Nousu Kolmoseen & talven futsal

lokakuu 22, 2011

Vaikka Atletico jäikin hopealle Nelosen finaalissa, oli nousu takaisin Kolmoseen varmistunut jo aiemmin. Alun perin Neloseen oli luvattu vain yksi nousija, mutta pienellä matemaattisella laskutoimenpiteellä Kakkosen ja Kolmosen välinen putoamis- ja nousuliikenne avasi Helsingin ja Uudenmaan Nelosen parhaille joukkueille sarjatasoa ylempää yhteensä kuusi paikkaa. Molemmista piireistä nousevat siis ainakin lohkovoittajat (2+2) sekä luultavimmin kummastakin paras lohkokakkonen (Helsingistä tarjolla pronssiottelun voittanut MaKu/Baltika). Virallisesta lähteestä vahvistuksia suuntaan tai toiseen ei kuitenkaan ole vielä kuulunut.

Jalkapallokauden 2011 päätyttyä ja ennen valmistautumista ensi kesän koitoksiin Atletico vetää henkeä tutusti muun muassa futsalin parissa. Tuoreen sarjamuutoksen myötä Atleetit nähdäänkin sali-Nelosen sijasta nyt Viitosessa, lohkossa 3, jonka muiden joukkueiden seassa on tuttuja niin aikaisemmilta kausilta kuin myös Akatemian menneen kauden Seiskastakin. Pelit alkavat näillä näkymin Atleticon osalta sunnuntaina 13.11.