Atletico Malmi – Ellas 4-0 (1-0)

Edellisen kierroksen voitto Malmin Derbyssä markkeerasi Atleticon kymmenettä peräjälkeen kuitattua täyspottia, ja putoamistaisteluun tiukasti jumittuneesta Ellaksesta oli hevosmiesten tietotoimiston kertoimien mukaan tulossa hyvää vauhtia uhri numero 11. Tämä siitäkin huolimatta, että historian aiemmat kolme kohtaamista ovat olleet vaihtelevassa määrin hyvinkin tiukkoja ja etenkin lopputuloksella mitaten huikean tasaisia (2-1, 1-1, 1-1). Lisäksi Ellas oli ennen ottelupäivää lohkon ainoa joukkue, jolta Atleetit eivät toistaiseksi olleet onnistuneet ryöväämään kolmea pistetta. Hyvään iskuun päässeiden Kusipaitojen saumoja ei silti etukäteen tuntunut heikentävän mikään, ei edes neljään kenkäpariin hyytynyt vaihtopenkki.

Avaus (4-4-2):

Erkki Hyttinen (MV);
Niko Ruokolainen, Joonas Peltonen, Mika Mäkelä, Ville Ruuska (> Pauli Saastamoinen 73′);
Jani Putkonen, Janne Hampaala (> Jaakko Peltonen 73′), Timo Kinnunen (C), Jani Hannula (> Olli Harmainen 62′);
Roni Tran, Santeri Kunttu (> Jonantan Wasenius 46′)

(Vaihdossa: Jaakko Peltonen, Jonatan Wasenius, Olli Harmainen ja Pauli Saastamoinen)

Kreikkalaisille oli luvassa runtua heti alusta saakka. Laskentatoimen taitavana janarina Nani arvioi Japun keskityksen lentoradan maalivahtia paremmin, mutta pusku levisi hitusen yläristikkoa laveammaksi. Avausmaali syntyi silti ennen kympin täyttymistä. Niko palautti ykkösellä Ellaksen maalipotkun Japun jalkaan, ja “Rutkosen” tiukka veto kovasta juoksuvauhdista sujahti veskarin kainalon alta verkon poimuihin.

Mainiolle pelipäälle sattunut Roni ahdisteli Ellaksen maalia useaan otteeseen. Laukaukset maalivahti hoiteli pomputtamallakin ja komean puskumaalin nollasi laidalla pystyyn noussut lippu. Ensimmäisellä puoliajalla Atleticon varmaa syöttöpeliä ja ahkeraa kierrätystä sisältänyt pallonhallinta oli Ellakselle liikaa, ja minkäänlaisen prässin sijaan joukkue vetäytyi kiltisti sumppuun omalle päätykolmannekselleen.

Roni ei edelleenkään saanut ansiokkaalle pelaamiselleen palkintoa maalin muodossa. Jakomäen kultakurkku ei harmikseen saanut palloa edes tyhjiin, vaan sijoitus ilmasta Rudin erinomaiseen keskitykseen nousi rahtusen liian korkeaksi päätyen maaliverkon sijasta kentän päätynuottaan. Vielä hetkeä ennen taukoa Kuntun laukaus otti tatsin veskariin ja suuntautui ohi.

Toisen puoliajan alkuun nähtiin yksi kauden riemukkaimmista maaleista. Timo Kinnunen tanssi gasellin askelin boksiin, väisti liukutaklauksen kuin pähkinänsärkijä ja livautti poikkisyötön luukulle, josta kaikkien äitien unelmavävy Ville “Huopa” Ruuska liukui pallon takanurkkaan. Fucky Ladyn ovet pamahtivat lehdistötilaisuuden ja nimmarisession pelossa kiinni heti, kun tieto maalitekijästä saavutti Malmin leveyspiirit.

Ellas oli vaihtanut tolppiensa väliin tauolla ilmeisesti oikean maalivahdin, mikä näytti innostavan joukkuetta hylkäämään sumppunsa ja nostavan pakkaa ylemmäs. Taktiikka osoittautui täydeksi harakiriksi, sillä Atleettien hurjalle hyökkäyskalustolle jäi nyt runsaasti enemmän tilaa mellastaa reviirillään. Myllytystä ei hidastanut edes Mäksän loukkaantuminen, joka yhdessä kaikkien neljän käytetyn vaihdon kanssa pakotti Atleetit pelaamaan viimeisen kympin vajaalla.

Kuutisen minuuttia ennen loppua jopa Rudin maali jäi sivurooliin illan neljännen osuman myötä. Oranssinhohtoinen rynnäkkötynnyri Olli “Greyhound” Harmainen pelasi nätillä tatsilla läpiajoon Japun, joka veskarin kierrettyään tarjosi vielä herkkupassilla tyhjän byyrin mukaan kemuihin jatkaneelle Opalle. Seiska-lehden Åggelby-editionin vastaava päätoimittaja Mikko Tavi kieltäytyi myöhemmin uskomasta täysin virallisesti dokumentoituja faktoja maalintekijän henkilöllisyydestä.

Nähtävää tarjonnut ottelu lähes huipentui 4-0-maalin jälkeiseen viimeiseen viisiminuuttiseen. Ellaksen hyökkääjä sai jo nostettua pallon yli Ekin ja kohti tyhjää maalia, mutta oletettavasti Patong Beachilla viinan perässä tehdyt spurttiharjoitukset eivät nähtävästi olleet menneet hukkaan, sillä Eki ehti kuin ehtikin koppaamaan munkin hyppysiinsä juuri ennen maaliviivaa.

Japu pyörähti ohi vastustajan maalivahdista vielä toistamiseen Opan vapauttavan pystysyötön luomasta läpiajosta, mutta sijoitus hieman heikommalla oikealla pysähtyi sivuverkkoon. Ellaksen toinenkin herkkutontti, laukaus vitoselta poikkisyötöstä, meni harakoille pallon osuessa tolppaan ja vierittyä maaliviivaa pitkin ulos toiselta puolelta. Näin ottelun loppulukemat kirjattiin Atleticolle 4-0.

Maalitehtailu jatkui entiseen malliin ja nollakin pysyi omissa jo kolmatta kertaa peräkkäin. Molempien putkien soisi venyvän myös seuraavalle viikonlopulle, jolloin Töölön Taiston kukistaminen tietäisi jo varmaan lohkovoittoa ja paikkaa piirin finaalissa Ponnareita vastaan!

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3  –  Roni Tran: Teki aivan julmetun määrän duunia todella rooneymaisella säteellä!
2  –  Jani Putkonen: Tehot 1+2, yksi ilta muiden joukossa.
1  –  Mika Mäkelä: Tasoa eivät laske pidemmätkään paussit, saati sitten saunailta.