Suomen Cupin 2. kierros: SUMU/77 – Atletico Malmi 0-3 (0-1)

Maalit

0-1 Roni Tran (Jani Putkonen) 3′
0-2 Jani Putkonen 80+1′
0-3 Jani Hannula (Jani Putkonen) 80+3′

Avaus (4-4-2):

Niko Lempinen (MV)
Niko Ruokolainen
Joonas Peltonen
Timo Kinnunen (C)
Ville Ruuska
Jani Putkonen
Jaakko Peltonen
Jani Hannula
Pauli Saastamoinen 51′ Sami Huovinen
Mikko Kouri 56′ Santeri Kunttu
Roni Tran 61′ Riku Seppänen

Muut vaihtopelaajat

Olli Harmainen

Raportti

Atletico oli siis raivannut cupin ensimmäisellä kierroksella tieltään Helsingin Pumpun melko suurinumeroisesti, eikä ottelu jättänyt juuri arvuuteltavaa paremmuudesta. Toisella kierroksella odotti kuitenkin jo astetta kovempi haaste, sillä vastaan asettui naapuripitäjästä tuttu SUMU/77, joka oli ehtinyt niittää Atleticon tapaan jo jonkinlaista paikallismainetta hyvillä esityksillään alasarjoisa. Vakuuttava sarjavoitto Viitosessa sekä koko syksyn jatkunut kiivas treenitahti pitivät myös Atleetti-miehistön varuillaan ja nöyrillä mielin ennen itse kamppailua. Eroa sarjatasoissa oli kuitenkin tasan se yksi kappale – meidän eduksemme – joten lähdimme luonnollisesti kamppailuun jonkinlaisena ennakkosuosikkina.

Jos edellisessä pelissä vaihtomiehet olivat jääneet vähiin, niin ei niitä tänäänkään liikaa ollut. Saimme kuitenkin raavittua kasaan varsin hyvän pelaajalistan, vaikka esimerkiksi try-outilla käyneitä miehiä ei vielä tässä ottelussa nähtykään kokoonpanoissa. Sen sijaan jo viime kesästä saakka jatkunut vatvominen Sami Huovisen siirrosta sai viimein sinettinsä, kun vuosien varrella vastaan tullut rakas kilpailijamme, FC Puotila, lopetti virallisesti toimintansa. Sami aloitti vaihdossa, eikä edelliseen pelin avaukseen tullut oikeastaan muita muutoksia kuin Timon tippuminen topparin tontille Panun poissaolon vuoksi, Nanin siirtyminen keskemmälle ja Palen paluu laidalle, tällä kertaa keskikenttämieheksi.

Ottelu sai heti salamastartin Atleticon maalatessa jo kolmannella minuutilla. Ensimmäisen kulmapotkun jälkitilanteesta pallo päätyi lopulta kulmurin antaneelle Japulle. Hän keskitti sen oikealta sisäänpäin kiertyvänä kohti takatolppaa ja siellä päivystänyttä Ronia, joka taas jatkoi pallon päällään maalin vasempaan nurkkaan. Yhtäkkiä peli olikin 1-0 eduksemme ilman, että SUMU oli hädintuskin koskenut vielä edes palloon.

Hieman puskista tulleen avausmaalin jälkeen peli sitten rauhoittui. Atletico pyrki pitämään pelivälinettä hallussaan ja onnistuikin siinä miltei barcelonamaisilla pallonhallintaprosenteilla. Avausmaalin jälkeen kiire ei ollut tietenkään minnekään, mutta osasyy tähän oli varmasti myös se, että SUMU/77 puolusti melko organisoidusti ja vetäytyi kahta hyökkääjäänsä lukuun ottamatta omalle puoliskollensa, jolloin tilaa hyökkäyspäässä ei ollut liikaa.

Ensimmäisen 10 minuutin aikana Atletico rakenteli siis peliänsä käytännössä alakerrassa, josta se toimitettiin sitten keskikentän keskustan tai laitojen kautta pistopalloina kärjessä viilettäneille Ronille ja Koopalle. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt. SUMU taas yritti ratkaisuja pitkälti pelaamalla palloa suoraviivaisesti puolustuksesta kahdelle liukkaalle hyökkääjälleen, joiden odotettiin sitten itse tekevän yksilöratkaisuja. Toinen vaihtoehto oli käytännössä hakea laukauksia kauempaa, joka tuottikin ensimmäisen vaarallisehkon paikan noin 11 min pelin jälkeen. Keskeltä noin 35 metristä lähtenyt kaukoveto suuntautui kuitenkin metrin verran vasemman tolpan ohitse.

Ottelu oli oikeastaan koko ensimmäisen puoliajan äärimmäisen hyvin malmilaisten hallussa ja pallonhallintaprosentti pysyi varsin suurena aina loppuun saakka. Paikat jäivät kuitenkin melko vähiin, ja ainoastaan Jasu kunnostautui laukomalla useampaankin otteeseen, valitettavasti lähinnä selkeästi yli maalikehikon. SUMU taas yritti epätoivoisesti puhkoa varmasti pelannutta linjaamme ja onnistuikin siinä kertaalleen. Tuo tilanne johti myös maaliin, mutta hylättiin kuitenkin selkeänä paitsiona ottelun 30. minuutilla. Muita merkittäviä tai mainitsemisen arvoisia paikkoja ei ensimmäisellä jaksolla nähty.

Jos ensimmäinen jakso oli ollut Atleticon selkeää hallintaa, niin toisella puoliskolla peli selkeästi tasoittui. Liekö johtunut Atleettien kunnon puutteesta vai herpaantumisesta, mutta SUMU sai lisää otetta pelistä ja onnistui myös luomaan painetta kusipaitojen puolustukseen. Sitä myöten peli myös hieman avautui ja tilanteita nähtiin yhä tiuhempaan tahtiin. 60. minuutilla Atletico sai ensimmäisen vaarallisen paikkansa, kun kulmatilanteesta pallo leijaili takatolpan ja boksin rajan välissä päivystäneelle Timolle, jonka volley-sijoitus meni kuitenkin hieman yli. Vain hetkeä myöhemmin oltiin jo toisessa päässä, jossa 77:n laukaus oli lähellä painua jo sisään, mutta meni kuitenkin aavistuksen ohitse.

Viisi minuuttia myöhemmin vaihdosta sisään hyökkääjäksi tullut Riku oli miltei ratkaista ottelun, sillä hän porhalsi Jonen mainion syötön saattelemana linjan läpi ja pääsi nokikkain veskarin kanssa. Maalivahti veti kuitenkin pidemmän korren ja torjui päin jalkojaan tulleen laukauksen. Heti seuraavaksi vuorossa oli Jasu, jonka volley suuntautui kuitenkin etutolpalta verkkoa nuollen ohi.

Noin kymmenisen minuuttia myöhemmin SUMU sai muutaman mainion paikan. Ensiksi hieman 16 rajan ulkopuolelta tullut vapari painui vain aavistuksen yli. Sama kohtalo oli myös hetkeä myöhemmin tulleella kaukolaukauksella. Loppua kohden hallinta tasoittui entisestään ja “kotijoukkue” sai pallokontrollia entistä enemmän Atleettejen pelätessä kenties takaiskua. Suurmetsäläiset eivät kuitenkaan hyödyntäneet tilannetta juurikaan, vaan tyytyivät edelleenkin pelaamaan suoraviivaisesti palloa kärkeen, jolloin keskikenttä ja laitatyöskentely jäivät melko minimiin. Näin Atletico-puolustuksella oli astetta helpompi tehtävä ottaa iskuja vastaan, kun ne suuntautuivat yksipuolisesti ainoastaan keskeltä ja niiltä muutamalta tietyltä pelaajalta. Vihreäpaitaisten nostettua myös hyökkäysmiehitystään, jätti se myös enemmän tilaa selustaan, jota Atletico onnistui vielä lopussa hyödyntämään.

Pelin viime minuuteilla nähtiin oikeastaan ottelun merkittävimmät tilanteet. Ensiksi 77. minuutilla Sami oli lähellä avata maalitilinsä heti ensimmäisessä Atletico-ottelussaan. Niko keskitti vasemmalta takatolpalle, jossa debytantti oli aivan vapaana miltei tyhjä maali edessään, mutta onnistui kuitenkin jollain ilveellä puskemaan ohi pallosta. Tuossa kohtaa Atletico-penkillä huokaistiin jo pettymyksestä, sillä maali olisi käytännössä lopettanut SUMUn viimeisetkin pyristelyt. Sen sijaan ratkaisu jäi tekemättä ja viimeisellä minuutilla se myös melkein kostautui. Pallo nimittäin poukkoili boksin rajoilla hetkisen ja suuntatui jo hieman poispäin maalista. SUMU-laituri pääsi kuitenkin yrittämään laukausta ja nostikin pallon erinomaisesti kohti takakulmaa, jonne se näytti jo painuvan. Lepa sai kuitenkin maalillaan jollain ilveellä vielä sormet väliin ja pelasti todellisella “gamesaverillaan” tilanteen kulmaksi.

Tuo jo lisäajan puolella lähtenyt kulma leijaili myös vaarallisesti kohden maalia, mutta päätyi kuitenkin keskialueelle. Pallon perään säntäsi Japu, joka myös ennätti ennen keskustassa varmistanutta puolustajaa ja häntä noin 10–15 metriä takana ollutta maalivahtia. Puolustajan sössittyä pallon ensin puikoistaan Japu ohitti vielä vastaan juosseen maalivahdinkin oikealle, jonka jälkeen hänellä oli helppo työ sijoittaa pallo miltei 40 metristä tyhjään maaliin. 2-0-maali taittoi viimeistään suurmetsäläisten niskat, vaikka Lepa joutuikin venymään vielä yhteen jalkatorjuntaan. Toisessa päässä taas lisäajan kolmas minuutti tuotti puolestaan lisätulosta. Japu sai pallon keskialueella ja nosti sen upeasti ylitse linjan ja paitsiossa olleen Kuntun, jonka takaa juoksi syvyyteen keskialueelta lähtenyt Nani. Vastaan tullut veskari ei ennättänyt tähänkään, vaan Nani nosti pallon ulkosyrjällä maalivahdin ylitse tyhjiin ja sinetöi siten loppulukemiksi 3-0.

Ottelu päättyi siis lopulta Atleticon melko selvänumeroiseen voittoon, vaikka ratkesikin vasta kahteen yliajalla tulleeseen maaliin. SUMU pyristeli erinomaisesti vastaan ja jaksoi taistella oikeastaan yllättävänkin hyvin, vaikka heidän hyökkäyspelaamisensa jäikin yksilöyrittämisen varaan. Oma esityksemme ei ollut millään tapaa hääppöinen, mutta kuvasti varmaan lähinnä pre-seasonin varhaista vaihetta ja sitä, ettei kokoonpano ole vielä aivan Kolmosen vaatimalla tasolla. Onneksemme huonokin peli riitti tällä kertaa jatkopaikkaan, sillä selkeästi huonommalla tuurilla tilanne olisi hyvinkin voinut olla 80 minuutin (Suomen Cupin alkukierroksien peliaika) jälkeen tasan ja edessä olla aina arvaamattomat rankkarit. Nyt kuitenkin Lepa (nollapeli ja muutama erinomainen torjunta) ja Japu (1+2) ratkaisivat omilla suorituksillaan arvokkaan voiton.

3-0 tiesi siis jatkopaikkaa ja sitä, että Atletico etenee jälleen kerran kolmannelle kierrokselle. Seuraava kohdattava ratkeaa heti alkuviikosta tapahtuvassa arvonnassa ja itse ottelupari pelataan helmikuun ensimmäisellä puolikkaalla. Yksi asia on kuitenkin varmaa: myös siitä ottelusta lähdetään hakemaan jatkopaikkaa, oli vastassa sitten mikä tahansa joukkue.