteista, joka pysyi hankolaisten pelitempossa edes jollain tapaa mukana.
Mikko Kouri: Ei ollut Koopallakaan paras päivä, mutta parempi silti kuin muulla puolustuksella.