FC Pihlajisto/LEPRE – Atletico Malmi 0-9 (0-3)

Kesätauko saatiin viimein lusittua ja Atleticon edellisviikonloppuiset kesäpäivätkin olivat jo taakse jäänyttä elämää, kun syyskierros pyörähti käyntiin Pihlajamäen hiekalla. Vastaan asettui lohkon jumbona majaillut ja heti kevät-kierroksen alussakin Atleticon mahdin tuta saanut FC Pihlajisto/LEPRE. Edellinen kamppailumme oli ollut ensimmäisen puoliajan verran kohtalaisen tasainen, mutta toisella jaksolla se repesi sitten Atleettien selvään voittoon. Pihlajamäen hiekka taas kirvoitti lähinnä negatiivisia fiiliksiä, pääasiassa alustansa vuoksi, vaikka olihan siellä muutama kausi takaperin kuvattu mm. eräänkin suomalaisräppärin musavideo Atletico tähtivierainaan.

Syyskierros lähti kuitenkin siltä osin erinomaisesti käyntiin, että kokoonpanossa oli jälleen täysi lapullinen pelimiehiä ja tarjokkaita olisi ollut enemmänkin. Merkittävimpinä poissaolijoina olivat ainoastaan kapteeni-Timo sekä pientä nivusvammaa poteva Pale. Listalta löytyi myös eräs mielenkiintoinen nimi, kun Kakkosen Futurasta siirtynyt Alfred ”Alf” Sinnemäki nähtiin ensi kertaa Atleticon penkillä. Pienestä vammasta johtuen häntä ei kuitenkaan nähty vielä kentällä, eikä siihen yksinkertaisesti illan ottelussa ollut juuri tarvettakaan. Alkuun nimittäin näytti siltä, että Lepre ei saisi edes aloittaa ottelua, sillä noin 20 minuuttia ennen ottelun alkua paikalle oli ilmestynyt vain 4 apilapaitaista sankaria. Lopulta he saivat kuitenkin kaavittua kasaan yhtä vajaa täyden miehityksen (1+9), joten ottelu saatiin onneksi pelattua.

Avaus (4-4-2):

Erkki Hyttinen (MV);
Niko Ruokolainen, Joonas Peltonen, Panu Paajanen (> Mika Mäkelä 58), Ville Ruuska (> Jaakko Peltonen 46′);
Jani Putkonen, Janne Hampaala (C, > Ilkka Taipale 58′), Jonatan Wasenius, Jani Hannula (> Niko Lempinen 80′);
Jani Lehti (> Riku Seppänen 46′), Santeri Kunttu (> Juha-Matti Leinonen 70′)

(Vaihdossa: Alfred Sinnemäki, Juha-Matti Leinonen, Jaakko Peltonen, Mika Mäkelä, Niko Lempinen, Riku Seppänen ja Ilkka Taipale)

Paljon ei jäänyt kuitenkaan jälkipolville kerrottavaa, sillä ottelu oli alusta saakka täysin yhtä päätä. Lepren annettua yhden miehen verran tasoitusta, oli Atletico valitettavasti aivan niin vahva kuin sarjataulukkokin kertoi. Pallo pyöri oikeastaan koko ottelun ajan pelkästään kotijoukkueen päässä, eikä vastustaja päässyt tekemään yhtäkään kontrolloitua hyökkäystä koko pelissä! Muutamia laukaisuyrityksiä nähtiin, mutta niistäkään yksikään ei tainnut lopulta suuntautua edes Atleticon maalia kohden. Toisessa päässä mestoja puolestaan riitti, jopa vähän liiaksikin. Vetoja maalia kohden kirjattiin 18 kappaletta ja ohi menneitä ainakin toinen mokoma.

Järjettömästä dominoinnista ja täysin naurettavasta ylivertaisuudesta huolimatta Atleetit kunnostautuivat tänään kuitenkin ennen kaikkea paikkojen tuhlailussa ja lähtivät ikävä kyllä paikoin mukaan myös siihen Lepren kävelyyn. Maalitilanteita siunaantui käytännössä kaikille hyökkäyksessä ja keskikentällä pelanneille, mutta jostain syystä vedot suuntautuivat päin vastustajan veskaria, puskut reilusti yli ja tyhjästä maalistakaan ei saatu sisään. Siitäkin huolimatta, että peli oli paikoin melko kehnoa ja liike hidasta, mairittelevat jopa nämä murskalukemat altavastaajaa. Tontteja olisi nimittäin ollut noin kaksinkertaisiin lukemiin. Atletico kuitenkin kunnioitti vastustajaa sen verran, ettei tehnyt kamppailusta täydellistä teurastusta, vaikka aika yksipuolinen siitä joka tapauksessa tulikin. Tauolle mentiin ensimmäisen puoliajan jälkeen lukemissa 3-0.

1-0 (3’) Jokke pelasi pallon linjan taakse juosseelle Japulle, joka laukoi kovan volleykudin etukulmaan.

2-0 (18’) Veskari pudotti Japun antaman kulmapotkun ja Panu niittasi kauden avausmaalinsa takatolpalta.

3-0 (20’) Lepren veskari avasi huonosti, Japu sai pallon vasemmalla, ohitti vastustajan ja pelasi takaviistoon, jossa Kuula pääsi käytännössä laukomaan pallon tyhjiin.

Toinen puoliaika oli täysin edellisen kaltainen, vaikkakin maalipaikoista osuttiin ehkä aavistuksen paremmin ja toisaalta taas Lepren selkäranka napsahti viimeistään parin ensimmäisen maalin jälkeen lopullisesti. Atletico vaihtoi myös kenttäryhmitystä entistä hyökkäävämmäksi 3-4-3:een, mikä tähtäsi vain ja ainoastaan siihen, että maalitilastoihin saataisiin pientä kohennusta. Myös puolustuspäässä oli ollut sen verran tylsää, ettei sinne tarvinnut uhrata neljää miestä seisoskelemaan. Koko toinen jakso olikin sitten harvinaisen suurta maali-ilottelua, joka antoi osoituksen sekä Lepren heikosta motivaatiosta että myös Atleticon nykymiehistön vahvasta vireestä. Heikommalla pelilläkin vastustaja oli täysin vastaantulija, eikä vaihtorumbakaan muuttanut tätä tilannetta miksikään. Lopussa nähtiin mm. sellaista herkkua, että kärkiparina pelasivat topparina paremmin tunnettu ikänestori Daddy ja varamaalivahtina aloittanut Lepa. Kummallekin merkittiin maalit mieheen, tosin pilkuista molemmat.

4-0 (50’) Japu pelasi Rikun läpi, eikä maalivahti viitsinyt tulla edes vastaan. Niinpä Riku sai sijoittaa pallon helpohkosti nurkkaan.

5-0 (54’) Jokke pelasi keskialueelta lävitse Japun, joka puolestaan ohitti veskarin ja laukoi pallon tyhjiin.

6-0 (60’) Nani laittoi pelivälineen linjan taakse laitaan Jasulle, joka keskitti sen maalinedustalla päivystäneelle Japulle. Maali-, syöttö- ja varoitustilastoa ylivoimaisesti johtava Japu laukoi pallon tyhjiin ja kruunasi näin iltansa hattutempulla.

7-0 (70’) Seitsemäs maali syntyi kulman jälkitilanteesta, jossa Riku pelasi pallon Zimeille ja tämä laukoi päin veskaria. Kunttu oli kuitenkin tekopaikoilla ja pisti pallon riparista sisään.

8-0 (77’) Maali syntyi rankkarista, joka tuomittiin selkeästä obstruktiovirheestä; Riku oli pääsemässä puskemaan keskitystä sisään, mutta Lepre-pakki esti tämän. Pallo siis pilkulle ja valmennusjohdon pyynnöstä Daddy laukomaan sitä. Iskä oli myös varmalla päällä ja laukoi pallon helposti oikeaan alakulmaan.

9-0 (86’) Viimeinen maali tuli yhtä lailla pilkusta. Jokke kaadettiin boksissa ja paremmin maalivahtina tunnettu Lepa laukoi pallon varmasti sisään.

Ottelu tarjosi siis rutkasti maaleja ja mukavaa kaunistelua joukkueen tehotilastoihin. Todellisuudessa esitys jätti kuitenkin runsaasti mietittävää ja pisti jälkikäteenkin pohtimaan, että miten tällaiset tasoerot ovat edes mahdollisia Nelosessa. Yhtä kaikki, kolme pistettä matkasi vierailijoiden mukana Malmille, eikä yhdeksää maalia enempää voi kai miltään joukkueelta odottaa, oli peliesitys sitten millainen hyvänsä.

Sarja jatkuu toivottavasti hieman tasaisemmissa merkeissä (vaikkakin Atleticon dominoinnilla) reilun viikon päästä lauantaina, kun Tapanilan tekikselle vastaan astelee Herrasmiehet. Peli pelataan klo 12.00 alkaen.

Ottelun tähtipelaajapisteet:
3  –  Jani Putkonen: Jälleen kerran kovimmat tehot ja täysin naurettavaa dominointia hyökkäyspäässä.
2  –  Joonas Peltonen: Puolustuslinjassa ei ollut juuri hommia, mutta Jone hoiti vähäisetkin tehtävänsä erinomaisesti ja käynnisteli useita vaarallisia hyökkäyksiä.
1  –  Niko Ruokolainen: Varmaa peruspelaamista sekä virheetöntä peliä laidalla. Maalipaikkoja ei juuri tullut, mutta Niko ei toisaalta niitä myöskään hukannut.