Syksyn otteluohjelma ja tulivoimaa kärkeen!

Piiri julkisti tänään syyskierroksen alustavat otteluohjelmat. Vaikka muutokset ovatkin vielä mahdollisia, Atleticon allakka näyttää toistaiseksi todella hyvältä etenkin kenttien osalta: kaikki kotipelit Tapanilassa tekonurmella, ja hiekalla yhteensä vain kolme (vieras)peliä! Lisäksi näillä näkymin Bollis 6:n ja Kontulan tuoreet tekonurmetkin pääsevät Atleettien testiin.

Maalinteko ei tällä kaudella ole odotetustikaan osoittautunut Atleticolle ongelmaksi. Sarjan puolessavälissä maaleja on kasassa 38 eli jo kahdeksan enemmän kuin koko masentavan Kolmosen visiitin aikana yhteensä! Nyt kusipaitojen vastustajilla on kuitenkin jälleen yksi helvetin iso syy lisää pelätä Atleettien eturintamaa vielä entistäkin enemmän, kun jo viime syksynä lainalla käynyt hyökkääjä Alfred Sinnemäki (s. 1988) liittyi joukkueeseen, tällä kertaa pysyvällä siirrolla. “Alffi” saapuu “Koilliseen” Kakkosen Futurasta ja on aiemmin pelannut myös mm. PK-35:n miesten edustusjoukkueessa. Varman viimeistelynsä ohella hänet tunnetaan erityisesti “lonkeroistaan”, joilla pallo kuin pallo tarttuu mukaan ja puolustajat löytävät itsensä kebab-kioskilta rumassa umpisolmussa.