Atletico laajentaa sosiaaliseen mediaan

Atletico Malmi päätti siirtyä myös entistä vahvemmin Facebookiin, joka tulee alkavalla kaudella toimimaan nopeimpana ja ajankohtaisimpana tiedotuskanavana ottelutuloksiin ja merkittäviin uutisiin liittyen. Tarkoitus olisi ilmoittaa matsien tuloksista, maalintekijöistä ja merkittävistä tapahtumista joukkueen uuden yhteisösivun kautta. Riittää siis, että klikkaat vain…

Kapteenisto kaudelle 2011 & yhteistyö Tivolin kanssa jatkuu

Lauantaisen palaverin yhteydessä joukkue äänesti keskuudestaan tuoreen kapteeniston alkavalle kaudelle. Suvereenin äänienemmistön turvin Atleticon uudeksi kapteeniksi 2011 nousi nyt virallisesti Timo Kinnunen, joka on kantanut hauiksessaan C-nauhaa jo kuluvan talven otteluissa. Muut kapteeniston jäsenet ovat viime kauden kippari Janne Hampaala…

Pre-seasonin kuulumisia

Atletico aloitti Nelosen kauteen valmistautumisen hyvällä tekemisen meiningillä heti vuodenvaihteen jälkeen uuden ylipäällikön Sakke Kuntun johdolla. Kolmen viikkotreenin ohella myös harjoitusottelut on saatu käyntiin, vieläpä menestyksekkäästi, kun ensimmäisessä mittelössä kellistyi tulevalla kaudella samassa lohkossa pelaava PPJ maalein 4-0. Jo entuudestaan…